Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu

Ennakkoluulojen oppikirja  RIITTA VAISMAA

Appelsiininkuorten katu alkaa kuin viihdyttävä lukuromaani eri kulttuureista ja niiden kohtaamisesta. Mukaan kudotaan myös politiikkaa, joskin kaikkea lähestytään uskonnon kautta. Päähenkilön, Hayat-pojan, uskonnon opiskelun kuvauksessa on rikkiviisauden makua. Kun tapahtumat etenevät, lukeminen tuntuu paikoin lähes vastenmieliseltä. Kaikkia elämän alueita katsotaan islamin kautta, ja islamilaisuudesta piirtyy fanaattinen, suvaitsematon, vihamielinen ja myös väkivaltainen kuva miesten hallitsemasta uskonnosta.

En voi olla miettimättä, miksi Ayad Akhtar on kirjoittanut esikoisromaaninsa Appelsiininkuorten katu. Sen ytimessä on islamin usko ja uskonnon mukainen elämä länsimaisessa yhteiskunnassa. Romaani ei lisää suvaitsevaisuutta eikä kulttuurien kunnioittavaa kohtaamista, ei edes ole omiaan lisäämään islamin hyväksyntää tai edes sen ymmärtämistä. Päinvastoin, romaani antaa vastenmielisen kuvan islamista sekä ruokkii ja vahvistaa stereotyyppisiä ennakkoluuloja.

Appelsiininkuorten katu kuvaa USA:ssa asuvaa pakistanilaista perhettä, jossa vanhemmat ovat maallistuneita islamilaisia. Esikoisromaanilla lienee omakohtaisia tai läheltä nähtyjä taustoja. Akhtar (s. 1970) on itsekin kasvanut pakistanilais-amerikkalaisessa perheessä. Kuvaako teos myös suunnatonta pettymystä siitä, että kulttuurit eivät kohtaa vaan törmäävät ryminällä? Voiko olla kyse menetetyn lapsuuden aiheuttamasta katkeruudesta, romaanihenkilön tai tämän mahdollisen esikuvan?

Perheen poika Hayat on kertoja ja päähenkilö. Toiseksi päähenkilöksi nousee Mina, perheen äidin lapsuudenaikainen ystävä, joka pakenee Pakistanista järjestetyn avioliiton epäonnistuttua ja saadakseen pitää tästä liitosta syntyneen poikansa.

Mina alkaa opettaa Hayatille islamia. Poika opettelee ulkoa Koraania ja pyrkii mestariksi, joka osaa ulkoa koko teoksen. Hayat on romaanin tapahtumien aikaa 10-12-vuotias, ja romaani onkin Hayatin kasvukertomus. Kehyskertomuksessa Hayat on nuori aikuinen ja erkaantunut lapsuutensa uskonnosta. Hän on rakastunut juutalaiseen tyttöön ja tuntee itsensä vapautuneeksi ja kokonaiseksi. Hänen kannaltaan loppuratkaisu on onnellinen.

Kehyskertomus on valitettavan niukka. Se vain toteaa tilanteen, se ei kerro, miten Hayat kaikkien hyvin traagisten tapahtumien jälkeen on kasvanut aivan toisenlaiseen elämään kuin lapsuutensa ihanteet. Syyllisyyttä lapsuutensa ymmärtämättömyyden ja ehdottomuuden aiheuttamista teoista päähenkilö tosin tuntee jo tapahtumien vyöryessä ja aiheuttaessa tuhoja, syyllisyyttä hän kantaa myös aikuisena ja varmaan koko lopun ikäänsä.

Kauniiseen ja positiiviseen, ulospäin suuntautuvaan, älykkääseen ja elämänmyönteiseen Minaan ihastuvat kaikki, niin kymmenvuotias päähenkilö kuin jossain määrin perheen isäkin ja eritoten isän juutalainen kollega. Juutalaisuudesta ja suhteesta Israeliin tulee tapahtumien kulminaatiopiste.  Akhtarin romaanin mukaan islamin suurin ongelma ja vihan kohde on juutalaisuus ja Israel, ja näiden uskontojen suhde on ylittämättömän vihamielinen. Näissä asioissa uskonto ja politiikka ovat yhtä ja samaa. Länsimaisuus ei näyttäydy uhkana.

Minan uskonnollisuus on toisaalta harrasta ja syvää. Toisaalta hänen Koraanin tutkistelussaan ja tulkinnoissaan on nähtävissä nykyaikaisten elämäntaidon oppien mukaista keskittymisen ja yleisen henkisyyden korostamista. Lapsi ottaa opetuksen tosissaan. Kymmenvuotiaan ehdottomuudessa hänestä on kasvamassa yltiöpäinen fundamentalisti, joka voisi toisenlaisessa ympäristössä olla jopa potentiaalinen värvättävä lapsisotilaaksi tai terroristiksi.

Hayatin isä on avarakatseinen, menestynyt aivotutkija. Hän ei käyttäydy kunnon muslimin tapaan, vaan on lähes täysin maallistunut. Hän nauraa uskonnoille ja pyrkii ohjaamaan pojan kehitystä toisaalle kuin ihannoitu täti. Isällä on valkoisia rakastajattaria, ja hän käyttää alkoholia. Perheen äiti on elämässään ikävystynyt opportunisti, joka kyllä nimellisesti tunnustaa islamilaista uskoa mutta on valmis valitsemaan parhaat palat eri elämäntyyleistä. Poika on kaikesta hämillään; hän uskoo ja haluaa uskoa ja pelkää isänsä palavan helvetin tulessa.

Isän Minaan rakastunut kollega Natan on valmis vaihtamaan uskontonsa voidakseen avioitua Minan kanssa. Hän voittaa puolelleen Minan pojan luottamuksen. Käynti moskeijassa ja siellä lihaksi tullut vihamielisyys on kuitenkin ylitsepääsemätön. Mina rakastaa Natania ja varmaan olisi ajan myötä valmis joustamaan ja muuttamaan käsityksiään vähemmän jyrkiksi. Kohtalon sormena toimii lapsenuskossaan ehdoton Hayat, jonka toimilla on hirvittäviä seurauksia; ne muuttavat radikaalisti Minan elämän.

Hayat ei ole kymmenvuotiaaksi oikein uskottava, vaikka toki pikkuvanhaksi kasvaa ympäristössä, missä kaiken lähtökohtana on uskonto. Vaikka tällainen ympäristö saa lapsetkin puhumaan arkisimmistakin asioista uskonnon kautta, ei se voi olla lapsuuden ainoa sisältö.

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu (American Dervish). Suom. Katariina Kaila. Otava 2012. 350 s.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.