Risto Niemi-Pynttäri AKTIVISMIA JA POLITIIKKAA INTIASSA
Arundhati Roy (s.1961) tuli maailmankuuluksi Joutavuuksien jumala romaanistaan. Varsinaisesti hän on aktivisti ja poliittinen toimittaja. Hän sai työstään Sidneyn rauhanpalkinnon 2004.
Ehkä Arundhati Roy on jättänyt romaanitaiteen sivuun poliittisen toiminnan tieltä. Taide ainakin on sivussa hänen tekstikokoelmassaan”merkintöjä demokratiasta”. Tekstit eivät ole viimeisteltyjä, eivätkä ne yllä edes hyvin kirjoitetun esseen tasolle, mutta se ei ole tarkoituskaan. Nämä tekstit tulevat suoraan kentältä, ja sellaisina ne toimivat hyvin.
Arundhati Royn tekstilaji on ilmoitettu alkuperäisessä otsikossa – se on ”field notes”. Kiinnostava laji, suora yhteys katujen tapahtumiin ja kokemukseen maalaiskylissä.
Huomioiden kohteena on Intian poliittisten yhteenottojen kenttä, erityisesti Kashmirin alue. Tätä kenttää luonnehditaan seuraavasti:
”Millaista on elää, kun elämää varjostavat jatkuva tappaminen, lisääntyvät ”katoamiset”, kuiskailu, pelko, vahvistamattomat huhut, mieletön epäsuhta sen välillä mitä tapahtuu, mitä kashmirilaiset tietävät tapahtuvan ja mitä toisille kerrotaan.”
Kashmir on hirvittäväksi muuttunut alue lähellä Pakistania, se on erikoistapaus, mutta samalla se on maailman peili, yhteiskunnallisen vallankäytön riisuttu ja kaunistelematon versio. Kenttä, jolta Royn merkinnät tulevat kertoo
”Poliittisen korruption ja opportunismin suosta, turvallisuusjoukkojen kylmästä raakalaisuudesta, väkivallan kyllästämän yhteiskunnan osmoottisista ja jatkuvasti muotoutuvista reuna-alueista, joilla taistelijat, poliisi, tiedusteluviranomaiset, hallituksen palkolliset, bisnesmiehet ja jopa toimittajat kohtaavat ja muuttuvat ajan myötä toinen toisikseen.”
Esimerkkinä tästä on eräs Royn esille ottama episodi, joka liittyy Intian parlamenttitaloa vastaan tehdyn terrori-iskun yritykseen joulukuussa 2001. Ryhmä yritti ajaa räjähteillä lastatun auton parlamenttitaloon, mutta se onnistuttiin pysäyttämään niin että kuolonuhreja olivat vain viisi terroristia, kahdeksan vartijaa ja puutarhuri.
Esittelen seuraavassa erään uhrin, jonka Intian turvallisuuspoliisi nimesi terroristiksi. Kahden päivän kuluttua terrori-iskun yrityksestä Geelani –niminen mies napattiin bussipysäkiltä, vangittiin ja aloitettiin kuulustelut ja kidutukset.
Geelani oli Delhin yliopiston lehtori. Vangittuna ollessaan hän ei tiennyt, että poliisi oli antanut medialle tiedotteen, jonka mukaan hän olisi muka tunnustanut olevansa iskun pääsuunnittelija. Oikeus eteni mediahuuman säestämänä oikeudenkäyntien, kidutusten ja julkisen vihan kohteeksi joutumisen jälkeen hänet tuomittiin kuolemaan.
Geelania pidettiin eristyssellissä 18 kuukautta kunnes aktivistien aikaansaaman uuden oikeudenkäynnin jälkeen hänet vapautettiin syyttömänä. Tämän jälkeen hän joutuikin sitten murhayrityksen kohteeksi, mutta selvisi siitä kuin ihmeen kautta – viisi luotia ruumiissaan. Kokemukset mursivat hänet psyykkisesti.
Geelani saattoi olla kiihkomuslimi, mutta todisteet terrorismista osoittautuivat tekaistuiksi. Median edustajista kukaan ei esittänyt edes anteeksipyyntöä, vaikka otsikot pidätyksen jälkeen olivat teilaavia:
”Delhin yliopiston lehtori terroristijuonen keskiössä”
”Lehtori opetti terroria vapaa-ajallaan. Tutkimuksissa on tullut ilmi, että hän opetti iltaisin yliopistossa arabiankielistä kirjallisuutta. Vapaa-aikanaan hän opetti ja opiskeli terrorismia.”
… ”Geelanin terävä ilmaisu, työtavat ja loistava suunnittelutaito saivat Jaish-e-Hohammadin vuonna 2000 uskomaan hänen vastuulleen intellektuaalisen terrorismin levittämisen.”
Tällaista kerrottiin lehdissä Geelanin tietämättä, juuri oikeuden käynnin alla esitettiin hänestä tehty dokudraama December 13th eli ”poliisin syytekirjelmään perustuva totuus”. Keskeinen todiste oli hänen kännykkänsä, jolla hänen väitettiin olleen yhteydessä terroristeihin. Arundhati Roy kertoo kuitenkin, että kyseessä saattoi olla jonkin toisen henkilön puhelin, salainen poliisi tunsi tämän henkilön, mutta halusi tehdä Geelanista syyllisen.
Geelani vapautettiin pitkän julkisen taistelun jälkeen, hänelle järjestettiin parhaat asianajajat ja puolustajat. Hän oli etuoikeutettu, akateeminen henkilö, ja kuten Roy sanoo, monet tunnistivat hänen kauttaan sen poliittisen mielivallan. Kashmirissa nuoret miehet saattavat samalla tavalla joutua Kashmirin poliisin erikoistoimintajoukkojen pidättämäksi ja kadota. Roy kertoo useita esimerkkejä hämmästyneistä vanhemmista jotka ovat huomanneet kadonneen poikansa kuvan lehdessä – ja että poliisin pidättämä poika on muka ammuttu terroristina.
Arunhati Roy kertoo perusteellisesti kuinka ainoa räjähteitä kuljettaneesta autosta ainoa henkiin jäänyttä Mohammad Afzalia on kohdeltu. Ilmeinen sivutekijä on pitkien kidutusten jälkeen saanut moninkertaisen kuolemantuomion. Roy katsoo kuitenkin että tuo terrori-iskun yritys on kuitenkin selvittämättä ja Afzalin kuoleman jälkeen se jäisi lopullisesti selvittämättä.
Yritys ajaa räjähteillä ladattu auto Intian parlamenttitaloon istunnon aikana nostatti niin voimakkaan kansallishengen, että tämä ”pakistailaisterroristien” isku sattui juuri sopivaan aikaan. Diplomaattisuhteet Pakistaniin katkaistiin, ja puoli miljoonaa sotilasta siirrettiin Pakistanin rajalle, kansallistunne kohosi.
Arundhati Royn teos vie suoraan Intian politiikan ja vehkeilyn kentälle. Ulkopuolisen on hieman vaikea hahmottaa tilanteita täysin erilaisessa kulttuurissa, mutta tapsukset ja Royn esille ottamat esimerkit ovat niin vaikuttavia että tilanteen kyllä tajuaa. Roy kirjoittaa poleemisesti, intohimoisesti, hän ei aseta lukijaa harkitsijan asemaan, vaan vaatii hänet puolelleen.
Arundhati Roy Kuuntelen heinäsirkkoja, Like Pystykorvasarja, 2011, suom. Risto Tiittola.
Erinomainen esittely ja arvio. Kirjoittaja tunnustaa, että Intian politiikasta, kulttuurista on eurooppalaisesta näkökulmasta vaikea kirjoittaa. Tiedämme nousevasta kansojen kosmoksesta liian vähän. Suosittelen kirjoittamiani Intia-kirjoja. Uusin Repliikkejä Kuiskaajankopista. Intian runot 1986-2021 ” (Kyläpääskyt 2020).