Charles Dickens: Huomioita Amerikasta

dickensEnglannin gentlemanni Ameriikan kultamailla MARJATTA RIPSALUOMA (6.4.2015)
Valistunut mies tahtoo itse nähdä ja kokea. Oheislukemistona on matkakirja Pictures from Italy, josta saa hyvän käsityksen siitä, miten kirjailija ja maailmanparantaja kirjoittaa erilaisista tavoista kohdata yhteiskunta myös haavoittuvaisilta osiltaan:

Perhaps the Cappuccíni, though not a learned body, are, as an order, the best friends of the people. They seem to mingle with them more immediately, as their counsellors and comforters; and to go among them more, when they are sick; and to pry less than some other orders; into the secrets of families, for the purpose of establishing a baleful ascendancy over their weaker members; and to be influenced by a less fierce desire to make converts, and once made, to let them go to ruin, soul and body. They may be seen , in their coarse dress, in all parts of the town at all times, and begging in the markets early in the morning. The Jesuits too, muster strong in the streets, and go slinking noiselessly about, in pairs, like black cats.

Kieli on täsmällistä ja tyylikästä. Puhe on Genovasta kesällä 1844. Charles Dickens kiinnitti kaikkialla huomionsa sosiaalisiin asioihin. Tässä hän miettii kapusiini-munkkien työtä köyhien ja vammaisten parissa. Vielä tuolloin Italia oli aika lailla riippuvainen eri munkkijärjestöjen aktiivisuudesta niin hoitotyössä kuin koulutuksessakin. Yhteiskunnissa ei koskaan ole ollut tasa-arvoisuutta sen suhteen miten ihmiset ovat kyenneet hoitamaan itsensä ja perheensä. Tässäkin kirjassa hän näkee selvästi yhteiskunnan rakenteet ja kommentoi niitä.

Silti kirjaan mahtuu paljon kuvailua. Jossakin kohtaa kirjassa hän kertoo diaramoista joita hän on sattunut näkemään. Nuo esineet ovat eräällä tavalla diapositiivikuvien edelläkävijöitä, mutta kolmiulotteisia esineitä. Parhaiten niistä ovat jääneet elämään seimi-kuvat, joissa pyhän perheen ympärillä on kolmiulotteisina friiseinä talli ja sen asukit ja joko enkelit ja kolme viisasta tietäjää tai jokin muu Uuden testamentin tapahtuma.

Nyt suomeksi ilmestynyt Huomioita Amerikasta on samalla tavalla kirjoitettu kuvin ja maisemin. Myös amerikkalaisia tavataan, aika tavalla yhtä värikkäästi kuvattuina kuin italialaisia. Dickensin jälkisanat Amerikan-kirjaansa vasta 1886 (vaikka kirjailija eli 1812-1870), itse tekstin hän on kirjoittanut jo 1868. Englanninkielistä, ensimmäisen kerran 1850 (kirjana?) painettu painos Notes to America on Projekti Gutenbergissä ladattavissa, joten englanninkielistä tekstiä on mahdollista seurata yhdessä suomenkielisen tekstin kanssa. Suomennos on Ville-Juhani Sutisen ja asiallinen, sujuva ja myös hauska silloin kun Dickens halusi kirjoittaa huumoria. Mielestäni Dickens on terävimmillään satiirikko.

Jälkisanoissa Dickens kertoo olleensa niin tarkka ja rehellinen kuin mahdollista kuvatessaan amerikkalaisia. Kun kirjailija päätyi kirjoittamaan sovittelevan jälkipuheen matkakirjaansa, voi olettaa, että hän oli ehkä sillä välin Englannissa metelöinyt joistakin Amerikassa näkemistään asioista.

On muistettava myös että Dickens oli yksi niitä kirjailijoita, jotka julkaisivat kirjansa sanomalehtien jatkokertomuksina. Sellaisen senttarin (siis sentti-palkalla elävän) toimeentulo ei ollut sen kummempaa kuin minkä tahansa sanomalehtikirjailijan työ. Köyhää oli Dickensillä niin lapsena kuin sitten aikuisenakin. Onneksi hän sai käydä koulua, kaikki eivät tietenkään saaneet, kun lasten piti käydä töissä.

Sosiaalinen omatunto

Mutta sosiaalinen omatunto ei Dickenistä katoa, vaikka hän alkoi olla jo tunnettu kirjailija. Italian kirjaa edelsi Venetsia-romaani nimeltä Little Dorrit, jossa pääpaino tosin Venetsian sijaan on pienen lapsen mielenmaiseman kuvauksessa. Se on tietenkin tärkeä. Mutta varsinaisesti omaelämänkerrallinen työ on ollut David Copperfield ja kirjan merkitys on ollut suuri.

Myös Amerikka-kirjassaan Dickens katsoo miten sosiaalityö (ja kaikenlainen) on järjestetty. Vertauksen vuoksi on tarpeen muistuttaa mikä oli tilanne Englannissa. Lapsia työskenteli hiilikaivoksilla, protestanttinen liike oli 1600-1700-luvulla lopettanut luostarit ja sen mukana oli mennyt suuri osa sosiaalityötä. Sosiaalityö oli jäänyt yksityisten tahojen tehtäväksi, valtiollista vastuuta ei juuri vielä tunnettu. Silloin osa jäi varmasti hoitamatta.

Amerikassa Dickens käy vankiloissa, mielisairaaloissa, lastenkodeissa, kouluissa, kaikkialla minne vain pääsi. Aivan ilmeisesti Dickensin maine oli kiirinyt hänen edellään, hänellä tuntui olevan pääsy kaikkialle. Dickens sanoo selvästi mitä on mieltä amerikkalaisesta brutaalisuudesta. Ero on selvä siihen verrattuna miten hän tuossa edellä ylistää kapusiinimunkkeja.

Amerikan matkakirjassa on pitkin matkaa sama dickensiläinen kyky nähdä detaljit, maalata jopa kirjoittamalla maisemia, ja yhdistää ne voimakkaaseen eetokseen työstä köyhien ja sorrettujen hyväksi. Päättäväisimmän tuomion aivan ilmeisesti saa orjakauppa. Sitä ei oltu vielä lakkautettu Yhdysvalloissa. Englannissa ei ollut puuvillaplantaaseja niin kuin Yhdysvaltain etelävaltioissa. Orjatyövoima tuntui tehneen noista osavaltioista hyvinvoivia ja orjuudesta tulikin sitten sisällissodan (1861-65) pääteema.

Kirjasta on vaikea päätellä, kuinka paljon Dickens sanoi paikan päällä ihmisille mitä mieltä hän oli. Mutta hän ehkä teki pääosin kirjoitettuja muistiinpanoja. Sellainen mielikuva tekstistä tulee, ettei hän ruvennut väittelemään vanginvartijoiden kanssa.

Hän tuntuu olevan hyvin joustava ihminen, ei hermostu matkalla tapahtuvista asioista vaan ottaa ne vastaan annettuina ja suhteellisen tyynesti. Amerikka-kirjassa hän tuntuu hermostuvan vain käydessään suljetuissa laitoksissa ja nähdessään millaisissa paikoissa New Yorkin mustat ihmiset joutuvat elämään kuin sillit suolassa.

On tietysti otettava huomioon että matkustusajankohtana 1840-50-luvuilla turismi ei ole vielä alkanut. Teiden kunto oli sitä sun tätä. Paikasta toiseen liikuttiin hevosilla ja vaunuilla, Amerikassa myös junilla. Sen lisäksi että matkaaminen oli hankalaa, oli tarpeen saada mukaan oppaat, koska yksinään matkaaminen ei olisi oikein onnistunut. Vaunuja oli vaihdettava ja oli tiedettävä mitä reittejä junat kulkivat.

Tasa-arvoisuuden ajatus

Dickens ei Amerikan kirjassaan mainitse vaimonsa olleen mukana vierailuilla laitoksissa, oikeastaan jää hermostuttamaan miten vaimo sai aikansa kulumaan. Tavalliset maahanmuuttajat tuskin saattoivat olla minkäänlaisia mimoosia, mikä sitten onkin ollut sukupuoli. Vaimo vaikuttaa jonkinmoiselta aaveelta taustalla. Naisten oikeudet eivät olleet kovin paljon ihmisoikeuksia muistuttavia vielä 1800-luvulla. Dickensin vaimosta ei ole mitään tietoja kummassakaan matkakirjassa.

Vaatisi laajempaa tutkimusta saada selville mitä sanoivat sen ajan lait ja asetukset ihmisten velvollisuuksista ja oikeuksista. Kokonaiskuvaa on varmasti vaikea löytää, jos tahtoo verrata 1800-lukua Euroopassa ja Amerikoissa, Amerikkojen suhteen on vielä kyse Etelä- ja Pohjois-Amerikan erosta. USA:n perustuslaki oli syntymäaikanaan 1776 ehkä maailman edistyksellisin ja uudesta valtiosta toivottiin Euroopalle suunnannäyttäjää kohti aikoja, jolloin ei enää tarvitsisi kärsiä levottomuuksista, köyhyydestä ja sairauksista. Se käsitys Dickensin Amerikan-vierailusta jää, että hän joutui pettymään pahasti.

Hän tuli omasta Englannistaan, jossa asiat olivat aika kurjasti – hänhän tuli tunnetuksi siitä, että dokumentoi lapsityövoimankäyttöä hiilikaivoksissa. Mutta USA:ssa oltiin jopa barbaarisia. Dickens kuvaa yksityiskohtaisesti miten mustat ihmiset joutuvat elämään. Asunnoissa oli pieneen tilaan sullottu kymmeniä ihmisiä, mitään mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään ei ollut. Mustat kävivät asunnoistaan töissä ja tulivat uudelleen nukkumaan limittäin ja lomittain.

Ilmeisesti Dickens tajusi että useimmilla ihmisillä ei ollut myöskään koulutusta sen paremmin vankiloissa kuin sairaaloissakaan, ja vieraili mielisairaalassakin. Hän ei tule kyseenalaistaneeksi vartijoiden tai hoitajien koulutusta. Työtä on todennäköisesti ollut suunnilleen kaikille. Siirtolaisuus oli täydessä vauhdissa vielä Dickensin vierailun aikaan.

Kirjan lopussa kuvatessaan paluumatkaansa Englantiin, Dickens kertoo hyvin köyhistä siirtolaisista, jotka eivät olleet onnistuneet löytämään kunnollista työtä ja tarpeeksi nopeasti. Joitakin ihmisiä oli tulossa takaisin Eurooppaan jo muutaman viikon tai kuukauden kuluttua pennittöminä ja nälkäisinä. Siirtolaisuus ei suinkaan ollut aina menestystarina.

Joka tapauksessa hän matkansa aikana ilahtuu Uuden Englannin pikkukaupungissa siitä, että paikkakunnalla on luentoiltoja, jonne kaikki kokoontuvat. Silloin puhutaan ajankohtaisista aiheista. Ralph Waldo Emerson (1803-82) oli yksi orjuuden vastustajista, joka kulki ympäriinsä puhumassa orjuutta vastaan. Jää harmittamaan kun ei saa tietää olisivatko Dickens ja Emerson tavanneet, tai tienneet toisistaan. Mutta aika vähän Dickens mainitsee nimiä. On selvää, että hänellä on ollut auttajia Amerikassa, ei hän ole kyennyt solmimaan paikan päällä niin nopeasti suhteita, jotka saivat ovet avautumaan.

Mitä tulee amerikkalaisiin jotka pääsivät käymään Euroopassa, niin 1800-luvun amerikkalaisesta mielenmaisemasta kertoo myös Mark Twain matkakirjassaan Euroopasta nimeltä Innocents Abroad. Ihmettelijöistä kerrotaan hauskasti ja valaisevasti. Henry James puolestaan kirjoittaa Italian maisemista kirjassaan A Room with a View.

Intiaanin Amerikka

Dickens lähtee pitkälle matkalle pitkin Amerikan mannerta ja matkanteko kestää kauan. Lähtiessään Cinninatista laivalla kohti Louisvilleä Dickens tapasi ilmeisesti ensimmäistä kertaa intiaanin. Intiaanilla on englanninkielinen nimi, Pitchlynn, ja hän on tulossa Washingtonista jossa on ollut neuvotteluja amerikkalaisten kanssa. Dickens on painanut mieleensä tarkkaan mistä puhuttiin:

Pitchlynn oli silmiinpistävän komea mies, luullakseni hieman yli neljäkymmenvuotias, ja hänellä oli pitkät mustat hiukset, kotkan nenä, leveät poskiluut, auringon paahtama hipiä sekä hyvin kirkkaat, tummat ja terävät silmät. Hän kertoi, että Choctaw-intiaaneja oli jäljellä vain kaksikymmentätuhatta ja heidän määränsä hupeni päivä päivältä. Eräiden hänen päällikkötuttaviensa oli ollut pakko lähteä sivistyksen pariin ja tutustua valkoisen miehen tietoon, sillä se oli heidän ainoa keinonsa selvitä. Heitä ei kuitenkaan ollut paljon, ja loput intiaanit elivät niin kuin olivat aina eläneet. Pitchlynn puhui asiasta paljon ja totesi useita kertoja, että jos he eivät koettaisi sulautua valloittajiensa kulttuuriin, sivistyneen maailman harppaukset pyyhkäisisivät heidät mennessään.

Pitchlynn sai Dickensiltä kutsun Englantiin, vaikka protestoikin Englannin asennetta: siellä muistetaan puhua intiaaneista suopeasti, mutta kun tarvittaisiin apua, sitä ei tule. Tuossa yllä olevassa sitaatissa pistää silmään se, että Dickens käyttää nimitystä sivistynyt maailma puhuessaan maansa ryöstäjistä.

Tuntuu vaikealta uskoa että choctaw-intiaani käyttäisi sellaista. Ehkä Dickensin mielessä on jonkinlainen jalo villi. Hän nimittäin panee merkille intiaanin ylpeän tavan kävellä ja puhua. Nimestä voi ehkä päätellä että intiaanipäällikkö on joutunut käymään lähetyskoulua, koska hän esittäytyy englanninkielisellä nimellä.

En ole koskaan kuullut choctaw-intiaaniheimosta. On mahdollista että sitä ei ole enää. Jäi askarruttamaan sekin, mikä vähensi heimon väestöä, ehkä valkoihoisista tarttuneet sairaudet niin kuin niin usein. Mutta jos neuvottelut Washingtonin määrääjien kanssa jotain koskivat, niin varmasti oikeutta omaan maahan.

Laivamatkaa tehdään Ohio-jokea pitkin ja pysähdytään usein yöksi satamiin milloin mihinkin pikkukaupunkiin. Näistä pysähdyksistä Dickens tekee muistiinpanoja ja ottaa myös selville miten iso paikkakunta on ja mitä sen ihmiset tekevät elääkseen. Joet ovat selvästi kulkuteitä 1840-luvun Yhdysvalloissa. Laivat ovat siipirataslaivoja, jotka kertomusten mukaan räjähtävät ja uppoavat vähän väliä. Höyrymoottorit ovat ilmeisesti aika hengenvaarallisia.

Joet ovat kulkuväyliä ja jostain syystä Dickens inhoaa syvästi mutavelliä, jonka läpi laivan joutuvat ponnistelemaan. Ehkä inhoa siivittää tieto siitä, että soissa elää – ainakin Euroopassa – malaria-hyttysiä ja tauti on tappanut ihmisiä paljon esimerkiksi Napolin alueella.

Sosiaalipolitiikan synty

Taustaksi osui korviini Radio Yle 1:n ohjelma, jossa toimittaja Kalle Haatanen haastatteli dosentti Antti Häkkistä sosiaalityön historiasta, luokkayhteiskuntien kehityksestä ja sosiaalisesta omatunnosta, joka on ilmeisesti ottanut erilaisia muotoja eri Euroopan maissa. Dickens on ollut keskellä tuota historiaa ja aktiivinen ihminen.

Mutta juuri Englannista toiminta huonosti toimeentulevien auttamiseksi on lähtenyt liikkeelle ehkä ensiksi, 1800-luvulla. Englannissa alettiin määritellä yhteiskuntaluokkia ja pohtia sitä miten tutkimalla luokkia saadaan selville miten urbaanit ongelmat syntyvät. Niiksi määritellään ongelmat alaluokan kanssa. Käsitettä työväenluokka ei juuri vielä käytetä, tai sanaa proletariaatti.

Sosiologiset koulukunnat alkoivat syntyä. Alaluokan ongelmiksi tiedetään köyhyys, alkoholismi, prostituutio, lasten työssäkäynti. Ja aivan ilmeisesti näistä kaikista myös keskustellaan. Englannissa tilanne oli sellainen, että sen jälkeen kun protestanttinen kristinuskon alkoi voittaa alaa ja Church of England erosi katolisesta kirkosta 1600-luvulla, niin samalla sitten menetettiin luostarilaitos, joka oli huolehtinut köyhien auttamisesta, ylläpitänyt sairaaloita ja harjoittanut vaikutusalueellaan valistustyötä esimerkiksi viljelemällä erilaisia vihanneksia ja opettamalla miten työ sujuu.

Sitten tietenkin Englannissa vaikuttivat mm. Friedrich Engels ja Karl Marx ja sosialistinen liike alkoi vaikuttaa ainakin teoreettisella tasolla. Radio-ohjelma kertoi ”sosiologisten” koulukuntien syntymisestä muuallakin ja siitä, miten sosiaalidemokratia oli Englannissa ja Pohjois-Euroopassa se tekijä, joka alkoi hitaasti kääntää yhteiskuntien suuntaa kohti tasa-arvoa.

Samaan aikaan Briitta Koskiaho, sosiaalipolitiikan professori emerita Tampereen yliopistosta julkaisi samaten katsauksen siitä miten sosiaalipolitiikka alkoi toimia eri maissa. Jälleen on puhe Britanniasta ja Pohjoismaista, artikkeli on julkaistu Tieteessä tapahtuu-lehdessä 1/2015.

Myös hän painottaa sitä että kyse on sosiaalidemokratian vallitessa tapahtuvasta kehityksestä. Sosiaalisen kysymyksen hoitamisen paikaksi ymmärrettiin valtio. Kun asiaa ajattelee, niin on hämmästyttävää, että ajatus tasa-arvosta on noin nuori.

Kun kuuntelin radiota ja luin artikkelia, tajusin Dickensin havaintojen merkittävyyden. Hän lähtee liikkeelle siitä, että jotain on tehtävä, mutta ei osaa vielä paljon muuta kuin nimetä niitä asioita joiden on muututtava ensin. On aika vaikeaa sanoa kuinka paljon hänen huomionsa ovat vaikuttaneet, mutta oletan että hyvin paljon. Ennen kaikkea Dickens keskittyy vaatimaan ihmisten muuttumista ja perinjuurin.

Jokaiseen kansanluonteeseen kuuluu, että ihmiset närkästyvät suuresti omista virheistään, mutta löytävät hyveellisyytensä tai viisautensa merkit näiden samojen virheiden liioittelusta. Eräs suuri kauneusvirhe amerikkalaisessa luonteenlaadussa on yleinen epäluottamus, ja sen pohjalta sikiää lukemattomia muita ikävyyksiä. Siitä huolimatta Amerikan kansalainen rehvastelee tällä piirteellä jopa silloin, kun on riittävän maltillinen huomatakseen millaista tuhoa se kylvää. Lisäksi amerikkalainen pitää epäluottamusta usein esimerkkinä kansan suuresta viisaudesta ja nokkeluudesta sekä ihmisten ylivoimaisesta oveluudesta ja riippumattomuudesta, vaikka hänen oma järkensä sanoisi muuta.

Dickensin tapaisen kirjailijan sosiaalinen omatunto on vaatinut Amerikka-kirjan kirjoittamista. Se ei ole läheskään täysin negatiivinen, mutta juuri sosiaalisen muutoksen suhteen on. Kirjan esimerkit kertovat siitä, että valtion tai kuntien ylläpitämät laitokset ovat vain jotenkin kokoonkyhättyjä, niitä ei ole suunniteltu muuhun kuin ihmisten säilyttämiseen. Dickens käyttää paljon aikaa esimerkiksi vankiloiden kuvaamiseen ja painottaa rangaistuksen (joka sisältää useimmiten eristämisen) äärimmäistä epähumaanisuutta, eikä nähtävästi oikein ymmärrä, miksi amerikkalaisista on tullut raakalaisia, koska yhteiskunnan päättäjät ovat kuitenkin eurooppalais-siirtolaisia. Tässä kohden on mietittävä sitä, ketkä Euroopasta lähtivät siirtolaisiksi. Suurin osa oli kouluttamatonta ylijäämäväestöä.

Dickens tuntuu iloiselta nähdessään irlantilaissiirtolaisia. Tässä saattaa olla kytkös siirtomaan asemassa olleen maan huonoon tilanteeseen, nälänhätä ja perunakapina ja muut. Irlannin englantilaisviranomaiset käyttivät väkivaltakoneistoa. Sen detaljin on täytynyt olla tiedossa.

Tämän kirjan suomennos on tarpeellinen asia. Olen valmis suosittelemaan myös Dickensin Italia-kirjan suomentamista. Vanhat matkakirjat antavat meille maailmasta tärkeää historiallista tietoa, jota virallinen historiankirjoitus ei kata. Tärkeintä on aina että ihmisillä on kosketus ja kontakti toisiinsa, niin että maailma alkaa näyttää toisistaan riippuvaisten ihmisten ketjulta eikä vain sattuman varassa kieppuvien valtioiden sokealta pyristelyltä.

Sosiaalinen omatunto on ehkä parasta mitä ihmisluontoon kuuluu. Eikä mitään sen kummempaa vaaditakaan ja yhteiskunnan jäsenet alkavat voida paremmin. En tarkoita ainoastaan fyysistä terveyttä.

Charles Dickens: Huomioita Amerikasta. Suom. Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2015 (1850), 386 s.

Filed Under: Yhdysvallat

Tags:

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688