Alice Munro: Valkoinen tunkio

Munro6.6.2015 Klassikko-lukupiiri Tomi Muhonen, Ella Rantalainen ja Minna Rissanen

Valkoinen tunkio (The Progress of Love) on kanadalaisen Alice Munron novellikokoelma, joka ilmestyi Pohjois-Amerikassa vuonna 1986. Teos sisältää 11 novellia, jotka kaikki käsittelevät jollain tavalla ihmissuhteita; joko perheenjäsenten, ystävien tai pariskuntien välisiä.  Kirjallisuuskriitikko Kyösti Niemelän (HS 1.6.2015) mukaan Munron tuotantoa kuvataan usein termillä domestic fiction eli perhe- tai kotifiktio, koska hän kuvaa tarinoissaan tavallisten ihmisten tavallisia elämiä keskittyen erityisesti perhesuhteisiin. Tämä kaava esiintyy jo kokoelman ensimmäisessä novellissa ”Oikeaa rakkautta”, joka on alkuperäisen englanninkielisen kokoelman nimikkonovelli ”The Progress of Love”. Tarinassa nainen saa kuulla, että hänen äitinsä on kuollut, mikä saa hänet muistelemaan perheen vaiheita sekä hänen ja äitinsä lapsuutta.

Alice Munron tavaramerkki on hänen tapansa tuoda takaumia tarinoihin ja syventää henkilöhahmoja menneiden tapahtumien kautta. Lähes jokainen tarina alkaa nykyhetkessä, jossa jokin tapahtuma saa henkilöhahmon muistelemaan menneisyyttään. Esimerkiksi novelli ”Orange Streetin luistinradan kuu” alkaa, kun Sam-niminen henkilö astuu lapsuusaikansa sekatavarakauppaan, jossa on töissä hänen lapsuuden ystävänsä ja serkkunsa Edgarin vaimo Callie, johon he molemmat tutustuivat lapsina. Tämä tapahtuma saa Samin muistelemaan niitä aikoja, kun he tutustuivat tyttöön ja kuinka he kohtelivat häntä väärin. Munron tapa tuoda tarinoihin ja hahmoihin syvyyttä takaumien avulla muistuttaa paljon toisen 1980-luvun pohjoisamerikkalaisen kirjailijan Toni Morrisonin tyyliä ja hänen teosta Minun kansani, minun rakkaani, jonka myös luimme lukupiirissä.

Tapahtumapaikkana Valkoisen tunkion novelleissa on yleensä jokin kanadalainen syrjäkylä maalaismaisemineen. Tarinoissa on myös usein maalaisten ja kaupunkilaisten sekä köyhien ja parempiosaisten vastakkainasettelua.

Kokoelman ensimmäisessä novellissa ”Oikeaa rakkautta” tarinan päähenkilö muistelee lapsuuttaan ja sitä, miten hienoa oli, kun hänen tätinsä tuli käymään heidän maatilallaan Kaliforniasta asti. Tädin vierailun aikana he pääsivät perheensä kanssa tädin miehen hienon auton kyytiin ja täti tarjosi heille kaikille ruoat paikallisessa ravintolassa.

Kokoelman toinen novelli ”Jäkälää” taas alkaa näin:

”Stellan isä rakensi paikan kesähuvilaksi, äkkijyrkälle savitörmälle Huronjärven rantaan. Stellan perhe nimitti sitä aina kesämökiksi. David hämmästyi nähdessään huvilan ensi kertaa, koska siinä ei ollut jälkeäkään siitä käkkärämäntylumosta, tiivistetystä kodikkuudesta, johon tuo sana viittasi. kaupunkilaispoikana, jolla oli ’erilainen elämäntausta’ kuten Stellan perhe asian ilmaisi, hänellä ei ollut kokemusta kesäpaikoista.” (Munro 1987, 36.)

Brad Hooperin monografian (The fiction of Alice Munro: an appreciation, 2008) mukaan Munron novelleissa kerrotaan usein tarinoita alaikäisistä, sosioekonomiselta statukseltaan vähäosaisista tytöistä, joilta puuttuu sivistyneen henkilön käytöstavat ja elämäntyyli. Tällainen henkilöhahmo löytyy useista tämänkin kokoelman novelleista, kuten esimerkiksi tarinoissa ”Oikeaa rakkautta”, ”Orange Streetin luistinradan kuu”, ”Jesse ja Meribeth” sekä ”Eskimo”.

Munro on keskittynyt tuotannossaan novellikokoelmiin – vain yksi hänen kirjoistaan on romaani. Hooperin (2008) mukaan Munro kuitenkin rikkoo kirjoituksissaan romaanin ja novellin rajoja, koska hänen teksteissään tapahtuu paljon ja henkilöhahmot kuvataan syvällisemmin kuin novelleissa yleensä. Myös Niemelän (2015) mukaan Munron novelleja verrataan usein romaaneihin, koska hänen henkilöhahmonsa ehtivät kasvaa tarinoissa moniulotteisiksi. Munro kasvattaa henkilöhahmoihin syvyyttä tuomalla tarinoihin takaumia henkilöhahmojen aikaisemmista elämänvaiheista, jotka ovat muovanneet heistä sellaisia kuin he tarinan nykyhetkellä ovat.

Munro tulee myös jäämään kirjallisuushistoriaan novellikirjailijana, sillä hän ilmoitti pari vuotta sitten lopettavansa kirjoittamisen. Samoihin aikoihin vuonna 2013 hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobelin palkinto ensimmäisenä kanadalaisena kirjailijana ja 13. naisena maailmassa. Munro on tällä hetkellä ajankohtainen kirjailija Suomessa, sillä hänen vuonna 1990 kirjoittamansa novellikokoelma Nuoruudenystävä on julkaistu toukokuussa 2015 suomeksi käännettynä.

Alice Munro: Valkoinen tunkio (1986, The Progress of Love, suom. Kristiina Rikman) Tammi 1987

Filed Under: Kanada, klassikko

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688