Murakamin viihdelukemisto VESA LAHTI 26.11.2014
”Tsukurun oli toisinaan vaikea ymmärtää, miksi hänet oli otettu mukaan joukkoon. Oliko hän aivan oikeasti tarpeellinen muille? Eikö pikemminkin muilla neljällä olisi ollut hauskempaa ja rennompaa ilman häntä? Eivätkä he vain olleet huomanneet sitä? Vai veisikö ainoastaan oman aikansa ennen kuin he tajuaisivat asian? Mitä enemmän Tsukuru Tazaki tilannettaan pohti, sitä vähemmän hän sitä ymmärsi.” s. 16.
Haruki Murakamin uusin suomennettu teos Värittömän miehen vaellusvuodet kertoo rautatieasemia työkseen suunnittelevasta Tsukuru Tazakista. Tarinan juoni kiertyy päähenkilön nuoruuden traumaattisen kokemuksen ympärille. Hänet hylätään äkkiä ja ennalta arvaamatta kolmen pojan ja kahden tytön muodostamasta, hyvin kiinteästä ryhmästä. Noin kuusitoista vuotta myöhemmin hän ryhtyy selvittämään tapahtumien kulkua. Kertomukseen liittyy myös Sara, jolta Tsukuru saa tukea ja kehotuksen lähestyä entisiä ystäviään ongelmavyyhden ratkaisemiseksi. Suomalaiselle lukijalle kiinnostavuutta lisää se, että Tsukuru vierailee myös Suomessa. Tosin Murakamin kuva maastamme jää melko kliseiseksi.
Pohtiessaan totuuden, oikean ja väärän suhdetta ja yrittäessään asettua maailmaan hylättynä, torjuttuna, Tsukuru muovaa itselleen eksistentiaalista filosofiaa, jonka myötä pyrkii tarkastelemaan tehtyjä ratkaisuja objektiivisesti. Hän on löytänyt oman paikkansa yhteiskunnassa, mutta epäselvät asiat kaihertavat mieltä. Kirjan avoin loppu myötäilee näitä ajatuksia ja jättää lukijan vertailemaan eri mahdollisuuksia.
Murakamin teema kirjassa on siis selvä eli kyse on yksinäisyydestä, ystävyydestä ja koti-ikävästä, johon viitataan ehkä turhankin alleviivatusti Franz Lisztin pianokappaleella Le mal du pays. Murakami toistaa tässä myös itseään, sillä teoksessa Kafka rannalla rekkakuski ihastuu Beethovenin kamarimusiikkiteokseen Arkkiherttua-trio. Suurkaupungin ruuhkaisuudella painotetaan päähenkilön ahdistuneisuutta, mutta lukijalle jää epäselväksi kaiken turha korostuneisuus. En tiedä, onko tämä minun henkilökohtainen näkemykseni länsimaisena lukijana vai liekö kyseessä jotain japanilaiseen kulttuuriin olennaisesti liittyvää. Joukosta hylätyksi joutuminen ei vain herätä samoja tunteita tai samanlaista mielenmyllerrystä kuin Tsukurulla. Murakami ei perustele asiaa tarpeeksi vahvasti, ja tätä on hankala hyväksyä. Myös vaellusvuodet saavat liikaa ylimääräistä painoa, koska lukija olettaa jotain pitkällistä, filosofista etsimistä. Periaatteessa kyse on paikallaan pysymisestä, lukkiutumisesta. Vaellusvuodet liittyvät kylläkin Tsukurun ystävän Haidan isän nuoruusvuosiin, jolloin tämä tapasi yksinäisessä vuoristokylässä jazzpianisti Midorikawan. Luku sinänsä on yksi teoksen parhaista sivujuonista. Tässä Murakami lähestyy Kafka rannalla– teoksen maagista realismia. Olisin kaivannut Tsukurun tarinaan enemmän originaalia Murakamia.
Dialogin ongelma
Kirjailijan teoksesta Norwegian Wood löydämme Torun, Tsukurun sukulaissielun. Toru on samalla tavalla maailmaan heitetty, yksinäisyyteensä sidottu. Norwegian Wood on kuitenkin runollisempi, moneen suuntaan kurkottava ja haarautuva teos, kun taas Värittömän miehen vaellusvuodet on proosallisempi ja kiusallisella tavalla viihderomantiikan suuntaan kallellaan. Murakami syyllistyy luvattoman huonoon dialogiin ja mielikuvituksettomiin keskustelujen sävyihin.
”Mutta kun se tuntuu johtavan parempaan lopputulokseen. Jokin vaiston tapainen vain sanoo niin.”
”No, toivotan onnea”, Sara sanoi. ”Tavattaisiinko kerran ennen matkaasi? Tulen takaisin Lontoosta ensi viikon alussa.”
”Ei”, Tsukuru sanoi. ”Tietenkin haluaisin tavata sinut. Mutta tuntuu siltä, että on parempi käydä Suomessa ennen sitä.”
”Sanooko vaiston tapainen niin?”
”Niin juuri, vaiston tapainen.”
”Oletko ylipäänsäkin sitä tyyppiä, jolla vaisto pelaa?” s. 214
Kääntämisen problematiikkaa
Norwegian Woodin on suomentanut Aleksi Milonoff ja teoksen Kafka rannalla Juhani Lindholm. Nämä molemmat kirjat ovat kääntyneet suomeksi englannin kielestä. Raisa Porrasmaa on kääntänyt Värittömän miehen vaellusvuodet suoraan japanin kielestä suomeksi. Länsimaisen tradition mukaan yleensä monet itämaiset kirjat ovat kääntyneet yleensä jonkun toisen kielen kautta ja useimmiten tällaisena siltakielenä on toiminut englanti. Syynä on ollut varsinkin aikaisemmin kielitaidottomuus eli kääntäjät eivät ole hallinneet riittävän hyvin esimerkiksi kiinaa tai japania. Helpoin tapa on näin ollen ollut toimia toisen välityskielen kautta. Tämä ei suinkaan ole ongelmatonta. Jokainen käännös on aina tulkinta ja mitä useampi käännös sitä hämärämmäksi tekijän alkuperäinen intentio saattaa käydä. Seuraavissa esimerkeissä olen asettanut vertailtaviksi japanista suomen kieleen tehdyn Raisa Porrasmaan ja japanista englannin kieleen tehdyn Peter Gabrielin käännökset.
”Toisin sanoen seurustelit melko pitkään ja vakavissasi kymmenen vuoden ajan sellaisten naisten kanssa, joista kehenkään et ollut tosissasi ihastunut?
”Niin on tainnut käydä.”
”Minusta se ei ole kovin järkevää.”
”Olet oikeassa.”
”Mahtoiko se johtua siitä, että sinä et halunnut naimisiin
tai että vapauttasi rajoitettaisiin?”
Tsukuru ravisti päätään.
”Ei, en erityisemmin pelkää avioitumista tai sitoutumista.
Olen pikemminkin vakiintumista kaipaava luonne.” s. 99
” So for ten years,” she finally said,” you had fairly long-term, serious relationships with women you weren´t all that attracted to.”
“That´s about right.”
“That doesn´t strike me as very rational.”
“I´d have to agree.”
“Maybe you didn´t want to get married, or get tied down?”
Tsukuru shook his head. “No, I don´t think that was it. I´m the sort of person who craves stability.” s. 139.
Edellä oleva on toinen esimerkki teoksen huonosta dialogista. Lukija vaivautuu ja tuntee jonkinasteista myötähäpeää. En osaa japania, joten en tiedä miltä originaaliteksti kuulostaa ja näyttää, mutta tässä englanninkielinen teksti on sujuvampaa, eikä selitä siinä määrin kuin suomenkielinen vastaava. Kyllä lukija ansaitsee parempaa. Ja vielä yksi vuoropuhelulainaus:
”Yksinkertainen juttu. Jos ei ole asemaa, ei junakaan pysty pysähtymään. Minun täytyy ensin kuvitella se asema mielessäni ja antaa sille sitten konkreettinen muoto ja värit. Se on ensimmäinen asia. Puutteet voi korjata jälkeenpäin sikäli kun niitä ilmenee. Olenhan tottunut sellaisiin töihin.”
”Koska olet ylivertainen insinööri.”
”Toivoisin olevani.”
”Ja olet siis miltei aamunkoittoon saakka, lepäämättä ja sinnikkäästi rakentanut erityistä asemaa ihan minua varten?” s. 307
”It´s simple. If there´s no station, no trains will stop there. The first thing I have to do is picture a station in my mind, and give it actual color and substance. That comes first. Even if I find a detect, that can be corrected later on. And I´m used to that kind of work.”
“Because you´re an outstanding engineer.”
“I´d like to be.”
“And you´re building a specially made station, just for me, until nearly dawn?” s. 430
Myös proosallisemmissa kohdissa eli Tsukurun mietteitä avatessaan Murakamin teksti näyttäytyy hieman oudossa valossa. Ehkä syy ei ole käännöksessä vaan huolimattomasti kirjoitetussa alkutekstissä. Tässä näytteet teoksen loppusivuilta:
”Kun asiaa ajatteli, niin Eriäkin saattoi jossain mielessä kutsua elämästään karkotetuksi. Hän haavoittui henkisesti ja jätti sen seurauksena monia asioita taakseen, hylkäsi kotiseutunsa. Hän kuitenkin valitsi itse uuden maailman nimeltä Suomi. Ja nyt hänellä oli aviomies ja tyttäret, keraamikon työ sydämen asianaan. Kesämökki järven rannalla, reipas koira. Suomeakin hän osasi. Hän oli vähän kerrassaan rakentanut sinne pienen maailmankaikkeuden. Toisin on minun laitani.” s. 319.
”In a sense, Eri was a refugee from life as well. She too carried emotional scars, scars that had led her to leave everything behind and abandon her country. She had chosen a new world, Finland, on her own. And now she had a husband and two daughters, as well as her work making pottery, work in which she completely immersed herself. She had a summer cottage by the lake, and a small, chipper dog. She´d learned Finnish, and was steadily constructing her own little universe. That makes her different from me, Tsukuru thought.” s. 447.
Teoksen viimeinen luku tuntuu hieman turhalta. Siinä kerrataan jo tapahtuneita asioita. Tosin alun junaliikenteen ja asemien väentungoksen kuvaus on paikoitellen hienosti esitetty. Kokonaisuutena Murakami ei vakuuta. Kirja vaikuttaa välityöltä ja sen viihteellisyys peittää alleen muutamat välähtävät helmet, kunnes simpukan kuoret sulkeutuvat taas nopeasti.
Haruki Murakami:
Värittömän miehen vaellusvuodet
Tammi, 2014
suomentanut japaninkielestä Raisa Porrasmaa
Haruki Murakami:
Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage
Random House Large Print, 2014
translated from the Japanese by Philip Gabriel