MIRKA KORHOLA
John Irvingin esikoisteos Vapauttakaa karhut! (Setting free the bears) on julkaistu alun perin jo vuonna 1968. Irving on kirjailijana äärimmäisen tarkasti kuvaamiinsa asioihin perehtyvä: hän matkustaa, seuraa, tutkailee ja kyselee. Lukijallekaan ei tule mieleen kyseenalaistaa esimerkiksi Irvingin vierailua Wienin eläintarhassa, sillä niin tarkasti, pienintäkin yksityiskohtaa seuraillen hän piirtää kuvan siitä maisemasta, josta tarinan tapahtumapaikat muodostuvat. Vahvalla autenttisuuden illuusiollaan Irvingin olisi helppo huijata lukijaa: en voi tietää, oliko Wienin eläintarhassa kuusikymmenluvulla asuvalla kirahvilla tapana hangata alahuultaan aitaa vasten niin kauan, että se lopulta kuivui, halkeili ja kovettui, mutta uskon sen, koska kertoja on niin vakuuttava.
Tarinan kehyskertomuksena on kahden nuoren, wieniläisen opiskelijapojan, Hannes Graffin ja Siegfried Javotnikin kesäinen moottoripyörämatka, kesäloman vapaus ja irtiotto opiskeluun liittyvistä huolista ja paineista. Pojat eivät juuri tunne toisiaan kuin ulkonäöltä, mutta he tulevat hetkellisen päähänpiston seurauksena vuokranneeksi moottoripyörän aikomuksenaan reissata täysin mielijohteidensa mukaan, nukkua tähtitaivaan alla ja hurmata kauniita maalaistyttöjä. Heti ensimmäiseksi Siggy haluaa kuitenkin käydä eläintarhassa. Eläinten vankeus jää häiritsemään Siggyä, ja hänessä alkaa itää pakottava ajatus eläinten vapauttamisesta. Graff yrittää hillitä Siggyn intoa, mutta hän saa huomata, että tuntemattomalla matkakumppanilla on yllättävä historia ja äärimmäisen vahva tahto.
Kehyskertomus etenee varsin nopeatempoisesti, mutta kerronnan kestossa tapahtuu käänne, kun Graff saa käsiinsä Siggyn päiväkirjan, jossa Siggy kuljettaa rinnakkain kahta, toisiinsa vertauskuvallisesti kytkeytyvää tarinaa. Toinen tarinoista sijoittuu nykyhetkeen ja Siggyn yksinäiseen, yölliseen matkaan eläintarhaan.
Toinen tarinoista käsittelee Siggyn esihistoriaa, hänen sukunsa vaiheita toisessa maailmansodassa. Siegfriedin äiti on kotoisin Itävallasta ja isä entisestä Jugoslaviasta. Molemmat joutuvat elämään milloin natsien, milloin Neuvostoliiton vallan alla ja kokemaan kaikki sodan kauhut ja järjettömyydet, epäluulon, piilottelun ja epäinhimillisyyden.
Molemmissa päiväkirjan tarinoissa esiintyy yhteisenä hahmona O. Schrutt, entinen natsi, nykyinen ikääntynyt eläintarhan vartija. O. Schrutt valvottaa öisin eläintarhan asukkeja, ja hän haluaa tuntea samaa vallantunnetta kuin valvottaessaan ihmisiä toisen maailmansodan Itävallassa, pitäessään heitä jatkuvasti varpaillaan. Siegfried on traumatisoitunut vallankäytön mielivaltaisuudesta, sillä hänen isänsä ja isoäitinsä tapettiin, äiti karkasi ja isoisä teki lopulta itsemurhan. Eläinten vapauttaminen näyttäytyy hänelle näin myös omakohtaisena vapautumisyrityksenä. Se, että kerronnan tempo hidastuu huomattavasti siirryttäessä nykyisyydestä menneeseen, kuvaa sitä muistojen taakkaa, joka hidastaa elämän kulkua eteenpäin. Historia ikään kuin hallitsee tulevaisuutta.
Toisaalta myös mielikuvituksen vangiksi jäämisen teema tulee mielenkiintoisella tavalla esiin Graffin suhteessa Siggyn kertomukseen. Päiväkirja herää eloon Graffin mielessä ja valtaa jopa hänen arkimaailmansa ja ulkomaailman havainnointikykynsä:
”[…] muisto riitti pilaamaan viimeisen tunnin pimeässä matkustamisesta. Seuraavana tuntina ennen aamunkoittoa oli nimittäin minun vuoroni nähdä kaikenlaista tien varressa – niin kuin sinä yönä jota Siggy oli kutsunut pään pimennykseksi ja me näimme miten ne tulivat tienposkesta katsomaan meitä.
Kerran luulin nähneeni vanhan keihäsantiloopin seisovan hievahtamatta syvällä metsikössä sammalta sarvissaan. Ja kerran pelästyin vielä enemmän nähdessäni kotkan piirasvuoista tehdyssä haarniskassaan aivan kuin se olisi syntynyt niille sijoilleen tai pudonnut taivaalta siivettömänä ja kasvattanut itselleen juuret vuosia sitten. ”
Graffin sisällä kasvaa Siggyn päiväkirjan myötä vastustamaton halu vapauttaa eläimet, vaikka hän on ensin pitänyt matkakumppaninsa ajatusta järjettömänä. Graff ottaa Waidhofenin kylästä mukaansa nuoren Gallenin, jonka kanssa hän kinastelee siitä, pitäisikö eläimet vapauttaa vai ei. Irvingin teoksen voi tulkita kannanotoksi kaikkien olentojen keskinäisen rauhan puolesta, mikä tulee toistuvasti ilmi esimerkiksi toisiaan halailevien silmälasikarhujen muodossa:
” Ja hän istui niin halvatun luottavaisena tuolissaan ja minun käteni lepäsi hänen sylissään.
Harvinaiset silmälasikarhutkin rentoutuivat. Ne nojailivat tapansa mukaan kaltereihin ja toisiaan vasten aivan kuin niitä ei olisi pätkääkään kiinnostanut mitä tuleman piti tai miksi sovimme kinastelumme niin äkkiä.
Voi ei, älkää riidelkö, ne huokailivat. Älkää tapelko keskenänne. Me tiedämme. Ahtaissa paikoissa se ei ole viisasta. Tulette huomaamaan että muita ei ole. Ja ne halasivat toisiaan.”
Vaikka tarkoitus on vapauttaa eikä synnyttää lisää valtaa, Graff muuttuu kuitenkin täysin mielivaltaiseksi vangittuaan O. Schruttin ja saatuaan eläintarhan valtaansa. Graff on ensin varovainen päästäessään vapaaksi pienet apinat, mutta katuu hieman hetken mielijohteessa vapauttamiaan irvisteleviä paviaaneja. Apinat särkevät kaiken, minkä vain pystyvät. Satakiloiset oranki ja gorilla raivostuvat tästä, joten Graffin vapauttama norsu hajottaa niiden häkit. Eläimistä täysin tietämättömänä Graff arvelee, että antiloopit ainakin olisivat täysin turvallisia, ja saattaisivat jopa rauhoittaa apinoita:
”Sen halvatun gaurin päästämistä olisi voinut harkita – se on maailman suurin villinauta – mutta olin lukenut vain sen nimen ja se seisoi pimennossa. Tämän sonnin säkäkorkeus oli satakahdeksankymmentä ja minä olin kuvitellut gaurin jonkinlaiseksi miniatyyrivuoheksi.”
Graff tulee vapauttaneeksi myös karhut, ja jostain syystä irti pääsevät myös isot kissat, jotka alkavat heti teurastaa antilooppeja.
Eläinten vapautumista seuraa kuitenkin sota ihmisten ja eläinten välillä: ihmiset tulevat aamuhämärissä työkalujen ja aseiden kanssa metsästämään irrallaan riehuvia eläimiä. Kaikki sekasorto herättää Graffin mielessä kysymyksen siitä, olisiko sittenkin ollut parempi olla tekemättä yhtään mitään.
John Irvin: Vapauttakaa karhut, suom. Kristiina Rikman, Tammen Keltainen kirjasto 2012.