RISTO NIEMI-PYNTTÄRI (26.7.2014)
Odotusten herättämisen ja ohjailun taito on mestarillisen kirjoittajan merkki. Tässä kirjoitussarjassa käsittelen uutta Hamlet -käännöstä (Matti Rossi, WSOY 2013) ja katselen youtubesta Royal Shakespeare Companyn esitystä vuodelta 2010. Jokainen Hamletia seuraava voi nähdä, miten siinä kehitellään useita tarinalinjoja samanaikaisesti. Mutta kuinka sen avulla ohjaillaan katsojan odotuksia, sitä yritän tässä käsitellä. Sarja on omistettu kirjoittajille.
Hamletin toisessa näytöksessä korostuu nuorten halu irtautua isän vallasta, mutta molemmat isähahmot (Polonius ja kuningas) paljastuvatkin juonittelijoiksi ja kyttääjiksi.
Katsoja johdatetaan kyttääjä-isän aiheeseen vähitellen. Edellisessä näytöksessä oli kohtaus, jossa isä tukee poikaansa: Polonius on lähettämässä poikansa Laertesin maailmalle. Hetkeä myöhemmin kuningas kieltää Hamletilta vastaavan luvan, kun tämä olisi halunnut lähteä filosofiaa opiskelemaan. Isäpuoli toteaa kiellon olevan pojan parhaaksi, koska kruununperijän tulee pysyä hovissa ja ottaa prinssille kuuluva asema. Kuninkaan perustelu esitetään hyväntahtoisena, pojan tulevaisuuteen eli kuninkuuteen valmistavana.
Katsojan odotusten kehittely ja ohjailu tapahtuu näin kohtauksittain: yksi juonilinja keskeytyy ja tapahtumapaikka siirtyy toisaalle. Samalla tiettyä kohtausta hallinnut emotionaalisesti olennainen tunnetila keskeytyy ja myös genre muuttuu. Näin katsoja jää odottamaan jatkoa. Shakespearen juonen kehittelyssä siis clifhangerin tapaiset keskeytykset tuovat juoneen intensiivisyyttä, kiinnostavaan kohtaan keskeytetty tapahtumakulku sitoo katsojan juoneen.
Toinen Shakespearen käyttämä keino, jota ei enää käytetä on rinnakkaisten tarinoiden parallelismi: Hamletissa perhesuhteiden parallelismi on keskeinen juonen rakentamisen tapa. Esillä kaksi perhettä ja niiden välille rakentuu rinnastuksia ja toistoa.
Isähahmot Polonius ja kuningas rinnastuvat: edellinen on juonittelussaan läpinäkyvä, kun taas kuninkaan juonet pysyvät salassa. Nämä perhekuvion rinnastukset ilmenevät tapahtumien tasolla paralleismina: rinnasteisten kohtausten sarjoina.
Perheiden pojat, Laertes ja Hamlet rinnastuvat. Samankaltaiset asetelmat toistuvat: Laertesin ja Hamletin ulkomaille lähtö ja itsenäistyminen rinnastuvat, Laerteen veljellinen suhde Ofeliaan rinnastuu Hamletin suhteeseen. Ennen pitkää myös Laertes ottaa tehtäväkseen kostaa isän murhan, Laertes tekee sen suoraviivaisesti kun taas Hamlet epäonnistuu pahasti.
Toisen näytöksen avauksessa juoni kehittyy suuntaan, joka korostaa kuinka isät eivät vain tue poikiaan, vaan tarkkailevat ja kontrolloivat heitä. Polonius lähettää vakoilijan seuraamaan poikaansa, ja seuraavassa kohtauksessa kuningas taas kutsuu kaksi Hamletin ystävää hoviin, ja antaa vakoilutehtävän heille.
Ofelia tunnustaa isälleen tavanneensa hullunoloisen Hamletin, mutta isä ei ole luottamuksen arvoinen, vaan käyttää tietoa oman valtansa lisäämiseksi. Ensin Ofelia kertoo hätääntyneenä isälleen miten pelottava ja outo Hamlet oli hänen luonaan käydessään. Ofelian hahmoon liittyvä rakkaustarinan juonne korostuu, kun taas Poloniuksen myötä rakkaustarina muuttuu avioliiton juonimiseksi. Isä Polonius oivaltaa, että rakkaudesta hullaantunut Hamlet merkitsee jättipottia hänen perheelleen. Polonius edistää näin tarinalle keskeistä vehkeilyä, jossa hän ajaa lastensa etua ja samalla kietoo heidät juoniin jotka ovat ennen pitkää tuhoavia sekä Ofelialle että Laerteelle.
Samalla esitellään myös draaman ensimmäinen käänne, Hamlet on alkanut käyttäytyä hullusti. Katsoja haastetaan tulkitsemaan kaikkea mitä Hamlet sanoo ja tekee siltä kannalta, että näytteleekö hän vai onko hän todellakin järkkynyt. Molemmat mahdollisuudet tulevat esiin sekä rakkauskertomuksen että kostotarinan juonteissa.
Rosengranz Guildenstern kehoitetaan raportoimaan kuninkaalle poikapuolen pyrkimyksistä. Vaikka kuningas esittää olevansa vain huolestunut Hamletin mielentilasta, raportointitehtävä paljastaa muuta: kuningas uumoilee Hamletilla olevan kostoaikeita. Tässä vaiheessa katsoja epäilee jo kuningasta salamurhaajaksi ja vallan anastajaksi, joka haluaa tuhota myös Hamletin. Nämä epäilykset keskeytetään jatkuvasti, samalla kun draama etenee vääjäämättömästi tähän suuntaan. Kuninkaan ratkaisut Hamletin suhteen vaikuttavat aina olevan poikapuolen parhaaksi, mutta lopussa paljastuu kuinka johdonmukaisesti kuningas oli toiminut Hamletin tuhoamiseksi.
Polonius kiirehtii kertomaan kuninkaalle, naima-asiaa edistääkseen, että Hamletin mielenvikaisuuden syy on epätoivoisen voimakas rakkaus Ofeliaan. Hamletia seuraavalle katsojalle rakkausaiheesta on kuitenkin jo tullut sivujuoni , siksi Poloniuksen innostus vaikuttaa jo koomiselta. Puhuessaan kuninkaalle Hamletin sekopäisyydestä Polonius uhkuu vallantunnetta, mahtisanoja ja kiemuroita, joilla ei ole mitään merkitystä. Kuningasta ja kuningatarta kiinnostaa jokin muu, mutta katsoja pidetään jännityksessä eikä hän saa tietoa siitä, ovatko he aidosti huolissaan Hamletista vai siitä mitä tämä on saanut selville.
Salakuuntelun aihelma tulee keskeiseksi toisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Polonius tekee Ofeliasta syötin, niin että hän kuunnella salaa mitä Hamlet puhuu tälle. On merkitsevää, että Hamlet puhuu hämmästyttävän vilpittömästi tällä kertaa: kontrasti salakuuntelijoiden ja hänen välillään on jyrkkä.
Poloniuksen koomisiin vallankäytön yrityksiin palataan, kun hän puhuu Hamletille. Lääkärin tavoin hän yrittää hahmottaa Hamletin todellisuudentajua. Hamlet pitää häntä pilkkanaan, puhuen nyt proosaa aiemman silosäkeen sijaan, hän pyörittää Poloniusta sanoillaan miten tahtoo:
”Onko teillä tytär?”
”On”
”Älkää salliko hänen kävellä auringossa. Ymmärryksen sikiäminen aivoissa on siunaus, mutta teidän tyttäressänne sikiäminen voi tapahtua toisella tavalla. Varokaa sitä, ystävä?” (II,2. 225-228)
Hamletin huvittelu Poloniuksen kustannuksella keskeytyy ja sävy muuttuu täysin, kun Hamlet keskustelee ikätovereidensa Rosengranzin ja Guildensternin kanssa. Seuraa nerokkaan Hamletin luonnehdinta omasta mielentilastaan, kuninkaalle raportoitavaksi kuten hän toteaa. Tämän jälkeen palataan nopeasti koomisiin sävyihin, kun hoviin tulee näyttelijäseurue ja kevyiden teatteria koskevien puheiden ohessa Hamlet huvittelee taas Poloniuksen kustannuksella.
Toisen näytöksen loppua luonnehtii vakavan ja leikkisän vuorottelu: Poloniuksen vedättäminen vaihtuu vakavaksi, depressiivisen nuoren puheeksi, palaa taas leikittelemään hovimiehen kustannuksella, ja vaihtuu vielä kerran synkän Hamletin katkeraksi monologiksi, jossa hän hahmottaa suunnitelmansa:
”Panen näyttelijät esittämään sedälleni
jotain isäni murhaa muistuttavaa” (2.2. r.662-663)
Vaikka katsoja saa seurata Hamletia läheltä, hän saa tietoa vain valituista suunnitelmista. Katsoja haastetaan tarkastelemaan kuninkaan reaktioita, kun murhanäytelmä esitetään.
Emotionaalisesti keskeistä toisessa näytöksessä on Hamletin surun ja masentuneisuuden ilmi tuleminen. Se paljastuu ensin Ofelian, sitten kuninkaan ja lopulta Hamletin itsensä kautta. Hamlet on näytelmässä ainoa hahmo, jonka sisäinen elämä ja ajatukset tulevat esille.
Lähes yhtä olennaista on se, että kuningas isäpuolen ja äiti kuningattaren repliikkien takana olevat ajatukset jäävät piiloon. Kumpikin näyttää ajattelevan Hamletin parasta ja olevan huolissaan hänen kohtuuttoman voimakkaasta surustaan. Heidän repliikeistään näyttää jopa puuttuvan kaikki vihjeet heidän todellisista ajatuksistaan. Muilla henkiöillä, kuten Poloniuksella ja hänen pojallaan sekä Ofelialla repliikkien todelliset tarkoitteet tulevat ilmi. Näin siis draaman henkilöiden sisäinen elämä ilmenee kolmella tavalla:
1) Hamletin yksinpuhelut ilmaisevat suoraan hänen mielenliikkeitään
2) aladialogi, eli repliikeissä epäsuorasti ilmitulevat tausta-ajatukset. Keskeistä Poloniuksen ja hänen perheenjäsentensä repliikeissä .
3) lähes täysin kätketyt ajatukset, kuten kuninkaan ja kuningattaren osalta, vain hyväntahtoinen pinta josta ei voi tehdä johtopäätöksiä.
Näytelmän jännitteen kannalta onkin olennaista, ettei katsoja tiedä mitä kuningas ja kuningatar sisimmässään ajattelevat. Myöskään Hamlet ei ole saanut selville mitä kuningaspari todella ajattelee ja siksi hän tilaa näyttämöesityksen – josko se paljastaa kätketyt ajatukset.