Paon eleet ja vihamielinen lukija (2)
(Risto Niemi-Pynttäri) Peter Handke pohjustaa Moravalainen yö teoksensa alkupuolella sitä, että Moravalainen yö muodostuu paosta, kertomus itse on paon elettä, kun tuntematon nainen, oikeastaan pelkkä mielikuva on vihamielinen lukija, joka vainoaa häntä. Lue myös kolmas osa: Eepikko matkaa bussissa selkä menosuuntaan.
Voidaan tietysti aavistaa Handkelle vihamieliset lukijat, jotka syntyivät hänen Serbi-myönteisten esseittensä myötä, ja teoksen kirjoittamisen pakko olisi siis heijastusta tästä.
Hahmottaessaan tätä vihamielistä lukijaa ja naista Handken epä-kertoja luo ensin tarkan kuvan tästä hahmosta. Tämä kirjoittaa ex-kirjailijalle vihakirjeitä, tämä kerrotaan kuitenkin vain siksi, että seuraavassa vaiheessa todisteet tämän olemassaolosta vesittyvät. Miksi vihamielisen hahmon tiedetään olevan nainen, vaikka kirjeissä ei ole allekirjoitusta ?
Ex-kirjailijan erehtymätön vaisto sanoo, että nainen se on.
Hänelle on tärkeää pelätä naista, koska tämä saa aikaan halun pakenemiseen, jonka epä-kertoja toteaa toisaalta olevan myös hyökkäämistä.
Handke tuntuu hahmottavan tässä kirjoittamisensa luonnetta. Pakenemisen ja hyökkäyksen elehdintä vihamielisen naislukijan pelossa, etenee ex-kirjailijan varmaa vaistoa parodioiden.
Matka läpi Euroopan tulee olemaan pakomatka, pysähtyminen ex-kirjailijalle tärkeisiin paikkoihin ei koskaan kestä kauaa vaikka kukaan ei ajakaan takaa päähenkilöä. Vihamielinen naislukija on kuitenkin saanut pakoreaktion aikaan:
”Ja aluksi olikin vaikuttanut siltä, että naisen vihamielisyys koski ainoastaan kirjailijaa, miehen kirjailijana oloa, niin sittemmin kävi ilmi, että tämä nainen, tämä tuntematon, ei vihannut yksinomaan hänen tapaansa olla kirjailija, vaan myös sitä tosiasiaa, että mies oli ylipäätään olemassa, koko miehen olemassaoloa. Sen jälkeen kun mies oli lopettanut kirjoittamisensa, paljastivat naisen kirjeet – naisen, joka alkujaankin oli ollut miehen vihamielinen lukija – tämän tyydytyksen siitä, että nainen oli ollut osallisena siihen, että hän oli voinut ”saada sinut vihdoin vaikenemaan”. Nämä kirjeet eivät kuitenkaan missään vaiheessa loppuneet, ne jopa lisääntyivät, päivittäin yhdellä, toisinaan muutamilla.” (30)
Epä-kertojan tapoihin kuuluu kääntää tämäkin varmuus päälaelleen, sillä kiihtyvään vainoamiseen edes kirjeet eivät riitä, vaan ex-kirjailija alkaa saamaan myös maagista kamaa silmilleen. ”Ja tämän nainen saavutti sillä tavoin, että nainen siirtyi kirjeistä merkkeihin.” Toisin sanoan ex-kirjailija alkaa nähdä omiaan. On aika lähteä pakomatkalle, kun kaikki oudot asiat ympäristössä tuntuvat tämän häntä vihaavan hahmon jättämiltä merkeiltä.
”Päivänvalossa tarkasteltuina ne näyttivät kenties pikkujutuilta; kuollut siilinpoikanen tielle johtavan portin edessä, akasian piikkiin lävistetty linnunpoikanen, käärme säilöntäpurkissa etikkakurkkujen ja kirjailijan erään teoksen kanssa – kirjailijan mielestä epäonnistuneen teoksen – lantaveteen upotettujen ja lannalla yhteen liimattujen sivujen välissä, tai sitten vain muutaman kukintonsa kohdalta katkaistu joenvarren kukka, vaikkakin vain yksi, pikkuruinen.” (32)
Pakoa suunnitellessaan ex-kirjailija toivoo kuitenkin koko ajan, että hän kohtaisi matkalla tämän vainoojansa. Tekisivätkö he sovun? Vai ottaisivatko he yhteen? Ex-kirjailija antaa vastauksen kummuta suoraan hänen syvimmistä vihan lähteistään ja toteaa, ettei hänellä ole muuta toivetta kuin tappaa tämä nainen. Kyse ei ole siitä, että kirjailijan egoa olisi loukattu, kyse on syvemmästä, kuten ex-kirjailija toteaa: Tämä häntä vainoava nainen on puhunut pahaa kirjailijan äidistä ja ansaitsee siksi kuoleman.
Näin kertoja parodioi ex-kirjailijan itse itseään kiihdyttävää kaunaa:
”Koska nainen oli eräässä kirjeessään, eikä ainoastaan eräässä, vaan kaikissa kirjeissään, loukannut ex-kirjailijan äitiä. Eikä ainoastaan loukannut tätä, vaan oli asettanut äidin kokonaan kyseenalaiseksi, oli epäillyt äitiä ja tahrinut tämän muistoa – ja tahriminen oli vain lisääntynyt naisen jättämissä merkeissä. Sen vuoksi hän etsisi naisen käsiinsä matkallaan ja tappaisi tämän.” (33)