Riitta Vaismaa TUNTEET TAKAAPÄIN
Tämän kesän lukuelämys taisi osua käsiin jo hyvissä ajoin ennen juhannusta. Vain todella erinomainen teos ylittäisi Colm Tóibínin novellikokoelman Äitejä ja poikia. Tóibín ei ole kirjoittanut novelleja alkuaan kokoelmaksi, vaan useat novellit ovat ilmestyneet alun perin eri kirjallisuuslehdissä. Silti temaattisuus toimii hienosti, ja lyhyet ja pitkät novellit rytmittyvät oivallisesti. Jokainen novelli on helmi, ja kokonaisuus on upea.
Äitien ja poikien novelleja ei voi lukea pysähtymättä ja peräjälkeen, millä lukutavalla olisikin helppo latistaa lukukokemus. Jokainen novelli pysähdyttää, panee ajattelemaan. Kun Tóibin osaa jättää loput kiehtovasti auki, ajatus kannattelee pitkälle itse lukemisen yli.
Yhtä lukuun ottamatta kaikki novellit tapahtuvat kirjailijan kotisaaren Irlannin kylissä ja pikkukaupungeissa, pienyhteisöissä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat usein turhankin hyvin. Vain kokoelman lopettava novelli ”Pitkä talvi” sijoittuu espanjalaiseen syrjäkylään. Jäin miettimään tämän ratkaisun tarkoitusta. Lainkaan novellia moittimatta ajattelen, että samat asiat olisi kenties voinut sijoittaa muiden tapaan johonkin irlantilaiskylään, ehkä muita syrjäisempään, ja nyt toteutetun novellin tapaan muita varhaisempaan ajankohtaan.
Novellien painopiste on vaihdellen milloin äidissä ja milloin pojassa. Kaikissa on kyse äitien ja poikien erosta, jonka aika aina tavalla tai toisella tuo mukanaan. Joskus ero on kuolema, joskus pojan kasvaminen ja aikuistuminen. Tóibínin hienovarainen kerronta luo monipuolisia valöörejä äitien ja poikien suhteisiin, samoin perheisiin laajemminkin. Äidit ovat kukin tavallaan voimakkaita, ja jotkut hallitsevat poikiaan poissaolevinakin. Isien rooli on useimmissa vähäinen tai taustalla, joskin isän puuttuminen saattaa tuupata asioita kulkemaan tiettyyn suuntaan.
Novellit ovat tunnelmaltaan ja myös asioiden käsittelyltään ajattomia tai jopa hieman vanhahtavia, vaikka kaikkiin liittyy kosolti eri aikojen ajankuvaa. Tässä näen jonkinasteisen yhteyden Tóibínilta aiemmin suomennettuun romaaniin Brooklyn (suom. 2011). Sekin kyllä käsittelee perheen dynamiikkaa, joskin keskiössä ovat äiti ja tytär.
Colm Tóibínin ilmaisu on pääosin toteavan vähäeleistä ja herkkävireisesti toteutettua; se antaa kiehtovasti ymmärtää enemmän kuin kertoo julki. Rivien välit ovat tärkeitä, ja erityisen tärkeää on se, mitä tapahtuu, kun novelli päättyy. Novelli ”Pelin henki” poikkeaa muista rehevyydessään ja yksityiskohtien runsaudessaan. Kaijamari Sivillin suomennos soljuu sujuvana.
Luettuani pari ensimmäistä novellia jäin pohtimaan Äitien ja poikien kansikuvaa. Kuva-aihe on kuulas ja kaunis. Hyvin pukeutuneet äiti ja poika on kuvattu takaapäin, äiti pitää suojaavasti kättään pienen pojan harteilla. Miten tämä sopii Tóibínin rosoisiin novelleihin? Kuvaaja ja katsoja eivät näe kasvoja. Salaisuus ja mahdollisuudet moniin tulkintoihin säilyvät. Kansi ei ole sama kuin alkuperäisteoksessa tai muilla kielillä julkaistuissa teoksissa vaan Markko Tainan oivalluksen tulos.
Jokin roso, ristiriita tai särö on Äitien ja poikien jokaisessa novellissa. Ensimmäisessä novellissa poika on ammattirikollinen, jonka äiti kehuskelee poikaansa lähipubissa ja uhkailee pojan toimilla, jos humalainen äiti kokee tulevansa itse uhatuksi. Novellissa ”Järkimies” (kustantajan lukunäyte) taparikollinen poika on pedanttisen säntillinen, kunnon poika. Novellissa ”Laulu” muusikkopoika tapaa yllättäen lähes 20 vuotta sitten perheen jättäneen äidin. Pubi on tässäkin tapahtumapaikkana. Kuuluisa äiti laulaa koskettavimman laulunsa, poika kuuntelee ja liikuttuu, mutta äiti ja poika eivät kohtaa toisiaan.
Kokoelman ensimmäinen pitkä novelli ”Pelin henki” kertoo juuri suurten velkojen keskelle leskeksi jääneestä äidistä ja tämän perheestä. Äiti muuttaa perheen pikkukaupan varaston nykyaikaiseksi kalaperuna- ja hampurilaispaikaksi ja kaupan viinakaupaksi säännöksiä viistäen. Molemmat alkavat menestyä, ja perheen poika kiinnostuu liiketoimista koulunkäynnin kustannuksella. Hän vaikuttaa ratkaisevasti bisneksen onnistumiseen. Äidillä on halu tehdä kauppaa vain niin kauan, että perhe pääsee muuttamaan Dubliniin, pois pikkukaupungista ja ihmisten silmistä. Poika ei hyväksy äidin ratkaisuja. Hän kokee äitinsä hylkäävän niin hänet kuin isän suvun pitkät perinteet, joita poika pitää velvoittavina.
Novellissa ”Famous Blue Raincoat” valokuvaaja-äiti on nuoruudessaan laulanut bluesbändissä. Hän on jättänyt nuoruuden taakseen eikä halua sitä muistella. Poika löytää äitinsä vanhat levyt ja alkaa polttaa niitä cd:lle. Äiti ei suin surminkaan halua uutta julkaisua, vaikka pojan mielestä äidin biisit ”eivät ole huonoja”. Äiti on torjunut biisien aiemmat uudet julkaisut, mutta pojaltaan hän ei henno sitä kieltää, vaikka asiaan liittyy synkkiä muistoja.
Erittäin puhutteleva on novelli ”Pappi suvussa”, jossa on kahdeksaakymmentä lähestyvä äiti, aktiivinen seniori, joka parhaillaan käy tietokoneen käytön kurssia oppiakseen mm. sähköpostin käytön. Poika on jo vankasti keski-ikäinen katolisen kirkon pappi, joka on syyllistynyt poikien hyväksikäyttöön. Äiti saa kuulla asiasta viimeisenä, vaikka juuri hänellä on voimaa mennä asiaa kohti ja katsoa edelleen ihmisiä silmiin. Äiti ei halua paeta asiaa vaan jatkaa pystypäin kaikissa riennoissaan, vaikka myöntääkin itselleen, että vaikeat ajat ovat edessä, kun kesän valo hiipuu.
”Matka” kuvaa äidin ja pojan automatkaa mielisairaalasta kotiin. Äiti on hakemassa aikuisen, masentuneen, lähes mykän poikansa sairaalasta. Aurinkoinen, melko myöhäisessä iässä saatu poika alkaa oirehtia aikuistuessaan. Kotona odottaa puoliksi halvaantunut aviomies ja isä. Samaan aikaan kun äiti näkee tulevaisuutensa kahden aikuisen pojan hoitajana, hän päättää antaa vanhuuden näkyä.
”Kolme ystävää” alkaa äidin ruumiinvalvojaisista ja hautajaisista. Pojan huume- ja bilekaverit ilmaantuvat yllättäen hautajaisiin, missä he ovat yhtä lailla väärässä paikassa kuin poikakin, vaikka tämä kyllä ryyppää suvun kanssa perusteellisesti äidin kunniaksi. Kaverit odottavat poikaa kaupungissa, missä on tarjolla huumeita ja reivit rannalla heti, kun poika pääsee kaupunkiin. ”Kolme ystävää” kuvaa avoimen homoeroottista suhdetta ja sen rakastelukohtauksia.
Novellissa ”Kesätyö” tulee esiin Brooklynistä tuttu uhrautumisen teema. Perheen nuorin poika on isoäidin lemmikki. Poikakin viihtyy mainiosti mumminsa kanssa ja viettää tämän luona maalla kaikki kesät. Mummi tekee kaikkensa pojan viihtymiseksi ja kaikinpuoliseksi menestymiseksi. Hän mm. perustaa pojalle oman curling-kentän, jotta harjoittelu ei kesän ajaksi keskeydy. Kun poika tulee siihen ikään, että hän saa kesätyöpaikan, äiti ei salli pojan hylkäävän mummiaan tämän todennäköisesti viimeisenä kesänä. Äidin tahto voittaa, vaikka mummi on pojalle enää kesätyö, velvollisuus, jonka poika hoitaa viimeisen päälle ja ylikin. Kun mummi kuolee, poika ei näytä tuntevan menetystä vaan helpotusta taakan loppumisesta.
Espanjaan sijoittuva pitkä novelli ”Pitkä talvi” on ilmaisultaan pelkistetyin ja vähäeleisin vaikkakin sisällöltään raskas. Pikkuveli lähtee armeijaan, ja isoveli tuntee jäävänsä hyvin yksin, vaikka lammastilalla on perijälle kosolti töitä. Kotiin jäävä poika havahtuu äitinsä outoon käytökseen, ja äidin alkoholismista puhutaan lopulta suoraan ja ääneen. Isä yrittää selvittää tilanteen kaatamalla maahan äidin tilaamat viinit. Äiti lähtee pois, ja samana päivinä alkaa kylän saartava lumituisku. Talvi on pitkä, eikä todennäköisesti lumen alle hautautunutta äitiä löydetä, vaikka niin kyläläiset kuin etenkin poika etsivät etsimästä päästyäänkin. Lopulta odotetaan vain kevättä ja tarkkaillaan, mistä korppikotkat vainuavat ensimmäisen haaskansa, joka onkin kuollut koira. ”Pitkässä talvessa” on myös homoeroottinen juonne, ei kuitenkaan yhtä paljaana kuin ”Kolmessa ystävässä”. Yllättäen perheen vaikea tilanne korjaa perheen tulehtuneita välejä muihin kyläläisiin.
Colm Tóibín: Äitejä ja poikia (Mothers and Sons). Suom. Kaijamari Sivill. Tammi 2013. 315 s.