Emma Cline: Tytöt

tytotKasvaa näkyväksi. LIISA RINNE 23.9.2016

Emma Clinen esikoisromaanissa Tytöt Eviellä on tylsää. Vanhemmat ovat eronneet, on riitaa parhaan ystävän kanssa, edessä tulevaisuus sisäoppilaitoksessa. Sitten Evie kohtaa puistossa itseään pari vuotta vanhemman Suzannen. Alkaakin elämän kesä. Intensiivinen kertomus nuoruudesta ja siihen sekoamisesta.

Romaani liikkuu kahdella aikatasolla, kesässä 1969 ja nykyajassa. Se liikkuu myös tunnelmallisesti kahdessa erilaisessa Kaliforniassa. On kesän kuuma hehku ja toisaalla viileän harmaa meri, paikalleen jämähtänyt keski-ikä. Clinen kieli myötäilee näitä kahta erilaista aikaa tunnekylläisesti kuvaillen.

Juonen kannalta nykyisyys on tärkeä, kun yksinäisyyteen vetäytynyt aikuinen Evie joutuu jälleen kerran kohtaamaan menneisyytensä. Nuoruuden kiihkon, elämän ahneuden, halun tulla näkyväksi ja olla näkymätön yhtäaikaa.

Suzannen perässä Evie päätyy ränsistyneellä ranchilla sijaitsevaan kommuuniin. Vapaan rakkauden tyyssijaan. Kommuunia johtaa Russell, lehmännahkatakkiin pukeutunut mies, jonka vetovoimaa ei voi välttää kukaan.

”Se miten nämä tytöt puhuivat Russellista oli erilaista, heidän palvontansa oli käytännönläheisempää, siitä puuttui se leikkisä tyttömäinen kaipaus, joka minulle oli tuttua.  Heidän varmuutensa oli horjumatonta, he vetosivat Russellin mahtiin ja taikavoimaisuuteen niin kuin ne olisivat samanlaisia yleisiä totuuksia kuin se, miten kuu vaikuttaa vuorovesiin tai maa kiertää radallaan.

Donna sanoi että Russell oli erilainen kuin kukaan muu. Että hän kykeni vastaanottamaan viestejä eläimiltä. Että hän kykeni parantamaan ihmisiä käsillään, kiskomaan mädän pois ihmisestä siististi kuin kasvaimen.

”Se näkee susta kaiken”, Roos lisäsi. Niin kuin sellainen olisi hyvästä.”

Mitään idyllistä kuvaa kommuunielämästä Cline ei kuitenkaan tarjoile. Romaanissa Russellin valta perustuu siihen, miten hän aistii ympärilleen hakeutuvissa ihmisissä särön, rikkinäisen kohdan, johon tarttua, ja käyttää sitä hyväksi. Sitä mukaa kun Evien silmät avautuvat, muuttuu ranch vastenmieliseksi tuholaispesäksi. Ja lopulta Russellkin on ihan tavallinen mies, joka ei saa haluamaansa. Ja kun on tottunut omaan ihmeellisyyteensä, on vaikea luovuttaa. Valitettavin seurauksin.

Tarinan pohjalla on Charlie Mansonin 1960-luvun Yhdysvalloissa johtama kultti. Mansonin seuraajien tekemät raa’at murhat olivat osa yhden aikakauden päätöstä: rakkauden kesä oli ohi.

Parhaimmillaan romaani onkin kuvatessaan tuota murroskohtaa, sen törmäämistä nuoren tytön tärkeään kehitysvaiheeseen.

Romaani alkaa katseesta, sen kohottamisesta toiseen ihmiseen. Näkemisestä ja halusta tulla näkyväksi toisen silmissä.

Alut ovat tärkeitä. Mietin tätä lukiessani Clinen romaania. Alut avaavat lukijalle oven tarinaan. Joskus hitaasti, shokeeraten, ytimekkäästi, jotain olennaista tulevasta välittäen. Kirjoittaminen kuitenkaan harvoin kulkee lineaasrisesti alusta loppuun, vaan hioutuu sieltä täältä. Kirjoittaja palaa alkuun kirjoittamisen myötä, ja joskus alku muotoutuu vasta viimeisenä, kun itse tarina on jo valmis. Juuri aluissa näkyy usein kirjoittajakoulutuksen tulos, se miten viimeisteltyjä ja loppuun asti hiottuja monet esikoisromaanit nykyään ovat. Myös Emma Cline onnistuu puristamaan romaanin alkuun sen draamallisen ytimen, joka avautuu lopullisesti vasta, kun on päässyt kirjan loppuun.

”Kohotin katseeni kun kuulin naurun, jäin katsomaan kun näin tytöt.”

Tytöksi kasvaminen – ympäristön ristiriitaiset viestit suhteessa vanhempiin, ystäviin, rakkauteen, siihen keitä me olemme, millaisia meidän pitäisi olla – ei ole helppoa. Cline kartoittaa tyttöjen sielunmaisemaa hienovaraisesti ja taitavasti. Nuori Evie lukee ympäristöään pikkutarkasti, huomioi sen muutokset ja aistii mielialojen ailahdukset. Näkyväksi tulemisen ja näkymättömyyden problematiikka nousevat kiinnostavasti esiin.

”Hän vilkaisi minua syrjäsilmällä ennen kuin käänsi katseensa taas tiehen. Ensimmäinen  epämukavuuden pistos – olin kehittynyt taitavaksi tulkitsemaan tiettyjä miesten halun ilmauksia. Rykäisyjä, arvioivan katseen sävyä.

”Teikäläisistä ei taida kukaan käydä töissä, vai miten on?”

Liiltavasti hän kiusoitteli, mutta en ollut varma. Äänensävyssä oli happamuutta, aidon halveksunnan piikki. Ehkä minun olisi pitänyt pelätä. Tätä vanhempaa miestä, joka näki että olin yksin, josta tuntui että olin hänelle jotakin velkaa – ja sehän oli pahinta mitä sellainen  mies saattaa tuntea. Mutta minua ei pelottanut. Minua suojeli hilpeä ja rikkumaton onnen huuma. Olin menossa takaisin ranchille. Tapaisin Suzannen. Claude tuntui hädin tuskin todelliselta: hän oli paperinen pelle, harmiton ja naurettava.”

Mitä me sitten pelkäämme muiden meissä näkevän? Tai mitä kaikkea olemme valmiit tekemään, miltä sulkemaan silmämme, jotta tulisimme näkyviksi? Näitä kysymyksiä aikuinen Evie kantaa mukanaan. Hänelle nykyisyys on seurausta tuosta yhdestä kesästä. Rooli sivustakatsojana, sitä seuraava vierauden tunne, tuntuvat kuitenkin kohtuuttoman suurelta hinnalta sille, että haluaa olla olemassa, kasvaa näkyväksi.

Tytöt on tiivistunnelmainen romaani. Samankaltaista pikkutarkkaa tapaa havainnoida nuoruuden suloinen kipeys on brittiläisen Sadie Jonesin esikoisromaanissa Kotiinpaluu. Olkoonkin että ne liikkuvat eri ajassa ja maailmassa, jää molemmista iholle kesän karrelle polttama jälki.

Emma Cline, Tytöt. Otava. s. 297. Suom. Kaijamari Sivill

Filed Under: Yhdysvallat

Tags:

Comments

No Comments

Leave a reply

Name *

Mail *

Website


Warning: require_once(/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php): failed to open stream: Permission denied in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684

Fatal error: require_once(): Failed opening required '/home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-content/themes/cleanpress/footer.php' (include_path='.:/usr/local/lib/php:/usr/local/php5/lib/pear') in /home/kassu/maailmankirjat.ma-pe.net/wp-includes/template.php on line 684