Castillon: Äidin pikku pyöveli

suom. Lotta Toivanen Gummerus 2007
Henry Lassander

Ranskalaisen Claire Castillon kuudes teos, novellikokoelma Äidin pikku pyöveli esittelee äitien ja tyttärien yhteentörmäyksiä. Castillonin naiset huolehtivat toisistaan vihaten ja rakastaen, omien neuroosiensa läpi ja ohi, he yrittävät kaikin tavoin päästä toisistaan eroon ja pitää perheensä yhdessä. Äidit suojelevat tyttäriään ja neuvovat heille parhaat aikuistumiset, kun taas tyttäret loitontuvat äideistään pääsemättä heidän varjostaan ja sylistään.

19 novellin teemat liikkuvat usein modernin maailman tutuissa helveteissä: huumelääkkeet, väkivalta, pedofilia, pettäminen, yksinäisyys. Novellien voima on siinä, että hirveyksillä ei mässäillä eikä niitä vatvota, ne heitetään muun arjen sekaan ja lukija pakotetaan kohtaamaan ne ruokapöydässä. Äiti toivoo vain yhtä lasta mutta saakin kaksoset, joten toinen nakataan auton ikkunasta tilan käydessä liian ahtaaksi. Kertojat eivät tule ollenkaan vastaan, kun lukija haluaisi järkyttyä.

Kukin novelli on itsessään ytimekäs ja melko lyhyt, mutta heijastaa tämän maailman salattua arkea, kuten novelli “Siihen on lääke” osoittaa: äiti syöttää tyttärelleen päivittäin kasan pillereita, kaikkiin mahdollisiin vaivoihin, epäkohtiin ja sivuoireisiinkin.

– Äiti pumppaa minuun aineita, hänellä on keinonsa nukuttaa minut iltaisin, herättää aamuisin, saada minut tarkkaavaiseksi tai uneliaaksi, rennoksi, itsevarmaksi tai täyteen taistelutahtoa.

Lääkkeet ovat nykyaikainen tapa hallita kehoa ja siten elämää. Harmittomimmat pillerinpopsivat tyytyvät kalsiumiin ja vitamiineihin, mutta laajempi lääkkeiden herätysliike on hyvää vauhtia nousemassa. Kun moderni elämä on pirstaloitumassa ja olemisen keveys tuntuu yhä raskaammalta, sitä halutaan tasoittaa lääkkeillä, on se sitten mielialaan, verenkiertoon tai nukkumiseen. Nykyajan lääkeinnostus lieneekin terveysintoilun viimeisimpiä ääripäitä.

Tytär syö lääkkeensä kiltisti, vaikka rivien välistä on jo luettavissa, ettei hän juurikaan perusta niistä.

– Pulmia tulee silloin kun lähden viikonlopuksi Sophielle, jonka äiti keskeyttää salaa lääkehoitoni, hänen mielestään pillerit turruttavat minut. Varsinkin allergialääkkeet. Hän sanoo, että on hullunkurista taistella siitepölyä vastaan joulukuussa. Soimaan itseäni, koen pettäväni äidin kun vietän viikonlopun lääkkeittä ja pysyn silti terveenä.

Motiivi totella äitiä on samankaltainen kuin monessa muussakin kokoelman tarinassa: toista ei haluta pettää, toiselle ei saa tulla paha mieli. Sen vuoksi oma terveys, onnellisuus, tasapaino ja elämä voidaan uhrata, ollaan sitten äitejä tai tyttäriä. Äidin tarve lääkitä tyttärensä kaikkea pahaa vastaan kumpuaa luonnollisesti hänen omasta pahasta olostaan, joka on toisen aiheuttamaa: mies on jättänyt, perheidylli on palasina. Tytärkin ymmärtää sen, hän syö lääkkeensä, jotta ne auttaisivat äitiä.

– Isä jätti hänet, äiti oli annostellut huonosti. Siitä lähtien hän on keskittynyt rohtoihin, mikään ei voi häiritä häntä kun hän on kumartuneena kirjojen, lehtien ja tuoteselosteiden ääreen. Äiti ei ole käynyt töissä sen jälkeen kun isä jätti hänet, mutta ei äiti ikinä itke, hän tyytyy toivomaan, että elämä voittaa ja turvaa selustansa kemiallisella muurilla. Minusta on mukavaa kun hän tekee tutkimuksiaan, minua myrkyttäessään hän ei ainakaan ole surullinen.

Äiti uskoo monen todellisen äidin, isän, tyttären ja pojan tavoin, että lääkkeiden muuri pitää murheet ja ongelmat loitolla, samoin kuin ne pitävät pahan olon, itkun, kohtaamisen ja tunnustamisen. Lääkkeet eivät rauhoita mieltä vaan koko tilanteen. Lopulta tytär joutuu elämään kokonaisen illan ilman rauhoittavia ja äidin on itse rauhoitettava hänet lupauksilla lääkkeettömästä huomisesta, hän lupaa hakea töitä ja tulla tolkkuihinsa. Kunhan vain selvitään illasta, aamulla voidaan hakea uusi lääkekuuri.

Toisessa novellissa, “Hyönteisessä”, on jälleen kyseessä äiti, joka ei halua kohdata särkyneitä palasia, varsinkin kun kuva on vielä näennäisesti ehjä: isä on kotona. Aivan kuin tämä äiti tuntisi edellisen novellin äidin, hän tietää, kuinka pitkälle on oltava hiljaa, jotta perhe pysyisi.

– Painan kädet korvilleni, en halua kuulla heidän touhujaan, se olisi liian rajua, niin kuin sen näkeminenkin… tytöstä on kehkeytymässä hyvin viehättävä, en haluaisi mieheni särkevän häntä. Vaan miten puhua asiasta rikkomatta kotia, meillä on niin hyvä olla täällä yhdessä, täytyy olla hievahtamatta hiljaa.

Äiti on pienistä vihjeistä tajunnut, että hänen miehensä käyttää heidän tytärtään hyväkseen. Hän ei niinkään huolehdi itse perhekulissista, vaan yrittää järjesttömällä logiikalla suojella tytärtään olemalla hiljaa ja rikkomatta perhetta, asian kohtaaminen vain pahentaisi asiaa.

Kokoelman konfliktit ja kasvut ovat äidin ja tyttären välisiä, niihin ei mahdu ketään muuta eikä varsinkaan miestä, vaikka tämä olisikin kaiken aiheuttaja. Miehet ovat teoksessa välttämätön osa kulissia, mutta heillä ei ole ratkaisevaa roolia muuten kuin poissaolollaan. Kertaakaan mies ja nainen eivät kohtaa eivätkä katso toisiaan silmiin. Siksi äiti pitääkin luonnollisena, että isän ja tyttären välillä tapahtuu jotain luonnotonta, kun heillä onkin oma keskinäinen salaisuutensa. Se ei voi olla mitään muuta, kuin isän yritys vaihtaa äiti nuorempaan.

Vaikka Castillonin kokoelma on varsin tiivis ja lyhyt, se kärsii ylitarjonnasta. Samankaltaisia aiheita ja teemoja vilisee jo liiaksi, vähemmällä niistä saisi enemmän tehoja irti: äidin ja tyttären jatkuva viharakkaussuhde ei saa loputtomiin uusia vivahteita. Novellin henkilöstö pysyttelee koko ajan näissä kahdessa ja myös se alkaa loppua kohden tuntua yksitoikkoiselta. Siitä huolimatta kokoelma on piristävä lisäys varsinkin suomalaisen totisen inhorealismin rinnalla. Ikäviä asioita voi ilmaista monin tavoin, niissä rypeminen on vain yksi niistä. Castillon pakottaa kohtaamaan maailman epäkohdat uudella, ytimekkäämmällä (ja viihdyttävällä) tavalla.

Filed Under: Otteita ja arvioita

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688