Kessuttelevat kotirouvat RIITTA VAISMAA – 16.11.2017
Aion tehdä sinut onnelliseksi on hupaisa nostalgiamatka 1960-luvulle. Norjalaisen Anne B. Radgen tunnetuksi tehneen Berliininpoppelit-trilogian rinnalla uusin suomennos on kepeä, pakinamainen välityö. Romaani on täynnään 60-luvun tuotesijoittelua, johon huumori suurelta osin nojaa. En voi välttyä miettimästä, mitä teos antaa niille, jotka eivät 60-luvusta mitään tiedä, joille mieleen ei nouse vastaavaa ajankuvaa omasta maasta ja omasta kokemuksesta. Ehkä huvittavat elementit kantavat.
Romaani sijoittuu vasta valmistuneeseen lähiökerrostaloon, sen yhteen rappuun. Valtaosa teoksesta kuluu nelikerroksisen rapun kahdeksaan huoneistoon kurkistamiseen. Ovien takaa löytyy kotirouvia ja lapsia, herratkin esitellään. Teksti imitoi ajankuvaa: puhutaan todellakin herroista ja rouvista. Huoneistot ovat kaikki samanlaisia. Kolmen huoneen ja vähän yli 70 neliön asunnoissa majailee työväenluokkaisista tai keskiluokkaisista ammateista toimeentulonsa saavia perheitä. Kaikilla on varsin tiukkaa. Asuntolainoja maksetaan, ja kulutustavaroita ostetaan osamaksulla. Ruoka on yksinkertaista, vaatteita pyritään tekemään itse, kaikessa pitää olla säästäväinen. Tupakkaa polttavat kaikki ja kaiken aikaa. Kotirouvat kessuttelevat ketjussa.
Rätit ja siivous ovat lähes intohimo, samoin erilaiset puhdistusaineet. Rapun siivouksesta saadaan jopa kiistan aihe ja siivouksesta kuin kilpalaji. Rättien maailmassa eletään aikaa ennen mikrokuituja tai edes kulahtaneita teepaitoja. Eri saippua- ja pesuainemerkit risteilevät rouvien elämässä. On joukossa tuttujakin, joitakin taitaa olla saatavilla edelleenkin.
Radge kertoo perheistä kepeän pintapuolisesti menemällä kuitenkin mukaan niin vessaan kuin makuuhuoneeseenkin. Jos on suihku ja sisävessa useimmilla ensi kertaa käytössään, on kerta kaikkiaan uutta, että vessapaperia voi ostaa eri väreissä. Pikkutytöt haaveilevat vaaleanpunaisesta ja haluavat viereen samasävyisen Lux-saippuan. Pulsaattoripesukone on jo useimmissa huusholleissa, vaikka se ei kylpyhuoneeseen mahdukaan. Pakastin on vasta parilla perheellä. Pölynimurikauppias kiertää ovelta ovelle, samoin tietokirjasarjojen myyjät soittelevat ovikelloja. Huonekaluissa käytetään teek-puuta. Päivittäis- ja etenkin kulutustavaroita alkoi laajemmin olla saatavilla vasta 60-luvulla.
Radge kuvaa television valloitusaikaa. Kaikissa perheissä ei vielä televisiota ole, radiota kuunnellaan ahkeraan joka paikassa. Televisio määrää työpäivän jälkeisen elämän tahdin. Dagsrevyen on nähtävä. Silloin ei syödä, paitsi jos on tv-lautaset ja kahvi tv-kannussa, silloin ei sovi soittaa ovikelloa. Vietnamin sota on suuri uutisaihe, joka kuitenkin kiinnostaa vain herroja. Tässä en voi olla väittämättä vastaan. Suomessa aihe kiinnosti herrojen lisäksi myös naisia ja jopa pikkutyttöjä. Beatles ja rautalanka ovat teinipojalle tärkeitä.
Radge kirjoittaa onnistunutta ajankuvaa. Teksti on yksinkertaista ja naiivin tuntuista, ehkä se muistuttaa 60-luvun naistenlehtien ilmaisua. Teoksen rouvat seuraavat tiivisti naisten- ja perhelehtiä. Dialogi on lähes sarjakuvamaista. Huumori nojaa tuotemerkkeihin niin lujasti, että siitä saattaa tulla ainakin käännöksenä ja toisessa, joskin varsin samantyyppisessä maassa ongelma. Tuotenimet ovat kaikki norjalaisessa muodossa. Kun vain osa on tuttuja tuon ajan eläneellekin, miten paljon ne jaksavat kiinnostaa nuorempia, jotka eivät voi kokea nostalgisia värähdyksiä?
Perheiden elämä ei ole keskimäärin kovin auvoista mutta kuitenkin parempaa kuin hieman aikaisemmin saatikka edellisellä sukupolvella. Radge kuvaa toki raastaviakin kohtaloita ja muuntaa hupailevaa kuvaustaan tuolloin hieman eri rekisteriin. Yhden oven takana kuolee vauva, toinen ovi ei aukea pikkutytölle koulun päätyttyä vaan vasta yksinhuoltajaisän tultua kotiin. Tyttö elää iltapäivät rapussa ja naapureiden hyväntahtoisuuden varassa.
Lähes pari sataa sivua kuvaus kulkee melko mekaanisesti asunnosta toiseen. Onneksi lopussa toinen osa tuo uuden näkökulman ja nostaa naurun huulille, varmaan kaikille iästä riippumatta. Siinä 19-vuotias poika kiertää talosta ja asunnoista toiseen myymässä ovisilmiä – hyvin 60-lukulainen ilmiö sekin. Poika hurmaa kotirouvat ja saa myydyksi ovisilmän rapun kaikkiin oviin yhtä lukuun ottamatta. Viimeiseenkin ovisilmä haluttaisiin, mutta pojalle sattuu yllättäen muuta tekemistä. Kolmannessa osassa talonväki vihdoin kohtaa tosiaan ja kerrankin tekee jotakin yhdessä, kun tavoitteena on päästä eroon taloa vaivaavista rotista.
Luulin romaanin nimen olevan jokin mainoslause, jolla myytäisiin esim. kodinkoneita. Ei ole. Radge säästää yllätyksen viime riveille: kyse on aivan muunlaisesta onnesta. Tähän sisältyy myös teoksen ainoa jännitystekijä, ja sen kirjailija jättää lukijan mielikuvituksen ratkottavaksi.
Anne B. Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi (Jeg skal gjørde deg så lykkelig). Suom. Katriina Huttunen. Tammi 2013. 289 s.