Markku Nivalainen EUROOPPALAINEN ODYSSEIA (20.10.2013)
Itävaltalaista Peter Handkea (s. 1942) kutsuttiin pitkään kirjallisuuden kauhukakaraksi, mutta Moravalaisen yön takakanteen epiteetiksi on valikoitunut kulttikirjailija. On kuvaavaa, että kauhukakaraa julkaisivat Weilin + Göös sekä Otava, kun taas kulttikirjailijaa kustantaa kulttuuritekoihin erikoistunut Lurra Editions, jonka julkaisuluettelosta löytyy Handken lisäksi muun muassa toisen suurta arvostusta nauttivan itävaltalaisen, Thomas Bernhardin teoksia. Ei ole yllättävää, etteivät suuret kustantajat ole Moravalaisen yöhön tarttuneet, sillä niin suuren haasteen kirja lukijalleen asettaa.
Teoksen keskiössä on ex-kirjailija, Handken anonyymi alter ego, kirjoittamisesta luopunut, kaikkeen väsynyt kertoja, joka ei löydä paikkaansa nykymaailmassa. Ex-kirjailija on kutsunut balkanilaiselle Morava-joelle ankkuroidulle asuntolaivalleen vieraiksi ystäviään, joille hän tekee tiliä elämästään kertomalla eri puolille Eurooppaa sijoittuvia allegorisia matkakertomuksia, jotka käsittelevät niin maanosan historiaa, ex-kirjailijan perhetaustaa kuin kirjailijan ja yleisön suhdetta. Tarinat toimivat melko itsenäisinä kokonaisuuksina, ja keskeinen niitä yhdistävä teema on jonkinlainen sovitus. Ex-kirjailija tuntuu katuvan lähes kaikkea tekemäänsä, ja menneisyydestä muistuttavat mitä merkillisimmät seikat, kuten häntä mahdollisesti vainoava nainen sekä kaikkialle seuraava musta koira.
Aluksi on vielä mahdollista olettaa ex-kirjailijan kuvittelevan kaikkien mustien koirien olevan yksi ja sama koira, mutta koiran muuttuessa häntä vainoavaksi linnuksi astutaan jo näyttävästi ulos realismin viitekehyksestä. Luku luvulta avoimen fantastiset elementit valtaavat enenevässä määrin alaa arvoituksellisen symboliikan värittämältä realismilta. Teoksessa ex-kirjailijan keskustelukumppaneita ovat muun muassa tämän edesmennyt äiti sekä itävaltalainen näytelmäkirjailija Ferdinand Raimund (1790–1836). Eräässä tarinassa esiintyy myös Handken romaanin Puhtaan kokemisen hetki päähenkilö Gregor Keuschnig.
Juuri puhtaan kokemisen hetkeä on usein tarjottu avaimeksi Handken romaaneihin. Näinä hetkinä tarkkailija kokee piinallisen tarkasti kuvatun yksityiskohtien vyöryn keskellä ainutlaatuisen, maailman uudenlaisen havaitsemisen mahdollistavan elämyksen. Uutuus kätkeytyy olemassa olevaan, joka tuodaan lukijan ulottuville mahdollisimman puhtaana. Handken realismi pyrkii olemaan klassista realistista kerrontaa aidompaa ja välittömämpää. Kieli tempoilee joka suuntaan, sanat ja lauseet toistuvat ja lopputulos muistuttaa omanlaistaan tajunnanvirtaa.
Läsnä ei ollut mitään haikeutta äskeisestä itkusta ja nyyhkytyksestä, ei edes niiskutusta; ja niin kuivat olivat silmät, liian kuivat. Siksikö kukaan ei räpytellyt niitä? Yhtäkään silmien räpäytystä ei voinut havaita? Vaiko sittenkin: Yhden henkilön kohdalla, hänen joka luki kirjaa, erottui hyvin nopea silmien räpäytys, joka antoi hänelle, tarkkailijalle, syyn epäillä, lukiko kyseinen ihminen ylipäätään, oliko se todellista lukemista, sen kaltaista lukemista, mitä hän nyt lukemisella käsitti. Hän, hän ei lukisi, ei ainakaan vielä. Mitään kirjaa hän ei lukisi toistaiseksi, ja, minä sanon teille, koko matkan aikana hän ei lukisi ainuttakaan sanomalehteä; toinen koko matkan kestävä aie, joka koski harkitusti lehtien laiminlyömisistä. (53)
Tarinaa tai uskottavia henkilöitä Moravalaisesta yöstä on turha etsiä. Kokemukselle tärkeitä ovat tunnelmat ja muistot, joita synnyttävät ennen kaikkea paikat. Henkilöt ovat lähinnä heijastuksia ex-kirjailijan ajatuksista ja tuntemuksista. He tuntuvat olevan olemassa ainoastaan kertojan itseruoskinnan välineinä. Heidän avullaan eurooppalainen maisema, niin kauniina kuin ex-kirjailija sen kokeekin, tahriintuu katumukseen ja kärsimykseen hyvin konkreettisesti.
Maisemiin kytkeytyvät muistot ovat lähinnä ex-kirjailijan omia. Yhteydet laajempaan Euroopan historiaan tuntuvat lähinnä satunnaisilta: ex-kirjailijan isä oli Saksan jalkaväen sotilas ja äidin suvun juuret ovat sotien rikki repimän entisen Jugoslavian alueella. Yksityisen ja yleisen, muistamisen ja kulttuuristen traumojen yhdistäminen tuovat mieleen W.G. Sebaldin, joka on myös vaikutusvaltaisesti uudistanut näiden sodanjälkeisessä saksankielisessä kirjallisuudessa alati toistuvien teemojen käsittelytapaa.
Moravalaisessa yössä ei tehdä suoranaista kulttuurillista pesänselvitystä, eikä historiallisiin tapahtumiin juuri viitata. Kulttuurikritiikki välittyy ennen kaikkea rivien välistä. Vaikka osa tapahtumapaikoista on nimettyjä, voisivat ne sijaita myös muualla. Esimerkiksi Numancia edustaa enneminkin kokemusta tai muistoa Numanciasta kuin historiallista kohdetta. Kehyskertomuksen tapahtumat sijoittuvat Handkelle rakkaalle Balkanin alueelle, joka muodostuu niin nuoruuden muistoista kuin Jugoslavian hajoamisen ja kriisin jälkipyykin kokemuksista.
Handke herätti 1990-luvulla laajalti huomiota suhtautumalla kriittisesti Slovenian itsenäistymiseen, joka laittoi alulle Jugoslavian hajoamiseen johtaneen tapahtumaketjun. Kritiikki yltyi Handken arvosteltua sekä Balkanilla suoritettuja Naton pommituksia että länsimaista uutisointia sodasta. Vierailu vankilassa Slobodan Miloševićin luona ja osallistuminen tämän hautajaisiin vahvistivat kuvaa Handken serbimyönteisyydestä. Hän puolustautui esittämällä olevansa rauhan puolella ja mieltävänsä Miloševićin olleen viimeinen vanhan, aidosti monikulttuurisen Jugoslavian edustaja. Kun Günter Grass ilmoitti kannattavansa Naton pommituksia, hämmensi Handke kannattajiaan kehottamalla jatkamaan Grassin teostensa lukemista, mutta tuomitsemaan tämän poliittiset näkemykset.
Handken poliittiset kannanotot sekä Balkania käsittelevät esseet ja näytelmät ovat yhtä monitulkintaisia kuin hänen koko tuotantonsa. Kirjan nimestä, Handkea muistuttavasta päähenkilöstä sekä sovituksen tematiikasta huolimatta Moravalainen yö ei sanottavammin selvennä kirjailijan suhtautumista Jugoslavian hajoamissotiin. Teoksen moniäänisyyden voi nähdä merkkinä paitsi nationalismien myös kaikenlaisten totalisoivien pyrkimysten vastustamisesta. Itse sotaa, mitään sotia, ei käsitellä suoraan, vaikka ne toimivat osana ex-kirjailijan kertomusten todellisuutta.
Menneistä kriiseistä on merkkejä kaikkialla, mutta ne ovat vain osa merkkejä, jotka muodostavat ex-kirjailijan kokeman maailman. Kertoja on häivytetty lähes näkymättömiin hieman samaan tapaan kuin ranskalaisessa uudessa romaanissa. Tapahtumista tarinoi nimenomaan kokija, jolla ei juuri ole muita yksilöllisiä piirteitä kuin muistot. Juuri muistot, ja niihin liittyvät kuvitelmat, mahdollistavat yksittäisten hetkien laajentamisen laajoiksi kuviksi, jotka paljastavat arkisesta jotain odottamatonta, jotain siihen kätkeytynyttä, joka tekee hetkestä merkityksellisen ja paljastaa kokevan subjektin puhtaan kokemuksen takaa.
Ketään muita ei liikkunut kadulla. Ja jos tienoo oli muutoin karstimaata, uurteista ja kalkkikivistä vuoristoa, niin maan jyrkkiä muotoja ei voinut tänne havaita. Oltiin saksalaisessa ja eurooppalaisessa mitäänsanomattomuudessa, jos mahdollista niin vielä yhden kompassinpiirun verran tusinamaisemmassa ja tavanomaisemmassa. Ja sisimmissään hän silti liikkui haltioituneena tässä synkässä Harzin maisemassa kohti edessä yhä piilossa olevaa kaupunkia. Autoihin, niihin tavanomaisiin, jotka ohittaessaan hänet, herra ties mistä syystä, ulvahtelivat ja narisuttivat vaihteistoaan, hän ei yhtäkkiä kiinnittänyt mitään huomiota. Innostus oli vallannut hänet, se tarkoitti: Kaikki vaikutti yhtä suurelta. Tai: Mikään ei vaikuttanut yhtä suurelta, eikä mikään vaikuttanut pieneltä, hänen kulkiessaan kaupungin suuntaan, nyt peltojen halki, ja hänessä tapahtui täysivaltainen, samanaikaisesti täysin poissaoleva näkymien, äänien, hajujen tiedostaminen (myös lemun, myös eltaantuneen hajun, kuten sen, mikä kävi kuolleesta, ojan pohjalla lojuvasta kauriista, jonka avoimista silmistä heijastui vaalea taivas). (232)
Nämä laveat, äärimmilleen venytetyt kokemuksen hetket rikkovat kerronnan rytmiä ja tekevät Moravalaisesta yöstä hidasta luettavaa. Ex-kirjailijan tarinoihin sisältyy lukuisia kokemisen hetkiä, joiden kokoaminen eheäksi sarjaksi tapahtuu lukemisprosessin aikana. Toiset tarinat tuntuvat merkityksellisemmiltä kuin toiset, eikä lopputuloksena ole eheää ja yhtenäistä kuvaa Euroopasta tai ex-kirjailijasta. Vastuu lopullisesta merkityksenannosta on lukijalla, jolle tarjoillaan kuningastie kertojan juurettomaan maailmaan, mutta ei karttaa tai opasteita siellä suunnistamiseen.
Moravalainen yö osoittaa, että Handke ottaa kirjallisuuden vakavasti. Valtavirran kirjallisuus näyttäytyy Handkelle ennen kaikkea viihteenä, joka kuvaa eurooppalaista kulttuuria lähinnä omaksumansa taloudellisen pyyteiden sylikoiran roolin kautta. On kysymyksiä, joihin kirjallisuudella olisi mahdollisuus vastata tavalla, johon muut taiteen muodot eivät kykene. Silti se nykyään enää harvoin tekee niin. Vakavina pidetyt, ajankohtaisiksi mielletyt teokset viittaavat tähän kirjallisuudelle asetettuun haasteeseen ainoastaan välttelemällä vastaamasta siihen.
Handken tarkoitus ei ole päästää yleisöään liian helpolla ja Moravalaisen yön äärellä on helppo tuskastua, jos teosta ei miellä lukijalle asetetuksi haasteeksi, johon vastatakseen on unohdettava ne lukemisen konventiot, jotka mahdollistavat helpomman kirjallisuuden vastaanoton. Tältä osin Handken voi nähdä asettuvan osaksi modernismin perinnettä, ja on siten sekä surullista että itsestään selvää, että hänen paikkansa kirjallisuuden kentällä on väistämättä marginaalissa. Olennaista on, että hän jatkaa katsomista ja kokemista sekä ennen kaikkea tästä kirjoittamista, toisin kuin Moravalaisen yön ex-kirjailija.
Peter Handke: Moravalainen yö. Suom. Arja Rinnekangas. Lurra Editions: Helsinki.
Kirjallisuutta
Handke, Peter (1979) Puhtaan kokemisen hetki. Weilin+Göös: Espoo.
Handke, Peter (1986) Toiston pysyvyys. Otava: Helsinki.
Handke, Peter (2008) Don Juan. Lurra Editions: Helsinki.
Handke, Peter (2013) Suuri putous. Lurra Editions: Helsinki.
Kähkönen, Lotta & Meretoja, Hanna (toim.) (2010) Muistijälkiä. Avain: Helsinki.
Parry, Christoph (2003) Peter Handke’s Landscapes of Discourse. Ariadne Press: Riverside.
Rinnekangas, Rax (2013) Nocturama. Lurra Editions: Helsinki
Vainonen, Jyrki (1995) ”Todellisuus riittää”. niin & näin, 2/95.