Riikka Ylitalo
Muriel Barbery: Siilin eleganssi, Gummerus 2010, suom. Anna-Maija Viitanen
Siilin eleganssi -romaanissa on kaksi päähenkilöä, äärimmäisen älykäs 12v tyttö ja luksuskerrostalon ovenvartijarouva. Rouva esiintyy tyhmempänä kuin on, mutta tarkkasilmäinen tyttö löytää hänestä ”siilin eleganssia.
Muriel Barbery (s. 1969) on ranskalainen kirjailija ja filosofian opettaja, joka on syntynyt Marokossa ja asuu nykyään Tokiossa. Siilin eleganssi on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Romaani on saavuttanut suuren suosion muun muassa Ranskassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Koreassa.
Siilin eleganssi -romaanissa on kaksi päähenkilöä, jotka asuvat hienossa pariisilaisessa kerrostalossa. Paloma Josse on kaksitoistavuotias tyttö, joka on vetäytynyt omiin oloihinsa pohdiskelemaan filosofisia kysymyksiä. Renée Michel on juro ovenvartijarouva, joka antaa tahallaan itsestään muille hieman tyhmän ja sivistymättömän vaikutelman.
Paloma huomaa kuitenkin, että Renée Michelissä on ”siilin eleganssia”: piikkien alla on sivistynyt ja elegantti ihminen (s. 160). Saman huomaa kerrostalon uusi asukas, japanilainen herra Kakuro Ozu. Romaanissa korostuu intuition merkitys ihmisten kohtaamisessa. Toiset havaitsevat vuorovaikutustilanteissa enemmän ja muita asioita, kuin ulkokuori mahdollisesti antaa ymmärtää.
Renée pohtii jatkuvasti omaa asemaansa:
”On aina hämmentävää huomata, että kun on kuvitellut olevansa poikkeuksellinen, edustaakin yleistä käyttäytymismuotoa. Hämmentävää ja ehkä hiukan ärsyttävääkin. Minun on vaikea toipua siitä järkytyksestä, että minä Renée – viisikymmentäneljävuotias itseoppinut ovenvartijarouva, joka elää eristyksissä asemaansa sopivassa asunnossa, suojassa massojen tuhoisalta vaikutukselta (– –) että minä Renée kuvastankin nykyeliitin muuttunutta maailmaa, missä Palliérsin lukiolaispojat lukevat Marxia ja käyvät kimpassa katsomassa Terminaattoria tai Badoisen neidit opiskelevat lakia Assasissa ja kyynelehtivät Notting Hillin ääressä. (– –)” (s. 81–82.)
Renée myöntää johtopäätöksensä olevan järkyttäviä, mutta toisaalta hän ei ”suinkaan apinoi näitä nuorison edustajia” vaan on ollut ”kulttuurin sekakäyttäjänä heitä edellä” (s. 81–82). Voisi toki ajatella, että Renéen analysointi on jopa liiallista. Se todistaa kuitenkin hänen sivistyneisyyttään, joka ei ole kaikkien huomattavissa.
Paloma on pohdiskelijatyttö, joka on kyllästynyt kielioppisääntöjen opetteluun äidinkielentunneilla eikä tunne yhteenkuuluvuutta luokkatovereidensa kanssa. Hän on älykkyydestään ja terävyydestään huolimatta tehnyt jo romaanin alussa päätöksen kohtalostaan:
”Vaikka olenkin poikkeuksellisen älykäs, en tiedä miten kauan jaksan taistella tätä biologista taipumustamme vastaan. Alkaako kaikki näyttää normaalilta, kun liityn aikuisten kilpajuoksuun? Pahoin pelkään. Siksi olen päättänyt, että kun kouluvuosi loppuu ja minä täytän kolmetoista kesäkuun 16. päivänä, teen itsemurhan.” (s. 18.)
Tällä tavalla Paloma välttää joutumisen porvarillisen ”kultakalamaljaan”, johon kertoo olevansa väistämättä päätymässä. Barbery kuvaa romaanissaan onnistuneesti ikätovereitaan sivistyneemmän kaksitoistavuotiaan ajatusmaailmaa.
Renéen ja Paloman ulkopuolisuuden tavat ovat erilaisia, mutta ulkopuolisuuden tunne kuitenkin yhdistää heitä. Olisin toivonut, että heidän välilleen syntyvää yhteisymmärrystä olisi kuvattu romaanissa enemmän. Myös Kakuro Ozun hahmo on niin tärkeä, että olisin halunnut tietää hänestä lisää. Romaanin loppuratkaisu on hyvä ja yllättävä, vaikkakin surullinen.