LILA KARJALAINEN (1.10.2014)
Umberto Econ Ruusun nimi ( Il nome della rosa, 1980) on 1300-luvun italialaiseen munkkiluostariin sijoittuva murhamysteeri. Romaanissa fransiskaanimunkki William on saanut tehtäväkseen järjestää neuvottelu paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytettyjen välille. Williamin sekä hänellä opissa olevan noviisin saapuessa selviää, että luostarissa on tapahtumassa kauheuksia, ja Williamia pyydetään selvittämään munkkien kuolemia.
Econ kirja pohjaa paikoin vahvasti historiallisiin faktoihin; esimerkiksi luostarielämän kuvaus vaikuttaa yksityiskohdissaan erittäin tarkasti historian mukaiselta. Myös kirkon skisma on otettu historiasta samoin kuin yksityiskohtia kuten dolcinolaisten penitenziagite –tunnushuudahdus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Penitenziagite 12.7.2014). Tunnuslause on lyhennys latinankielisestä lauseesta, joka käskee katumaan: ”Repent: the Kingdom of Heaven is at hand” (http://en.wikipedia.org/wiki/Poenitentiam_agite 12.7.2014). Teoksen katumus-teema nouseekin esiin muun muassa juuri penitenziagiten sekä nuoren Adelmon itsemurhan kautta. Myös monet pienet uskonnolliset ryhmät, kuten itsensäruoskijat, menevät äärimmäisyyksiin osoittaakseen katumusta:
[– –] ja siellä näki suuria katumuksentekoja; ne jotka olivat varastaneet antoivat vääryydellä saadun tavaran takaisin, toiset tunnustivan rikoksensa… Mutta William katsoi heitä kylmästi ja sanoi minulle ettei semmoinen ollut oikeata katumusta. Hän pikemminkin puhui samaan tapaan kuin tänäkin aamuna: suuren katumuspesun aika oli ohi, ja nuo olivat saarnaajien tapoja järjestää väkijoukkojen hurskaus juuri sen takia etteivät nämä lankeaisi toisenlaisen katumuksen toivoon, sillä semmoinen olisi ollut kerettiläisyyttä ja kaikki pelkäsivät sitä. (Ruusun nimi, 157.)
Teos on jaettu lukuihin päivien ja hetkien mukaan. Ruusun nimessä käytetään paljon latinankielisiä ilmauksia sekä jonkin verran myös muita kieliä. Käännökset löytyvät kirjan takaa, ja vieraskieliset lauseet ovat kiinteä osa tarinaa.
Adson-niminen noviisi toimii teoksen minäkertojana, joka kirjoittaa tapahtumista vanhuuden päivillään muistelmina. Tarina etenee enimmäkseen kronologisesti, mutta siinä viitataan välillä tulevaan:
”Hän meni ulos ja saattoi häpeään maineensa varovaisena miehenä. Sillä seuraavana aamuna… Mutta hillitse kärsimättömyytesi, lörpöttelevä kieleni. Sillä sinä päivänä josta puhun, ja ennen yötä, tapahtui vielä paljon asioita, jotka on hyvä kertoa.” (Ruusun nimi, 57).
Kertoja kertoo, mitä on itse kokenut ja kuullut. Tämän takia kerronta on hyvin värittynyttä, vaikka kertoja pyrkiikin olemaan todenmukainen.
Henkilöt
William on fransiskaanimunkki, jota kuvataan englantilaiseksi luonteeksi, joka nauraa ollessaan vakava vaan ei koskaan vitsaillessaan. Hän on piilosarkastinen; esimerkiksi apotin esitellessä ylpeänä luostarin rikkauksia, William vastaa:
”’Tietenkin’, sanoi William kohteliaasti, ’jos teidän korkea-arvoisuutenne on sitä mieltä, että Herraa täytyy sillä tapaa kunnioittaa, niin luostarinne osuus tästä ylistyksestä on saavuttanut erinomaisen loiston.’” (Ruusun nimi, 181.)
William on älykäs, ja arvostaa itsenäistä ajattelua sekä järjen käyttöä. Hän on ollut inkvisiittori, mikä on vaikuttanut häneen voimakkaasti. William on kuitenkin lopettanut, koska olisi halunnut selvittää mysteereitä, kun taas muut pyrkivät vain polttamaan kaikki syytetyt. William on arvostettu munkki, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että hänellä on keisari Fredrikin suositukset ja hänet valitaan luostarinkin kuolemia selvittämään. Hän lienee jonkin sortin ateisti tai agnostikko, mutta ymmärtää olla lausumatta näkemystään suoraan.
”[– –] ’Eikö se, että väitetään Jumalan olevan ehdottoman vapaa omien päätöksiensä suhteen, merkitse sitä, että on todistettu ettei Jumalaa ole olemassa?’ William katsoi minuun ainoankaan tunteen kuvastumatta hänen kasvoiltaan ja sanoi: ’Kuinka kukaan oppinut voisi jatkaa tietonsa levittämistä, jos vastaisi kysymykseesi myöntävästi?’ En käsittänyt mitä hän sanoillaan tarkoitti. ’Tarkoitatteko’, kysyin, ’ettei enää olisi mitään mahdollista ja opetettavissa olevaa tietoa, jos sillä ei pääperustanaan olisi totuus, vai tarkoitatteko, että ette enää voisi opettaa sitä mitä tiedätte, koska muut eivät antaisi teidän tehdä sitä?” (Ruusun nimi, 617.)
Adson on Williamin mukana kulkeva benediktiininoviisi, joka arvostaa ja pyrkii miellyttämään tätä. Adson yrittää usein olla yhtä fiksu kuin mestarinsa, ja on hieman surullinen, kun ei pysy tämän perässä. Hän on nöyrä ja vähättelee usein itseään. Adson uskoo kristinuskon opetuksiin, mutta on valmis kuuntelemaan Williamia, vaikka tämän sanat saattavat välillä olla ristiriidassa teologian kanssa. Hän on toiminnallinen hahmo, joka toteuttaa Williamin ajatuksia.
Ruusun nimen murhaaja on Jorge, vanha ja sokea luostarin munkki. Hän on uskonnollisen näkemyksensä vuoksi ankara ja vakava. Hän ajautuu hulluuden partaalle katsomuksensa vuoksi, murhaa munkit pitääkseen Aristoteleen kirjan kätkettynä ja vakuuttuu vähitellen olevansa Jumalan asialla. Jorge on ovela ja manipuloiva, mikä näkyy muun muassa siinä, kuinka hän saa Berengarin murhaamaan vetoamalla tämän mustasukkaisuuteen. Adson kuvaa, kuinka William ja Jorge – arvomaailmoiltaan vastakkaiset ihmiset – totuuden tullessa ilmi kehuvat toistensa älyä:
”Väristys kävi lävitseni, kun huomasin, että sillä hetkellä nuo kaksi verivihollista ihailivat toisiaan ikään kuin kumpikin olisi toiminut vain ansaitakseen toisen ihailun.” (Ruusun nimi, 592).
Teemat
Teoksessa käsitellään monia teemoja, kuten uskonnollisten auktoriteettien tulkinnanvaraisuutta. Tämä luo jännitteen koko romaanin ajaksi. Eri uskonnollisten lahkojen ihmiset kohtaavat toisiaan ja väittelevät muun muassa siitä, kuinka on sopivaa käyttäytyä ja miten toteuttaa näkemyksiään uskonnosta. Tämä teema johtaa myös teologisiin ja filosofisiin pohdintoihin sekä ihmisten välisiin ristiriitoihin näissä – esimerkiksi naurusta ja naurun asemasta väitellään useaan otteeseen. Nauru nousee myös teemaksi. Nauru liittyy niin maailmankatsomukseen, teologiaan kuin kerettiläisyyteenkin. Luostarin murhat ovat lopultakin johtuneet Aristoteleen naurua käsittelevän kirjan ainoasta kappaleesta, jonka joutumisen ihmisten käsiin Jorge yrittää maailmankatsomuksensa perusteella estää.
Nauru vapauttaa moukan paholaisen pelosta, sillä hullujen juhlassa paholainenkin näyttää köyhältä ja hullulta, kurissa pidettävältä kumminkin. Mutta tämä kirja voisi opettaa, että paholaisen pelosta vapautuminen on viisautta. [– –] Mutta lakia pidetään voimassa pelolla, jonka oikea nimi on Jumalan pelko. Ja tästä kirjasta voisi singota semmoinen Luciferin kipinä, joka sytyttäisi koko maailmaan uuden tulen. (Ruusun nimi, 594-595.)
Myös kerettiläisyys kuuluu Ruusun nimen teemoihin. Kirjassa hahmot pohtivat, mitä kerettiläisyys on. Auktoriteetit määrittävät, kuka on kerettiläinen ja kuka oikeauskoinen, Paavi ja keisari ovat kuitenkin eri mieltä asiasta, eikä kukaan oikein tiedä, mitä pitää kerettiläisyytenä.
”Siispä”, sanoi apotti havaittavan pahanilkisesti, ”Fra Dolcino ja hänen mielipuolensa, Gherardo Segalelli ja nuo iljettävät murhaajat olivat joko pahoja catareja tahi hyveellisiä köyhiä veljiä, sodomilaisia bogomileja tahi uudistushaluisia patariineja. Tahtoisitteko sitten sanoa minulle, veli William, te joka tiedätte kaiken kerettiläisistä, niin että olette melkein kuin yksi heistä, mikä on totuus?” ”Joskus ei mikään”, sanoi William surullisesti. ”Näettekös nyt, ette tekään enää tiedä eroa kerettiläisen ja kerettiläisen välillä? Minulla on edes jonkinlainen sääntö. Tiedän, että kerettiläisiä ovat ne, jotka vaarantavat sen järjestyksen, joka pitää pystyssä Jumalan kansaa. [– –]” (Ruusun nimi, 195.)
Muita teemoja Ruusun nimessä on esimerkiksi noviisin ja mestarin välinen suhde Williamin kouliessa nuoren noviisinsa mieltä tarkkaavaisemmaksi.
”’Hyvä Adson’, sanoi mestari. ’Koko matkan ajan olen opettanut sinua tunnistamaan jälkiä, joista maailmaa voi lukea kuin suurta kirjaa. [– –]” (Ruusun nimi, 36.)
Järjen ja uskonnon välinen suhde kuuluu myös teoksen teemoihin. Liikaa ajattelua ei pidetä suotavana, sillä paholaisen katsotaan voivan kätkeytyä siihen helposti. Esimerkiksi Adson ahdistuu, kun selvitettävistä asioista tulee kovin monimutkaisia: ”Olin oppimassa liikaa. ’Salva me ab ore leonis’, rukoilin ennen kuin nukahdin.” (Ruusun nimi, 198). Siinä missä nauru, myös järjen käyttö vähentää pelkoa ja tekee ihmisistä vaikeammin kirkon hallittavia. Jorge käsittelee teemaa viidennen päivän saarnassa:
Mutta meidän työhömme, veljeskuntamme työhön ja erityisesti tämän luostarin työhön kuuluu oppiminen ja tiedon säilyttämin, enemmänkin, sillä se on työmme oleellisin osa. Tiedon säilyttäminen, sanoin, ei tutkimus, sillä tiedon jumalalliseen luontoon kuuluu, että se on täydellinen ja alusta alkaen määritelty siinä sanan täydellisyydessä, jonka se itselleen ilmaisee. Säilyttäminen, sanon, eikä tutkimus, sillä tiedon inhimilliseen luontoon kuuluu, että se on muodostunut täydelliseksi niiden vuosisatojen saatossa, jotka kuuluivat profeettojen saarnoista kirkkoisien tulkintoihin. (Ruusun nimi, 503.)
Ruusun nimi on parhaimmillaan ilahduttavan uskottava teos, jonka tiivis juoni tempaa lukijan mukaansa. Nautittavaa löytyy niin hienoista filosofisista oivalluksista kuin monimutkaisista päättelyketjuista ja aidon oloisista henkilöhahmoistakin.
Umberto Eco Ruusun nimi (1983, suom. Aira Buffa, WSOY)