Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

mista300-500x500Paha juttu  MARJATTA RIPSALUOMA (9.12.2015

Kirjaston varastosta löytyi alkuteos What We Talk About When We Talk About Love (1982). Olin lukenut sen joskus kauan sitten. Ensin tuli hyvin tuttua kieltä, mutta arvelin sitä sattumaksi. Sitten tuli kertomus jonka muistin. Kirjan nimiösivun takana on lista eri lehdistä joissa novellit ovat ilmestyneet aiemmin. Kolme tekstiä on ilmestynyt julkaisussa Furious Seasons vuonna 1977, ja Raymond Carverin tekijänoikeus on samalta vuodelta. Kun suomennoksessa mainitaan että aiemmin on ilmestynyt suomeksi kolme novellia, niin ehkä ne olivat ne samat kolme.

Kolme tekstiä ovat So Much Water So Close to Home (Niin paljon vettä niin lähellä kotia), Everything Stuck to him (alkuperäinen nimi Distance, suom. Kestävät muistot) ja The Third Thing That killed My Father Off (alkuperäinen nimi Dummy, suom. Kolmas juttu joka nitisti isäni). Nyt lukiessani uudelleen tekstejä en ihmettele että hänestä on tullut modernin amerikkalaisen proosan suuri nimi. Mutta hän oli myös runoilija ja minusta runoilijanlaatu kuuluu novelleissa. Novellit ovat lyhyitä ja niiden henkilöt on kuvattu konstailemattomina muotokuvina, mieleen tulee amerikkalainen keksintö nimeltä polaroid-filmi. Tai Coca-Cola-kamera, jonka saattoi rypistää ja heittää roskiin kun yksi kuva oli otettu.

On olemassa polaroid-kuvia, jotka ovat kuin runo. Silloin pitää olla nopea otoksessaan ja ehdottomasti oikeassa paikassa. Kohteessakin pitää olla ideaa. Polaroidin idea on autenttisuus. Juuri sellainen Carver on, kirjoittaa omalla kielellään olemassaolevista suhteista.

Näissä novelleissa on tyypillisesti lyhyitä kohtauksia, joita ei ehkä kannata lukea nukkumaan mennessä, koska henkilöt jatkavat suoraan unissa elämäänsä. Tein yhden tarinan suhteen niin, ja siitä tuli painajainen, jota ei päässyt pakoon pitkään aikaan. Sen nimi oli Tell the Women We’re Going (suom. Sano naisille että me häivytään).

Siinä oli kyse nuorten miesten testesteronimyrsky-kohtauksesta, joka teki pahaa jälkeä. Jos pitää sanoa miksi se aiheutti painajaisia, niin varmaan samasta syystä kuin joku teatteri Helsingissä päätyi esittämään näytelmän raiskauksista. Väkivaltainen fiktio tuottaa painajaisia unissa. Mutta niin tekee myös väkivaltakohtaus oikeassa elämässä.

Unenkaltaisuudesta kertoo sekin, että Carverin novellikokoelma Short Cuts on myös hieno elokuva (ohjaajana Robert Altman, 1993). Ellei ole nähnyt sitä, kannattaa hankkia käsiinsä alkuperäinen kirja ja katsoa sitten elokuva. Tai päinvastoin. Elokuva ja tekstit ovat toisiaan tukevia, eivät riitele.

Lähietäisyys

Että voi kirjoittaa rakkaudesta, sitä varten pitää olla pystynyt elämään lähellä monenlaisia ihmisiä. Täytyy olla myös hyvä muisti. Ihmisten tapa olla toistensa lähellä tuottaa aina omanlaistaan kieltä. Carver on katsellut ja kuunnellut ja hänen kielensä on tavallista amerikkalaista puhekieltä. Elämänkertatietojen mukaan kirjailija on tehnyt jos vaikka minkälaisia töitä ennen kuin huomasi osaavansa kirjoittaa.

Carver ei ehtinyt elämässään juuri käydä kouluja, hänellä oli jo 20-vuotiaana kaksi lasta, jotka piti elättää. Sen lisäksi hänen vanhempansa olivat tavallisia työläisiä, joten herraskaisia puheenparsia ei ole ehkä voinutkaan tarttua hänen tapaansa kuvat ihmisiä. Mutta rakkaus kyllä ilmenee voimakkaasti näissä teksteissä.

Tekstit ovat lyhyitä, niissä on draaman kaari kun lopussa tapahtuu käänne, mutta se ei ohjaa ihmiskohtalon, suhteiden, maailmantilan, kasvun ja senkaltaisten ilmiöiden filosofointia kohti, vaan katkaistaan siihen käänteeseen. Senkertainen tarina sitten loppuu.

Ernest Hemingway kirjoitti novelleja samalla tavalla. Hemingway muistaakseni sanoikin joskus kielestä, että sen on oltava yksinkertaista. Monimutkaisuus tuhoaa moniselitteisyyttä. Lopussa voi olla antikliimaksi, jonka tehtävänä on saada lukija miettimään. Kirjailijan tehtävä ei ole auttaa elämän ongelmien ratkaisuissa, riittää yhdenlaisen tarinan kertominen.

Tekstit edellyttävät lukijan ajattelua ja oivalluskykyä. Lukiessani tulee mieleen kuinka moni lukija vaivautuu. Tekstien lyhyys pettää: tarinan alle mahtuu paljon tarinoita ja syysuhteiden solmuja.

Kun niin kutsuttu lyhytproosa teki ehkä tuloaan Suomeen, kustantamot valittivat että lukijat eivät kirjoja löydä vaikka ne olisivat tarpeeksi lyhyitä kiireisille ihmisille. Mikä mahtaa olla tämänhetkinen tilanne? Ikuinen ongelma on varmaankin se, että lukijakasvatusta ei ole.

Käänteistarinoita

Niin: mistä me puhumme kun puhumme rakkaudesta? Niminovelli kertoo neljän hengen seurueen illanvietosta. Siinä juututaan yhden henkilön polveilevaan kertomukseen ja muut lähinnä myötäilevät, kunnes tajuavat että kertoja on niin humalassa että tarina ei pääty koskaan. Kertojan mielestä kaikki ihmiset ovat päätyneet nykyiseen liittoonsa, koska edelliset ovat epäonnistuneet niin, että uuden liiton suunnan voi jo arvata etukäteen.

Tarinankertoja vaikuttaa juopolta, joka onnistuu tulemaan humalaan ennen kuin muut ja neula juuttuu kiinni. Tämä nimenomainen novelli myös tulee antaneeksi todistuksen amerikkalaisesta tapakulttuurista. Seurassa nimittäin kuuluu olla ikään kuin ei olisikaan, poikkeamista mukavasta illanvietosta ei tahdota huomata. Eikä alkoholismista sovi puhua.

Novellin nimi on tärkeä. Tekstin takana kulkee kahden pariskunnan senhetkinen elämä. Se pitäisi määritellä, mutta sanat pakenevat. On ehkä parempikin olla sanomatta yhtään enempää. Lopun hiljaisuus on kuvattu hienosti.

Rakkaus on hyvä syy alkaa juoda oikein kunnolla, yhä enemmän ja luovuttaa. Toinen alkoholismia käsittelevät teksti on nimeltään Huvimaja (Gazebo), joka tapahtuu klaustrofobisesti hotellin yläkerran huoneistossa. Mies ja nainen miettivät mitä tehdään silloin, kun tiedetään että näin ei voi enää jatkua. Carverin elämänkertatiedoista selviää, että hänen isänsä oli alkoholisti ja hänellä itsellään oli ongelmia alkoholin suhteen, kunnes hän onnistui lopettamaan juomisen vuonna 1977.

Novellit käsittelevät läheisiä suhteita. Tarinoissa on läsnä alkoholi eräänlaisena katalysaattorina, joku teksti kertoo perheestä jonka lapsi joutuu onnettomuuteen, kolmas kertoo tappamisesta, neljäs kalastusreissusta, jossa isän elämä muuttuu. Perhe on paljon läsnä. Suhteet joko eivät ole pysyviä tai ne ovat jumissa.

Carver on omaäänisensä kertoja monessa suhteessa. Hän osaa käyttää puhekieltä ja sijoittaa sitä myös sitaattien ulkopuolella. Suurin osa tarinoita on kirjoitettu nähtävästi jo 1970-luvun puolella, jolloin proosassa on tapahtunut uudistumista ennen kaikkea Uuden Englannin juutalaiskertojien myötä. Heistä ehkä Bernard Malamud on hyvä esimerkki varhaisesta modernismista, mutta sitten sekä Hemingway että J.R. Salinger tuo mieleen Carverin.

Uudet prosaistit kykenivät lyhyissä kertomuksissa sanomaan suuria asioita, pelkästään jollakin teolla on mullistava merkitys ja muutos tapahtuu muutamalla lauseella. Siksi teksteissä on tavattoman paljon vivahteita, kielestä ovat poissa hienot ranskalaisperäiset sanat, kieli kasvaa henkilöistä itsestään. Myös ympäristö on elävä, esineet, vaatteet, ruoka.

Suomennos

Seppo Lahtinen on käsittääkseni suomentanut paljon englannista ja tuntee amerikkalaisen proosan. En usko että hänellä on erityisemmin maneereita tai että hän kannattaa jotain tietynlaista suomentamisen koulukuntaa tai tyyliä. Saman niminen teos on tosin suomennettu jo 1986 Tammen Keltaisessa Kirjastossa Raija Mattilan toimesta, se on kuitenkin valikoima eikä sama teos.

Sanoin tuolla ylempänä että Carverin kieli tuntuu tutulta. Sitä puhekieltä itsekin olen puhunut Amerikassa asuessani. Nämä Carverin novellit on julkaistu aikaisemmin jo 1970-luvulla, alkuperäiskirjassa sanotaan vain että suurin osa on julkaistu aikaisemmin aikakauslehdissä. Ja tämän suomennoksen pohjana on vuoden 1981 julkaistu kirja näistä novelleista.

Novellissa Huvimaja käytetään mielenkiintoista verbiä myös kertovassa osuudessa:

”My heart is broken,” she goes. “It’s turned to a piece of stone. That’s what’s as bad as anything, that I’m no good anymore.”
“Holly,” I go.*

“Sydämeni särkyi. Se on kuin kiveä. Minusta ei ole mihinkään. Pahinta on se, ettei minusta ole mihinkään”, Holly surkuttelee.
”Ei pidä paikkaansa, Holly”, tyynnyttelen.

Carver käyttää amerikanenglannin sanaa she/he goes merkityksessä ”hän sanoo”. Tässä Lahtinen on halunnut alleviivata humalaisten henkilöidensä tunnetiloja. Suomennos on hankala senkin takia, että mies-henkilö on tässä sekä toinen kertomuksen henkilö että minä-kertoja.

Viinapäissään epätoivoinen ihminen ei ehkä surkuttele itseään vaan on vain toivoton. Ja kun siihen vastataan ainoastaan kutsumalla ihmistä etunimellä, se on vetoomus. Pariskunta ei ole ensimmäistä kertaa tällä tiellä. She/he goes viittaa toistoon. Mutta aivan tavallisessa puheessa go-verbiä käytetään myös kun halutaan korostaa tarinan nopeaa etenemistä.

Jäin miettimään suomennosta silloin tällöin. Tässä ajattelen, että kun kerran tarinan mies on minä-kertoja, niin eikö kertovassa tekstissä ole tarpeeksi tunnetiloja? Voi hyvin olla että Hollystä ei ole yhtään mihinkään, niin että kyse ei ole surkuttelusta. Eikä sen vuoksi myöskään minä-kertoja tyynnyttele, kunhan tavan vuoksi reagoi.

Mutta suomennos on tehty siksi, että suuri osa suomalaisista ei lue kuitenkaan Carveria alkukielellä, vaikka kirjoja saa kirjastostakin. Kyllä suomennos puolustaa paikkaansa, ja valittu, paikoin keski-ikäisen suomalaismiehen puheenparsi on ehkä omiaan. Äijämäiseltä se tuntuu, mutta minkäs sille voi. Harmittaa vain joskus, kun Carverin teksteissä kyllä kuuluu minusta runouskin.

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Suom. Seppo Lahtinen. Sammakko 2015, 159 s.

Filed Under: Yhdysvallat

Tags:

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 688