Tom Rachman: Keskeneräiset

Erään sanomalehden hidas tuho VESA RANTAMA

Tom Rachmanin romaani Keskeneräiset (the Imperfectionists) on tyylillisenä suorituksena melko tavanomainen, mutta onnistuu vakuuttamaan romaanimuodon mahdollisuuksista prosessien ja rajattujen ympäristöjen kuvauksessa. Romaani kuvaa kansainvälisen, Roomassa toimitettavan sanomalehden syntymän ja tuhon yhdentoista lehden viimeisiin vuosiin liittyvän henkilön näkökulmasta. Lukujen väliin on sijoitettu historiallisia katsauksia, jotka etenevät lehden perustamisesta 1950-luvulla kronologisesti kohti nykypäivää.

Episodiromaani on Suomessakin ollut viimeisen vuosikymmenen aikana hyvin suosittu lajityyppi, niin että romaanikirjailijan velvollisuuksiin tuntuu nykyään kuuluvan väkinäisten yhteyksien keksiminen novellimaisten tekstien välille. Rachmanin teos on lajityypin edustajana malliyksilö, sillä valittu tapahtumaympäristö (sanomalehti, 2000-luvun mediakenttä) on riittävän rajattu. Hahmojen yhteydet ovat lähes järjestään uskottavia ja jokainen tyyppi tuo oman perspektiivinsä tarinaan, jossa pohjimmiltaan on kyse mikrotason (ihmissuhteet) vaikutuksesta makroon (mediamaailma) ja toisinpäin. Teknologian kehittyessä ja kulttuurin muuttuessa sanomalehden kaltaisesta aiemmin kunnianarvoisesta instituutiosta tulee menneisyyden jäänne, jonka rippeisiin epätoivoiset ja leipiintyneet toimittajat takertuvat vimmaisesti, kunnes suuri kaupallinen sukuimperiumi päättää luopua järjettömästi tappiota tuottavasta osastaan. Yhteistä kaikille vaiheille on tiedon huono välittyminen: ihmiset eivät osaa kommunikoida keskenään, todelliset motiivit eivät koskaan selviä, kaikki jää aina kesken.

Lehti ei ole vuoteen 2008 mennessä saanut edes nettisivuja perustettua. Toimittajia oikeakielisyyssyytöksillä piinaavan toimituspäällikön mukaan ”internet on uutisille samaa kuin autontorvet musiikille”. Mediamaailman suuret linjat nielevät mukanaan pienen lehden, joka on 1950-luvulla perustettu sentimentaalisesta oikusta, työllistämään suurliikemieskustantajansa nuoruuden rakastettu. Sattuman oikusta syntynyt lehti menestyy hyvin 70- ja 80-lukujen mediamaailmassa ja tekee työntekijöistään riippuvaisia olemassaolostaan. Hiipuvan sukuimperiumin viimeiselle, eksentriselle pojalle jää tehtäväksi änkyttää järkyttyneelle toimitukselle lehden teon loppuvan pian. Romaanin juonessa on jotain samaa kuin Thomas Mannin Buddenbrookeissa: syklinen kapitalismi ei kunnioita sukuyhtiöiden kaltaisia porvarillisia instituutioita, joiden viimeiset jälkeläiset ovat vain heikkoja rappeutuneita haamuja suurten esi-isiensä rintakuvien täyttämässä käytävässä.

Tämän prosessin Tom Rachman kuvaa eloisasti, esitellen hahmonsa tapahtumien ja ajatusten kautta, ytimekkäästi ja journalistisella tarkkuudella. On seitsemääkymppiä lähestyvä 60-luvun sankarijournalisti, jonka libido on hiipunut ja rahat loppuneet; on epävarma keski-ikäistyvä taloustoimittaja, joka rakastuu rahattomaan maailmanmatkaajahippiin; on mustasukkainen päätoimittaja, joka pitää lehteä vain ponnahduslautana uralleen. Melkein kaikki vihaavat työtään, mutta ovat siihen silti kiintyneitä, ja ovat laajasti kuvatuissa yksityiselämissään aivan erilaisia henkilöitä kuin töissä. Rachmanin narratiivi vaatii toimiakseen näitä erilaisia (stereo)tyyppejä, joiden yhteentörmäyksessä suuret linjat tulevat esiin.

Epäilemättä ihmissuhderomaanin viihteellinen tyyli selittää kahdellekymmenelleyhdelle kielelle käännetyn kirjan suosiota. Oikein valittu konteksti on kuitenkin tärkeä: mikä pysähtyneeseen pikkukylään sijoittuneena olisi vain pitkästyttävää eksibitionismia, muuttuu kiinnostavaksi keskellä mediamaailman hurjaa muutostahtia. Yksilön ja yhteisön, instituutioiden ja muutoksen suhteen kuvaajana Keskeneräiset, yksiulotteisuudestaan huolimatta, todistaa romaanimuodon taipuisuudesta ja voimasta.

Rachmanin oma tausta kansainvälisessä journalismissa näkyy Keskeneräisissä hyvässä ja pahassa. Journalistinen taipumus mennä ”suoraan asiaan”, kiinnostavaan ytimeen, häiritsee kaunokirjallista suoritusta, kun Rachmanin kertoja hyppii narratiivin ajassa kiireellä kohti seuraavaa kiinnostavaa kohtaa. Tapahtumaympäristö jää tällä tyylillä monin paikoin harmillisen vieraaksi, mikä ankkuroi lukemista henkilöiden sisäiseen maailmaan ja ihmissuhteisiin. Keskeneräisten kaltainen psykologiseen realismiin taipuva romaani hyötyisi rohkeammasta, yksityiskohtaisesta ympäristön kuvauksesta, pitkästyttävyyden uhallakin. Silloin tällöin tietty esine kuitenkin nousee symbolisesti tärkeäksi, kuten toistuvasti mainittava vesiautomaatti, jolla on toimituksessa keskeinen funktio:

Arthurin työpiste oli ennen lähellä vesiautomaattia, mutta pomot kyllästyivät siihen, että joka kerta kun heidän tuli jano, heidän piti rupatella Arthurin kanssa. Joten vesipönttö jäi ja Arthur siirtyi. Nyt hänen pöytänsä on etäisessä kulmassa, niin kaukana vallan ytimestä kuin mahdollista, mutta lähempänä kynäkaappia, mikä hiukan lohduttaa.

Kuten yläpuolisesta tekstinpätkästäkin voisi nokkela päätellä (”heidän”-sana toistuu vaikka sitä ei lainkaan tarvittaisi), heikointa Keskeneräisissä on suomennos, vaikka suurimmaksi osaksi kyse on oikoluvun puutteesta johtuvista huolimattomuusvirheistä. Teoksen aikamuoto on suomenkielisessä kerronnassa haasteellinen preesens, ja teksti on paikoin raskasta epäselvistä anglismeista ja lukuisista verbeistä johtuen:

Hän saapuu töihin, retkahtaa toimistotuoliinsa ja jää paikoilleen. Näin jatkuu kunnes vastahakoisuuden voima ja vakituinen työsuhde lakkaavat kumoamasta toisiaan, ja hän kiemurtelee ulos päällystakistaan, napsauttaa tietokoneen päälle ja vilkaisee uusimpia uutisia.

Olisi hienoa, jos oikolukuun jaksettaisiin panostaa myös pienissä kustantamoissa ja vähilläkin resursseilla. Ei liene kenenkään etu, jos lukija joutuu suomennosta lukiessaan arvailemaan alkuperäistekstin sanamuotoja ja toteamaan, että lukeminen sujuisi englanniksi miellyttävämmin ja nopeammin.

Tom Rachman: Keskeneräiset (Paasilinna 2011, suom. Matti Apunen)

Filed Under: Otteita ja arvioita

Tags:

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684