Rakkaus ja raha RIITTA VAISMAA
Irlantilaisen Anne Enrightin toinen romaani Unohdettu valssi on kolmiodraama, joka kuvaa samalla Irlannin talouden hulluja vuosia ja 2007 alkanutta rajua lamaa.
Valssiin kutsu on pitkä ja mutkikas. Romaanin ensimmäisen osan joka suuntaan sohivasta kaaoksesta kannattaa ärsytyksen uhallakin jatkaa seuraaviin osiin. Pinnistely palkitaan, kun minäkertojan alun sekasortoiset ajatukset seestyvät – ja luettavana on Enrightin kaunis, polveileva ilmaisu. Enright paljastaa juonen jo johdannossa, joten en pilaa lukijan nautintoa, vaikka kerron, että kahden ihmisen uusi rakkaus aiheuttaa kaksi avioeroa, ja että yksi lapsi hämmentyy ja aiheuttaa hämmennystä.
Ensimmäinen osa kertoo rakastuneen naisen poukkoilevista ajatuksista. Olisin varmaan ärsyyntynyt vähemmän ensimmäisen osan kaoottisuudesta, joka ei noudateta minkäänlaisia kielellisiä konventioita, jos olisin tiennyt, että parempaa on luvassa. Monta kertaa olin jo keskeyttämässä lukemisen, kun kieli tuntui aivan mahdottomalta. Jälkeen päin on helppo ajatella, että niinhän rakastuneen ajatukset kulkevat outoja ja epäloogisia ratojaan. Siitä en ole vakuuttunut, etteikö asiaa olisi voinut tarjoilla lukijalle edes hieman paremmalla kielellä. Kun en ole alkuteokseen perehtynyt, voin vain arvailla, mikä on suomentajan osuus lähes kaikkiin mahdollisiin kielivirheisiin.
Olkoon esimerkkinä se-pronominin käyttö, joka eksyttää lukijan tuon tuostakin. Selväksi tulee, että se on päähenkilöiden Ginan ja Seánin rakkaus sekä erityisesti heidän välisensä seksi ja seksin ajatteleminen. Kun samaan aikaan kaikki mahdollinen on vain se ilman, että suomen kielen sääntöjen mukaan demonstratiivipronomini viittaisi jonnekin lähietäisyydelle, lukija on vallan hukassa.
Luin englanninkielisiä arvosteluja – suomeksi ei näytä ilmestyneen ammattiarvosteluja eikä blogi-juttujakaan kuin pari – ja näin kehuttavan Booker– ja Carnegie-palkitun Enrightin ilmaisua ja lausetta. Päätin sinnitellä. Onneksi. Jälkimmäiset osat ovat nautinnollista luettavaa.
Unohdetun valssin tarina alkaa hetkestä, jolloin minäkertoja Gina luo sisarensa kutsuilla ensimmäisen katseen sisaren naapuriin Seániin. Aluksi on kyse korkeintaan kiinnostuksesta, sitten tulee uusia katseita ja kohtaamisia, lopulta syttyy niin himo kuin rakkauskin. Kaikki kerrotaan Ginan näkökulmasta. Hänen rakkautensa on rajua pyristelyä, ja hän myös pystyy tekemään ratkaisuja. Seánista tiedämme sen, mitä Gina näkee ja kokee; hänen päänsä sisään emme pääse. Yksipuolisesta rakkaudesta ei ole kyse, vaikka mies sinnitteleekin pidempään lopullista ratkaisuaan.
Myös kertoja-Ginan taustat valaistaan, Seán sen sijaan pysyy arvoituksellisena ja jotenkin steriilinä. Hän on noin 15 vuotta Ginaa vanhempi, pienikokoinen, harmaa, pukeutuu harmaaseen – tosin kalliisti – ja siisteysintoilija. Ginan Enright kuvaa kokonaisena, hän kirjoittaa värikkäinä takaumina niin lapsuuden ja nuoruuden kuin ongelmalliset kotiolot. Isä kuolee jo sisarusten ollessa hädin tuskin teinejä. Jos suhde alkoholisoituvaan ja ennenaikaisesti dementoituvaan isään on ristiriitainen, ei ole äitisuhdekaan helppo. Äiti vaikuttaa aikuisten tyttäriensä elämään, kunnes hän kuolee tyttärilleen yllättäen, ei sen sijaan itselleen eikä lukijallekaan. Persoonallinen, vanheneva äiti pitää aikuisia tyttäriä taitavasti hyppysissään.
Koko ajan on myös kyse rahasta. Irlannin talousihme kukoisti 2000-luvun alussa. Otettiin isoja asuntolainoja, ostettiin hulppeita taloja, sisustettiin kalliilla designilla, eikä vaatehankinnoissakaan pihistelty. Hulppean elämän ja rahan käytön kuvaus muistuttaa jo paikoin turhankin paljon naisten- ja sisustuslehtien tuotesijoittelua. Onneksi Enright tekee asian tyylikkään viileästi.
Unohdettu valssi on hyvin visuaalinen. Niin ihmiset kuin kodit ja maisematkin kuvataan monipuolisesti ja oivaltavasti. Tähän liittyy myös em. tuotesijoittelu, kun mm. vaatteet ja sisustukset kuvataan merkin tarkkuudella. Unohdettu valssi on myös hyvin fyysinen, eikä vain seksikuvauksissa.
” — menimme viettämään iltapäivää Gellertin kuumissa lähteissä. Kahlailimme kauniissa vanhassa altaassa ja menimme sitten omille teillemme: Seán alastomien miesten ja minä alastomien, enimmäkseen vanhojen naisten joukkoon, naisten joita oli kaikenmuotoisia ja –kokoisia ja jotka voihkaisivat hivuttautuessaan lempeään veteen ja läiskyttelivät sitä pieninä aaltoina päällensä kuin lohtua keräten. En usko, että me rakastelimme Budapestissa. Me teimme rahaa, tietenkin, tai Seán teki rahaa, mutta alakerrassa oli liikaa historiaa likoamassa kuumissa altaissa ja sukeltamassa kylmiin altaisiin. Liian monia roikkuvia reisiä ja kaljuja häpyjä ja keltaisia mahoja muinaisen hopeisine raskausarpineen. Keskellä kaikkea oli kaksi ympärilleen kauhistuneena katselevaa kalifornialaistyttöä kauniiden silikonirintojen nänneihin asti vedessä; heistä kaikki oli ihan väärin ja joku haastettaisiin vielä oikeuteen.”
Gina ja hänen ensimmäinen miehensä eivät hanki lasta, koska silloin tarvittaisiin vielä isompi talo ja auto ja ties mitä. Suhdanteiden jo muututtua Seán käy muutaman tunnin nukkumassa entisessä kodissaan, jotta hän ei menettäisi arvokasta taloa kokonaan entiselle vaimolleen.
Talouskriisi iskee lujaa Unohdetun valssin henkilöihin. Gina on kansainvälisen viestintätoimiston verkkoasiantuntija. Hän pelastautuu ennen konkurssia alkoholijuomateollisuuden toisarvoisiin tehtäviin. Seánilla on konsulttiyritys, jonka liikevaihto romahtaa. Enää ei lennetä bisnesluokassa vaan jonotetaan halpalentoja syrjäisillä kentillä. Loistohotellien sijaan majoitutaan halpoihin lentokenttähotelleihin.
Äidin talo pannaan äidin kuoleman jälkeen myyntiin, ja siitä odotetaan saatavan kelpo summa rahaa. Juuri tuolloin Irlannin asuntokupla puhkeaa. Kukaan ei osta tai myy asuntoja, hinnat laskevat. Äidin asunnon edustalla myytävänä-kyltti näkee monet vuodenaikojen vaihtelut. Toisaalta äidin Ginan ja Seánin mittapuulla vaatimaton talo tuleekin tarpeeseen ja auttaa rakastuneita saamaan yhteisen kodin. Ensin taloon muuttaa Gina, myöhemmin myös Seán, ja lopussa Seánin tuolloin jo teini-ikäinen tytär Evie saa talosta toisen kodin.
”Ulkona lumessa Myytävänä-kilpi näyttää uudelta kuin sinä päivänä, jolloin se naulattiin paikoilleen. Kukaan ei tiedä, minkä arvoinen talo nyt on. Kukaan ei osta sitä, joten juuri sen arvoinen se on. Siis ei minkään arvoinen. Siitä huolimatta olemme velkaa veron, joka perustuu siihen ”reiluun kahteen”. Talosta, joka nykyisellään ei ole edes puupennin arvoinen. Minä en pysty erottaman väärää rahaa oikeasta. Kävelen ympäri tätä taikalaatikkoa, tätä ansaa, jonka jääkukkaikkunat valuvat kosteutta aamun edetessä. Otan salkkuni eteisen pöydältä. Avaan saman oven, jonka olen avannut siitä lähtien kun yletyin lukkoon. Ja suuntaan kulkuni ulos ansaitsemaan rahaa.”
Seánin tytär Evie on Unohdetussa valssissa keskeinen. Hän on hieman outo tyttö. Hänellä on lapsuuden epilepsia, hän on pikkuvanha ja taipuvainen lihavuuteen. Hän rakastaa suunnattomasti isäänsä kuten isäkin tytärtään. Gina katsoo hänen ja Seánin suhteen kulminaatiokohdaksi sen, kun Evie näkee kodissaan järjestetyissä juhlissa isänsä ja Ginan suutelevan. Seán katsoo pettäneensä tyttärensä, ei niinkään vaimoaan. Samaan aikaan hän sanoo Ginan pelastaneen hänen henkensä, kun hän pääsee irti ensimmäisestä liitostaan. Seánin ensimmäinen vaimo kuvataan lähes liian vastenmieliseksi, stereotyyppisen ikäväksi. Evie saa isänsä uudesta kodista oman huoneen. Isä hyvittää petostaan ostamalla huoneen täyteen tavaraa, jota Evie ei juuri tarvitse tai käytä. Evien ja Ginan suhde on vaikea, mutta hiljalleen se kehittyy jonkinlaiseksi sietämiseksi, ehkä hauraaksi rakastamiseksi.
”Kuljen pimenevän kaupungin läpi Seánin kauniin erehdyksen kanssa. Koska Seánilta oli todella erehdys hankkia lapsi, tyttö joka katsoo maailmaa isänsä harmailla silmillä mielestä, joka on kokonaan hänen omansa. Rakastajat ovat korvattavissa, ajattelen – hiukan katkerasti – mutta lapset eivät ole. Kuka ikinä Eviestä kehkeytyykin, Seán ei koskaan pääse eroon hänen rakastamisestaan.
Minusta tuntuu, että itsekin rakastan Evietä, vähän.
—-
Sanon: ”Tiedän, että vanhempiesi tilanne on vaikea, Evie”
Hän ei vastaa.
”Luulen vain, että niin olisi käynyt joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Sehän olisi voinut olla kuka tahansa, tiedäthän?”
Hän laahustaa eteenpäin, raapiva askel toisensa jälkeen.
”Mutta se ei ollut”, hän sanoo.
Minä en näe hänen kasvojaan.
”Se olit sinä.””
Viimeinen on Unohdetun valssin loppurepliikki.
Anne Enright: Unohdettu valssi (The Forgotten Waltz). Suom. Tarja Kontro. Otava 2012. 249 s.