RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Turhaa lemmen touhua (Love’s Labour’s Lost) on varhaisen Shakespearen komedia 1590-luvun puolivälistä. Se kertoo Navarran kuninkaasta ja kolmesta hovimiehestä, jotka vannovat keskittyvänsä akatemiaan kolmeksi vuodeksi ja pidättäytyvänsä edes keskustelemasta naisten kanssa. Tilanne mutkistuu välittömästi. Paikalle saapuu naapurivaltion prinsessa hovinaisineen – ja seurustelukieltoon sitoutuneet nuorukaiset tietysti rakastuvat näihin.
Komedian taustalta voi hahmottaa renessanssin hoveissa harrastettujen seuraleikkien ja eräänlaisten verbaalia kyvykkyyttä kehittävien keskusteluleikkien piirteitä. Uusi käännös tuo mainiosti esille tämän näytelmän leikkisän keskustelun luonteen, kiitos Juhani Lindholmin loistavan ratkaisun. Hän on kääntänyt jambiset replikoinnit trokeeseen – se onkin meille tuttu arvoitusten ja sanaleikkien mitta.
Leikilliset sananvaihdot ovat keskeisiä tämän komedian kohtauksissa. Katherine R Larsson esittää English Literary Renaissance (2010) julkaisun artikkelissaan, että Love’s Labour’s Lost voidaan kokonaisuudessaan nähdä keskusteluleikkien sarjana.
Komedian aluksi hovimiehet luovat keskenään vakavan akateemisen keskustelun säännöt, eräänlaisen pelin, jota toteutetaan rajatussa tilassa, jossa on tietty hierarkia ja omat sääntönsä – kuten kielto keskustella naisten kanssa. Komedia alkaa kun nuorukaiset vannovat kieltäytyvänsä naisten seurasta ja flirttailevista keskusteluista.
Renessanssin hoveissa keskusteluleikeissä oli yleensä nainen johtajana, virtuoosimaista verbalistiikkaa harrastettiin hänen makunsa määräämissä rajoissa. Näissä leikeissä oli panttinsa ja tehtävänsä, ja leikki käsitteli aina samasta seurueesta haettavaa mielitiettyä. Keskusteluileikeissä tuli puhua tästä kiinnostuksen kohteesta kätketyin ilmaisuin, kuvata häntä ja luonnehtia hänen ominaisuuksiaan, niin että seurueesta vain hän itse tunnistaisi asian.
Yleisiä keskusteluleikkejä hovissa olivat mm. lemmeleikki, aviomiehen ja vaimon leikki ja lemmen pyydystys sekä rakastajan leikki. Jälkimmäisessä kunkin tuli ensin kuiskata johtajattarelle mielitiettynsä nimi, sitten kukin kirjoitti tätä ajatellen vastaukset kysymyksiin: mistä piirrettä ihailet hänessä, minkä väriset silmät hänellä on ym. Sitten johtajatar sekoitti kysymykset ja vastaukset. Osallistujan täytyy vuorollaan yrittää arvata ihailijansa.
Shakespearen komedioissa tämä naisten hallitsema seurustelukulttuuri näkyy erilaisina kunigatar Elisabethille tehtyinä kunnianosoituksina. Tässä komediassa lemmen ja leikkien tuomariksi asettuu Ranskasta vierailulle tullut prinsessa. Koska kuningas ja kolme nuorukaista eivät valansa takia voi ottaa prinsessaa ja tämän hovineitoja vastaan, prinsessa pystyttää alueelle oman hovitelttansa. Siitä tulee vaihtoehto miesten hallisemalle vakavalle ja akateemiselle hoville, siellä käydäännäytelnmän loppupuolen koomiset seuraleikkejä muistuttavat keskustelut.
Turhaa lemmen touhua liikkuu Larssonin mukaanhovielämän, politiikan ja verbaalin leikin alueilla. Näytelmässä harrastetaan metsästystä, naamiaisia sekä koomisia lemmentunnustuksia väärille henkilöille.
Naisten auktoriteetti voidaan nähdä patriarkaalisen kulttuurin inversiona, jossa keskusteluleikki on rajattu kieleltään sellaiseksi, että se ei päde oikeassa elämässä. Kun Shakespearen draama itsessään muodostaa keskusteluleikin, se on näin ylistystä naisten hallitsemille piirteille hovikulttuurissa.
Rakastavaisten, tai toisistaan kiinnostuneiden nuorten, sanailu muodostaa olennaisen osan keskusteluleikkiä. Nuorukaisen on sovitettava omat repliikkinsä naisen repliikkeihin, mukaillen naisen antamaa rytmiä ja loppusointua:
Rosaline: Siinä taisteltiin kuin lammastarhassa.
Boyet: Teillä se käy kieli hammastarhassa.
Jospa vaientaisi suudelmalla ?
Rosaline: Siellä lammas, täällä tarha.
Boyet: Saanen käydä sisään?
(yrittää suudella Rosalinea)
Rosaline: Se on harha.
Nämä huulet eivät ole yhteismaata.
Boyet: Kenen sitten ?
Rosaline: Minun, sen voin taata.
Prinsessa: Nokkelasti meni …
II.1. 234 – 243
Narrit ovat Shakespearella sanaleikkien mestareita. Nuppi ei ole hovimies ja siksi hän puhuu proosaa kehitellessään hyvinkin sanatarkkaa logiikkaa koomisissa todisteluissaan. Näiden kääntämisessä Lindholm on onnistunut mainiosti:
Nuppi: Minun kannaltani tässä on kysymys nyt Janettesta. Minä kun jäin kiinni itse teossa.
Biron: Missä teossa?
Nuppi: Itse teossa seuraavasti kaikilta kolmelta kannalta. Itse olin hänen kanssaan ladossa, teossa koska tein kaikenlaista pientä käsilläni, ja seuraavasti koska seurasin häntä sinne. Nämä kun yhdistetään saadaan ”itse teossa seuraavasti”. Mitä siihen tekemiseen taas tulee, se nyt on sitä, mitä mies ja nainen yleensäkin tekevät.
I.1. 205 – 210 r.
Konkreettiseen sanaan perustuva kolmen todistuksen päättely toistuu Nupilla vielä myöhemmin, kun hän neuvoo Armadoa ”painamaan mieleen” rakastettunsa:
Nuppi: … Painakaa hänet kunnolla mieleen.
Armado: Painan mieleen ja mielelläni, poika.
Nappi: Ja mielestänne. Voin todistaa kaikki kolme.
Armado: Mitä sinä muka voit todistaa ?
Nappi: Sanoisin, että painatte ”mieleen”, koska haluatte muistaa hänet, painatte ”mielellänne” , koska niin haluatte painaa häntä ruumiillanne, ja ”mielestänne” koska tosiaan olette sitä mieltä.
III.1 38 – 45 r.
Komedian onnellinen loppu on ylistys naisten sosiaalisille taidoille.
Koominen juoni etenee nopeasti, ja aatelismiesten vala rakoilee heti sen jälkeen kun se on tehty. He eristäytyvät naisseurasta, mutta lähettävät viestejä ja lahjoja mielitietyilleen. Varsin pian he huomaavat toistensa salaisuudet ja yrittävät ratkaista ongelman yhdessä: kuinka olla rikkomatta valaa ja silti seurustella naisten kanssa.
Valepuvut ! Miehet pukeutuvat valepukuihin ja lähtevät prinsessan leiriin tapaamaan naisia. Tämä naamiaismotiivi voidaan myös nähdä osana seuraleikkien ketjua, josta näytelmä koostuu, koska prinsessa saatuaan vihiä asiasta antaa myös naisseurueensa naamioitua niin että miehet erehtyvät naisista. Näin prinsessa järjestää koomisen ”rakkauden tunnustukset” –leikin, jossa tunnustus tulee tehtyä aivan väärille henkilöille. Tämä rinnastuu seuraleikkiin, jossa mielitiettyä koskevat kysymykset ja vastaukset sekoitetaan ja osallistujien tehtävä on tunnistaa salainen ihailijansa.
Hovimiehet ovat vaikeuksissa, eivätkä löydä oikeaa kontekstia jossa he voisivat pitää valansa ja seurustella ihailemiensa naisten kanssa.
Prinsessan johtama koominen seuraleikki johtaa siihen, että miehet nolaavat itsensä ja naisseurue saavat nauraa miehille, jotka ovat valapattoja – ja siten kunniattomia. Epäonnistuttuaan valepuvuissa, miesseurue päättää paljastaa itsensä ja käydä prinsessan leirissä esittämässä rakkauden tunnustuksensa mielitietyilleen. Tämä vierailu noudattaa samaa seurustelurituaalia, kuin naamioituna tehty. Miehet puhuttelevat kukin intohimonsa kohdetta, esiintyen mahdollisimman runollisesti poljentoa ja loppusoinnutusta myöten. Tämän julkisen vaiheen jälkeen kukin pari siirtyy keskustelemaan kahdestaan.
Prinsessa viittaakin siihen, että heille kyseessä oli pelkkä seuraleikki:
”Lemmenkirjeitänne saimme toki
sekä rakkaudenlahjojanne,
ne naisten kesken arvioimme
ainoastaan pikku pilailuksi,
kujeiluksi ajanvietteen vuoksi” V.2. 818 – 822 r.
Hovinuorukaiset olivat kuitenkin tosissaan. Näytelmän onnellinen loppuratkaisu on prinsessan asettama. Kun miehet eivät pystyneet pitämään sanaansa ja joutuivat rikkomaan valansa, prinsessan johdolla kukin seurueen nainen lupaa odottaa partneriaan valassa luvatut kolme vuotta. Näin siis prinsessan johdolla miehet saavat pitää kunniansa niin että samalla voidaan vannoa uudet lemmenvalat.
William Shakespeare: Turhaa lemmen touhua, suom. Juhani Lindholm, WSOY 2012
Euroopan kirjallisuushistorian Shakespeare aineistoa
Shakespeare: Paljon melua tyhjästä