RISTO NIEMI-PYNTTÄRI (29.7.2014)
Katsoja on ehkä yllättynyt, miten suuret seuraukset Poloniuksen surmalla on. Hamlet ei enää näytä tajuavan tekonsa seurauksia. Tässä kirjoitussarjassa käsittelen uutta Hamlet -käännöstä ja katselen youtubesta Royal Shakespeare Companyn esitystä vuodelta 2010.
Poloniuksen perheen tragedia on keskeisenä neljännessä näytöksessä, hänen lapsensa reagoivat kumpikin tavallaan perheen isän surmaan.
Hamlet on pikaistuksissaan tappanut Poloniuksen, tapahtumat salataan valtakunnan edun vuoksi, ja tämä peittely on sietämätöntä sekä Ofelialle että Laerteelle. He eivät tiedä kuka surman teki ja miksi: Laertes on raivoissaan ja nostattaa kapinaa kuningasta vastaan, Ofelia on tullut hulluksi.
Näytös alkaa nopean toiminnan jaksoilla. Samalla Poloniuksen omaisten tilanteeseen johdatetaan Hamletin kautta, hän on kätkenyt ruumiin. Rosengranz ja Guildernstern kuulustelevat häntä tuloksetta. Nyt Hamlet tajuaa, millä puolella entiset ystävät ovat. Ja vaikka Hamlet on poissa tolaltaan, hänen toimintansa vahvistaa sankaritarinaa: hän on askelen edellä kuninkaan suunnitelmia.
Kuningas tajuaa, että Hamletin miekanisku oli tarkoitettu hänelle. Kuningas tietää olevansa vaarassa niin kauan kuin raivoava poikapuoli on lähellä. Hamlet lähetetään Englantiin ja kuningas järjestää niin että tämä murhattaisiin siellä.
Hamletin poissaolo on keskeistä Laerteen kostotarinan kannalta, ja se voidaan kehitellä täyteen mittaansa. On myös olennaista, että Hamlet ei tiedä miten Ofelialle on käynyt. Hän on suoranaisesti syypää Ofelian hulluuteen ja itsemurhaan, ja se tieto voisi muuttaa koko tarinan.
Ofelia laulaa hullun lauluja ja jakaa kukkia. Näytöksessä nousee keskeiseksi se, mitä tapahtuu Ofelialle. Hän on menettänyt isän, muttei tiedä mitä on tapahtunut, hänen rakastettunsa on jättänyt hänet, eikä hän tiedä miksi. Hänen veljensä on ulkomailla, eikä hän saa mistään tukea.
Niin sanottu Ofelia syndrooma viittaa nuoriin naisiin, jotka ovat aina tehneet niin kuin on käsketty. Tämän seurauksena he eivät tiedä mitä haluavat sitten kun neuvojia ei ole.
”En tiedä mitä ajatella” sanoo Ofelia näytelmän alkupuolella isälleen ja tämä vastaa ”Minä kerron mitä” (I.3. 142-143). Tämä oman tahdon heikkous on Ofelian syndrooma: hän sallii isänsä kuuntelevan salaa tapaamista Hamletin kanssa. Siksi Hamlet pitää häntä vain yhtenä vehkeilijänä muitten joukossa.
Ofelia syndrooma (Ophelia syndrome) viittaa kyvyttömyyteen kasvaa tytöstä naiseksi. Mielikuvituksen maailmaan paennut Ofelia ei osaa ilmaista tunnettaan muuten kuin laulamalla balladeja ja jakamalla kukkia, ilmaisemalla jotain niiden symbolikielen avulla.
Ofelialla itsellään ei ole ollut mahdollisuutta muuttaa tilannettaan, hän on ollut toisten tarpeita toteuttava objekti. Isän vallanhimon objekti. Ratkaisevalla hetkellä Ofelia on Hamletin hylkimä kohde, kaiken suojan tuolle puolen ajettu: hän on abjekti, kuten Kristeva sanoisi.
On kuvaavaa, että viides kohtaus alkaa sillä, että Ofelia hakee tukea toiselta naiselta, kuningattarelta joka ei halua tavata tyttöä. Ofeliaa siis hyljitään, mutta tämä tulee paikalle kiellosta huolimatta ja laulaa hämäriä balladeja. Kuulija haastetaan tulkitsemaan noita viestejä: ”kertoo mitä sattuu, mutta puhuu järkeäkin” (4.5. r. 8) Nuo laulut kertovat tarinoita tytöstä, joka on menettänyt läheisensä, joita on käytetty hyväksi ja joka on raskaana.
Tämä tarina katkeaa, kun Laertes hyökkää kuninkaan eteen, valmiina käymään kimppuun ellei tämä kerro totuutta hänen isänsä kuolemasta. Kuningas ohjaa taitavasti tämän epäilyjä, mutta sitten harhainen Ofelia tulee paikalle ja Laerteella on mitta täysi.
Kuningas paljastaa Learteelle tilanteen, kuka tappo hänen isänsä ja kuinka Hamlet tapetaan.
Draamassa ei ole kertojaa, eli kerrottua aineistoa siinä on vähän. Draama on tapahtumien ja henkilöiden esittämistä, toisin sanoen draamassa on vähän diegeettistä kerrontaa ja lähes kaikki on mimeettistä esitystä. Laertes jää draamassa varsin suoraviivaisen toiminnan hahmoksi, hänen dialoginsakin palvelevat usein vain toimintaa. Katsoja ei tiedä mitä tunteita Laertes läpikäy kuultuaan isänsä kuolemasta. Kun hän vaatii oikeutta ja kostoa, hän ajaa myös omaa etuaan. Kuningas, vallanhimon tuntijana, tietää tämän ja hän jopa epäilee että onko tuo suru aitoa.
Laerteen suru ryöstäytyy valloilleen kun Ofelia tulee paikalle: sisaren näkeminen siinä tilassa, harhaisena ja hulluna saa hänet epätoivoiseksi. Nyt näemme Lerteen hetken aikaa kyvyttömänä toimimaan, surun vallassa ja lamaantuneena.
Tämän jälkeen kuninkaan on helppo vakuuttaa viattomuuttaan, hän ei suoraan sano kuka on surmatyön tekijä, koska Laertes saa kuulla sen muutenkin. Kuningas lietsoo vain tämän kostonhalua. Näytös päättyy siihen, että kuningas saa tiedon että Hamlet on selviytynyt yllättävistä vaaroista Enghlannin matkalla ja on nyt palannut. Kuningas ehdottaa Laerteelle myrkytetyn miekan keinoa Hamletin surmaamiseksi.