Opas Saamenmaahan RIITTA VAISMAA 29.11.2015
Enpä ole ennen kohdannut ketään, joka puhuu tai kirjoittaa sympaattisesti sääskistä, Lapin kesään kuuluvasta erottamattomasta riesasta. Kerttu Vuolabin kertomusromaanissa Valon airut, joka on Saamenmaan kertomusperinnettä ansiokkaasti välittävä ja tallentava teos, muinoinen Päivä, meidän aurinkomme, ja esiäitimme maa, Maammo, saivat kaksoset. Näin syntyivät ilman haltia Biggá ja veden haltia Rávdná. Haltiat ovat kukin ammoin valinneet lempilapsensa. Biggá on ihastunut sääskiin.
”Ilman haltia ihastui sääskeen, koska se on niin pieni ja kevyt. Eniten Biggá oli kuitenkin huvittunut sääsken siivistä, jotka sen lentäessä näyttivät välkähtelevän sateenkaaren väreissä ja joikailivat niin suloisin soinnuin. ”
Toisenkin todistuksen Vuolabin varsin opettavainen teos tosin antaa.
” — Myös naaraat ovat lintujen ruokaa, mutta lisäksi ne verenhimoisina ahdistelevat ja kiusaavat eläimiä ja ihmisiä. Meitä sääsket härnäävät ja häiritsevät kerätessään inisten meiltä ruokaa. Sääski, mokoma kiusanhenki, ei voi tehdä muniaan, jollei se ime eläimistä verta uuden polven valmistusaineeksi.”
Veden haltian lemmikki on lohi, maan haltian poro. Auringon lempilapsi on lapintiira. Tulen haltia ottaa lemmikikseen ihmisen.
”— joka ainoana elävänä olentona oppi hyödyntämään tulen palamista ja hallitsemaan sitä. Ihminen kesytti tulesta rengin itselleen. Tuli ei pääse ryöstäytymään isännäksi, jos maltamme käsitellä sitä varovasti ja huolella. Tuli on hirveän huono isäntä mutta oikein hyvä renki.”
Tenon varrella asustava Kerttu Vuolab (s. 1951) on aiemmin tullut tunnetuksi etenkin lastenkirjoistaan. Hän on lisäksi kääntänyt lastenkirjoja äidinkielelleen. Valon airut ilmestyi pohjoissaameksi 2008. Se oli pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Vuolab kuvittaa itse kirjansa, näin myös Valon airuen. Vuolabin tavoitteena on saamelaisen kulttuurin sekä kirjallisuus- ja kertomusperinteen siirtämisen tuleville sukupolville. Kirjailijan tavoite näkyy ehkä turhankin selvästi.
Valon airut kulkee kolmessa aikatasossa. Ensimmäinen on luonnonilmiöiden esittely, johon kuuluvat tärkeänä osana vanhat kertomukset mm. haltioista. Toisena tasona on tarina sisaruksista, jotka kohtaavat jännittäviä ja pelottavia seikkailuita. Elämän vaikeudet Vuolab selittää sisaruksille vanhojen tarinoiden avulla. Niiden kautta lapsia opetetaan kohtaamaan ja käsittelemään vaikeitakin asioita. Kolmas taso ovat kirjailijan oman suvun tarinat, joissa seurustellaan haltioiden kanssa ja joissa on esivanhempien opetuksia.
Marjatta Ripsaluoma problematisoi omassa esseessään (Maailmankirjat 15.11.) Valon airuen genreä, sen nimittämistä romaaniksi, kertomusromaaniksi. Teoksen toisesta tasosta, sisarusten elämästä syntyy jossain määrin juonellinen kertomus. Siitäkin iso osa on vain lyhyitä johdatuksia Vuolabin suvun tarinoihin. Lasten tarinaa voinee lukea ainakin osin omaelämäkerrallisena, koska tarinat nimetään milloin lasten omien vanhempien ja vielä heitä paljon varhempienkin sukupolvien kertomuksiksi.
Viehättävintä Valon airuessa on sen alkuosa. Vuolab kirjoittaa ei enempää eikä vähempää kuin oman kertomuksensa maailman synnystä. Oli ilo solahtaa haltioiden maailmaan. Vuolab tavoittaa ikiaikaisen poljennon sekä luonnon voimat ja luonnonilmiöiden tarkoituksenmukaisuuden haltioiden maailmasta kirjoittaessaan. Näissä tarinoissa on kansantarinoiden tapaan opettavainen sävy. Vuolab kertoo teoksensa alkupuolella saamelaisten luonnon ehtojen määrittämät elinkeinot, Saamenmaan jylhän maiseman ja saamelaisten sielunmaiseman. Näiltä osin on helppo hyväksyä Vuolabin pedagoginen lähestymistapa ja se, että hän ohjelmallisesti esittelee muinaisten tarujen avulla Saamenmaan historiaa.
Valon airuen toinen taso, johon kolmas taso sisältyy, muistuttaakin sitten jo oppimateriaalia. Juonen merkitys on vähäinen. Tarinat ja niiden opetukset ovat keskeisimmät. Myös haltiat kertovat sisaruksille, miten Saamenmaassa on pärjätty ja miten edelleenkin selvitään ottamalla huomioon luonnon asettamat reunaehdot. Lasten ja haltioiden yhteiselo sujuu mutkattomasti.
Toiselle tasolle siirrytään ilman valmisteluja tai johdantoa. Yhtäkkiä vaan haltioiden maailmasta siirrytään ihmisten elämänpiiriin. Tähän liittyy laajemminkin Valon airuen ajoituksen hankaluus. Alussa ajan määrittämistä ei edes kaipaa. Toisessa osassa lasten elämään liittyvät asiat ajoittavat tapahtumat helposti jonnekin 1950-luvun tuntumiin.
Toisaalta eletään sukutarinoiden ajattomuudessa, toisaalta aika näyttäisi kulkevan vinhaa vauhtia. Aikaan Vuolab ei ota kantaa. Sisarusten vanhenemista voi pitää ajoituksen osviittana. Tämä ottaa kuitenkin sellaisia loikkia, että mukana on paikoin hankala pysyä. Toisen jakson alussa sisaruksista nuorin Siggá syntyy. Kun hänelle on juuri saatu vaihdetuksi kuivat pöksyt, hän onkin heti kohta vanhempien sisarusten kanssa pitkillä retkillä ja puhuu kuin aikuinen.
Toisaalta Vuolab tuo välillä mukaan itsensä ”minänä”. Jossakin välissä ”minä” mm. käyttää tietokonetta. Elämänpiiri ei kuitenkaan näyttäisi juuri muuttuvan, vaikka Vuolab ottaa opetuksensa piiriin mm. anoreksian ja alkoholismin. Nämä kohdat ovat vähäisiä, ja ne olisi ollut kerronnan kärsimättä hyvä leikata pois.
Kenelle Kerttu Vuolab kirjoittaa? Kustantajan materiaalissa asiaa ei nosteta esiin, joten lienee syytä ajatella Valon airuen olevan tarkoitettu kenen tahansa valistukseksi. Jos olisin saanut kirjan käsiini ilman takansi- yms. tietoja, olisin olettanut genren olevan lasten- tai nuortenkirjallisuuden. Teosta voisi ajatella koulujen oheislukemistoksi. Valon airut voisi olla hyvä perheen yhteisten lukuhetkien kirja. Yhtä monta iltasatua kuin sisarukset nykylapset tosin tuskin jaksavat iltasatuina yhtä soittoa kuunnella.
Kerttu Vuolab on laatinut Valon airueen lukijan opastukseksi ja oman työtapansa kuvaukseksi sekä johdannon että jälkisanat. Ne olisi ollut syytä yhdistää. Alkuun tai loppuun, sillä tuskin olisi merkitystä. Sen sijaan lähes 30 sivun sanaluettelo on ansiokas. Siihen palaan varmaan vielä monta kertaa. Mieluusti olisin lukenut luettelon laadintaperusteista tarkemmin, koska kattavuudesta huolimatta moni sana tai nimi jää selittämättä.
Kerttu Vuolab: Valon airut. Kertomusromaani (Bárbmoáirras). Suom. Riitta Taipale. Atrain Kustannus 2015. 248 s.