Wilmar Silva de Andrade: Säröjä purppuranpunaisessa järvessä

HENRI NERG (19.12.2015)

saroja1Brasilialainen runoilija Wilmar Silva de Andrade vie teoksessaan Säröjä purppuranpunaisessa järvessä (alkuteos Estilhaços no Lago de Púrpura 2006, suomeksi julkaissut Aviador 2015) aisteilla ilottelun äärimmäisyyksiin. Kolmekymmentä runoa sisältävä kokoelma vaikuttaa yhdeltä suurelta kokoelmalta, jonka ainekset on kerätty keskeltä satumaista sademetsää. Runot vilisevät erilaisia hämmästyttäviä eläimiä ja otuksia, joita suomalaiseen eläimistöön tottuneen lukijan on vaikea edes käsittää olevan olemassa, ja Silva de Andrade pyrkii korostamaan ihmisen eläimellistä puolta sekoittamalla suoraa seksuaalisuutta ja erotiikkaa aistilliseen sillisalaattiinsa.

Runot eivät ala selkeästi mistään eivätkä lopu mihinkään, ja muodostavat lopussa eräänlaisen sulkeutuvan ympyrän. Jokainen runo on 11-säkeinen ja vapaamittainen, ja niitä jakaa ainoastaan ajoittainen keskellä säettä tapahtuva rytminvaihto, joka usein korostaa runon puhuja Wilmar Silvaa:

”- – minä joka en ole sanova granaattiomenat keskiyöllä/ minä
joka olen perivä aidat ja tarvitsen auroja/
olen tämä sapelien ja saukkojen juoni: minä
olen ihan alasti ja sapelini saukossa on minä” (s. 13)

Sanat ”minä” (eu) ja ”sinä” (você) toistuvat jatkuvasti, samoin kuin verbi ”tulla” (vir) ja substantiivi ”silmä” (olho). Runon puhuja Wilmar Silvan runous on pohjimmiltaan tunnustuksellista, joka kohdistuu ”sinälle” ja luonnolle. Niitä palvotaan ja kauhistellaan, tunteet kuohuvat ja runojen poikki vilisevät eläimet kuvastavat luontoa ja rakkautta, jotka ovat aina liikkeessä. Runoilija vertaa itseään monimuotoiseen eläimistöön ja luonnonilmiöihin, ja Silva de Andraden runous pursuaa mitä ihmeellisimpiä metaforia.

”- – minä/ hän joka tulee fauneineen, huiluineen ja nuolineen
olen se sama wilmar silva tuhat timanttia silmissään
vaikka olisikin täpläkorvakyyhkyn siivet suun tähtäimessä: – -” (s. 7)

”minä mansikka- ja karhunvatukka-amalgaamissa jäähdytetty
kyllä: tekisin liaanin jotta tavoittaisin narkissoksen
ja tekisin kädet, nyrkit, kyynärpäät, käsivarret ja olkapäät
meripihkasta ja kvartsista jotta pääsisin virralle
joka sykkii laajempana kuin leopardi arapapukaijoissa – -” (s. 23)

Runoilija muokkaa kieltä sen mukaan, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee, ja teoksen kääntäminen on haastava tehtävä sekä sen monimuotoisen ja -ulotteisen sanaston että kielen venyttämisen vuoksi. Tarja Härkönen on suoriutunut tehtävästään oivallisesti ja onnistunut korostamaan runojen kiihkeyttä ja hurmeisuutta, esimerkiksi otan seuraavan katkelman:

”- – mutta kuinka hyydyttää sanojesi juuret
ja sanoa että sinä olet tämä tuli joka tunkee sisääni
sammalhyytymä sinä/sinä joka olet kondorikotka olevinasi
puiden ja tik-tik tikkojen seassa tulvatasangollani” (s. 29)

”- – mas como entorpecer as raízes de suas palavras
e dizer que você é este fogo que me entranha/
coágulo de musgo você/ você que simula um condor
e fica entre paus e pica-paus na vargem de mim” (s. 28)

Verbi ”entorpecer” tarkoittaa sananmukaisesti ”huumata” tai ”turruttaa”, mutta Härkönen on valinnut verbin ”hyydyttää”, joka alleviivaa pysähdyttävää vaikutelmaa. Seuraavissa säkeissä hän käyttää verbimuotoja ”tunkea sisääni” ja ”olla olevinaan”, jotka rikkovat pysähtyneisyyden vaikutelman radikaalisti – tämä ei nouse yhtä vahvasti esille alkuperäisessä runossa. Rohkeiden vapauksien ottaminen kääntäjältä on tuottanut tulosta, ja korostaa runoilijan hienoa kielenkäyttöä ja kokoelman alleen peittävää hurmosta. Silva de Andraden hämärä kielenkäyttö aiheuttaa monimerkityksellisyyttä ja aiheuttaa suuria haasteita kääntäjälle, eritoten pitkien ja monimutkaisten lauserakenteiden keskellä subjektit ja objektit sekoittuvat keskenään, korostaen jo takakansitekstissä alleviivattua ”elävää Yhtä purppurajärveä”.

Aina runoilijan kokema hurmos ei kuitenkaan mukaudu romanttisen ja aistillisen runouden muottiin, vaan siitä tulee kieli poskessa kirjoitettua erotiikkamässäilyä:

”- – niin että vain minä/ minä joka olen purppuratulvat
tiedän kenelle tarjoan orgiat elimelläni/
eros on minun unikkoviljelmäni vatsassa” (s. 57)

Runoilija ei arastele hypätä symbolisesta ja rikkaasta luontokuvauksesta suorasanaiseen seksuaalikuvastoon. Se ei aina tuota tulosta, ja jotkut hänen käyttämänsä kuvat ovat ainoastaan korneja ja teennäisen hämäriä:

”tämä suu josta syntyvät pedot ja fallokset/ ja huulet
jotka pysäyttävät vyötärön, hävyn ja peniksen kurssin,
mieluummin kuin ampuvani nuolia reisiini ja kaulaani – -” (s. 11)

”- – myrskyn silmässä/nyt salama
lävistää peräaukkoni jonne kätkin sinisen
safiirin josta en tiedä mistä se saapuu – -” (s. 15)

Aisti-ilmiöiden yltiöpäinen vyöryttäminen lukijansa niskaan on runokokoelman suurin ongelma, ja liian monesti runoilija kätkee tyhjiä ajatuksia hienoon kielelliseen kikkailuun. Kun runoja kaivelee jonkin aikaa, niistä paljastuu runoilijan vilpitön – kenties lapsenomainen ja kornikin – ylistys luontoa, seksuaalisuutta ja rakkautta kohtaan, mutta juuri tämä vilpittömyys tekee runoista kauniita ja nostaa ne tavanomaisten luontorunojen yläpuolelle.

Wilmar Silva de Andrade Säröjä purppuranpunaisessa järvessä (alkuteos Estilhaços no Lago de Púrpura 2006, suom. Tarja Härkönen, Aviador-kustannus 2015.

Filed Under: Brasilia

Tags:

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684