Coelho lukukokemuksia

Hanne Riikonen on tarkastellut pätevästi Coelhon romaanien lukukokemuksia Kirsi Pihan Lukupiirin keskustelujen pohjalta.

Coelhon teoksista oltiin Lukupiirissä hyvinkin eri mieltä ja kokemukset ovat erilaisia, lukupiiriläiset olivat yksimielisiä siitä, että teemat teoksissa ovat yksinkertaisia eikä niiden hahmottaminen vaadi lukijalta paljoa. Ne, joita Coelhon teosten tyyli tai sanoma ei kosketa, pitävät niitä latteina. Toisaalta Coelho -lukukokemukset muuttavat joidenkin elämää.Teosten lukeminen tuo lukijan tietoisuuteen uusia asioita, ja saavat suhtautumaan omaan elämään eritavalla.

Aikaisemmalla lukukokemuksella oli suuri vaikutus siihen, millaisen kokemuksen Coelhon teoksen lukeminen synnyttää. Positiivinen ensivaikutelma voi ladata seuraavaa teosta kohtaan suuria odotuksia. Lukupiiriläiset totesivat, että Coelho on uusien teoksien kautta alkanut toistaa itseään. Kun lukija ei saakaan saman veroista elämystä toisesta teoksesta, hän pettyy.

Lukijat olivat myös sitä mieltä, että Coelhon teoksilla on oma aikansa ihmisen elämässä. Toisissa elämäntilanteissa ne saattavat herättää ärsytystä, mutta oikeaan tilanteeseen osuessa ne kolahtavat. Coelhon teokset käsittelevät ihmisluonnolle perimmäisiä kysymyksiä. Teemat liittyvät muun muassa rakkauteen, onnellisuuteen, unelmien toteuttamiseen, elämäntarkoitukseen ja kohtalon toteuttamiseen. Coelhon teoksissa henkilöt etsivät usein elämänsä tarkoitusta ja ovat alussa aivan väärällä tiellä. Päähenkilöitä koetellaan ja he joutuvat kulkemaan vaikeiden koettelemusten läpi nähdäkseen sen, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.

Osa Lukupiiriläisistä piti Coelhon teoksia liian julistavina, kun kaikki on selitetty suoraan ja valmiiksi auki. Toiset taas katsoivat että Coelhon on antoisaa lukea nimenomaan siten, että peilaa luettua omaan elämään. Hanne Riikonen tuo esiin varsin olennaisen vastakohdan tavassa lähestyä tätä maailman luetuinta kirjailijaa.

Hanne Riikonen: ”Suuria sanoja tyhjää täynnä?” Lukukokemuksia Paulo Coelhon teoksista sekä kokemusten jakaminen Lukupiiri-blogin kirjallisuuskeskusteluissa, pro gradu Jyväskylän yliopisto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.