Marjatta Ripsaluoman Gary Snyderia käsittelevän neliosaisen esseen päätösosa.
IV
Snyderin teksteissä elää luonto ja ennen kaikkea luonto. Mutta kyllä hän oli aivan tavallinen älymystön edustaja sikäli, että hän tahtoi yliopistoon ja meni Reed Collegeen, jonne minäkin olisin halunnut mennä, mutta minulla ei ollut rahaa. Snyder sai opiskelustipendin. Reed on Yhdysvaltain tunnetuimpia humanistiyliopistoja. Reedie oli käsite myös silloin kun itse olin siellä: itseoikeutettu intellektuelli.
Snyderilla oli kaveri, Philip Whalen, joka tuli myös Reed Collegeen, mutta pääsi sinne opiskelemaan GI-bill–rahoilla, eli II maailmansodassa olleet saivat valtiolta opiskelurahat, jotka he olisivat pystyneet ilman sotaa ansaitsemaan. Siis ellei USA olisi osallistunut II maailmansotaan natseja vastaan, mikä sekään ei ollut mitenkään itsestään selvää. Amerikassa oli 1930-luvulla paljon kansallissosialisteja, eivätkä he olleet pelkästään saksalaista syntyperää olevia amerikkalaisia.
Gary Snyder keksi, että USA:n Forest Service otti palvelukseensa vuorten huipuille metsäpalovartijoita. Hän oli kiivennyt ensimmäistä kertaa korkealle vuorelle 15-vuotiaana. Huippu oli Seattlen lähellä oleva Glazier Peak.
Kahtena kesänä Snyder oli Crater–vuorella Etelä-Oregonissa palovartijana (vuori ja samanniminen järvi näkyvät koulukartastossa). Toiseksi kesäksi mukaan tuli – mutta eri vuorenhuipulle – opiskelukaveri Philip Whalen. Kumpikin oli kiinnostunut buddhalaisuudesta, kumpikin halusi häiriöttömään paikkaan meditoimaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Kumpikin myös hallitsi japanilaisen kalligrafian ja maalauksen perusteet.
Noilta ajoilta ovat peräisin Snyderin opukset Myths & Texts ja Mountains and Rivers without End ja Earth House Hold. Yksi miltei läpipuhkilukemani Whalenin kirja on nimeltään Severance Pay (Four Seasons 1970). Yksi Philip Whalenin runo on nimeltään Walking beside Kamogawa, Remembering Nansen and Fudo and Gary’s Poem:
Here are two half-grown black cats perched on a
lump of old teakettle brick plastic garbage
ten feet from the west bank of the River.
I won’t save them. Right here Gary sat with dying Nansen,
The broken cat, warped and sick every day of it’s life,
Puke & drool on the tatami for Gary to wipe up & scold,
“If you get any worse I’m going to have you put away!”
The vet injected an overdose of nemby and for half an hour
Nansen was comfortable.
How can we do this, how can we live and die?
How does anybody choose for somebody else.
How dare we appear in this Hell-mouth weeping tears,
Busting our heads in ten fragments making vows &
Promises?
Suzuki Roshi said, “ If I die, it’s all right. If I should
live, it’s all right. Sun-face Buddha, Moon-face Buddha.”
Why do I always fall for that old line?
We don’t treat each other any better. When will I
Stop writing it down.
Kyoto 14:IV:69
POSTSCRIPT, 17:IV:69 (from De Visser, Vol I, pp.197–198) 20th
Commandment of the Brahmajala Sutra (Nanjo 1087)”…always
practice liberation of living beings
Loppuun tulee vielä japanilaisia merkkejä, joita tietokoneeni ei tunne. Mutta ne tarkoittavat juuri tuota mitä lopussa siteerataan Sutrasta: vapauta aina (jos mahdollista?) elävät olennot.
Tämä siis tarkoittaa kaikkea elämää. Kaikella on oma luontonsa tietenkin. Snyder suri suuresti sitä, että joutui yhdeksi ensimmäisistä McCarthyismin uhreista Portlandin alakomitean tutkinnassa. Häntä ei enää päästetty metsäpalovartijaksi. Sen sijaan hän lähti sitten metsätyömieheksi. Ja sen jälkeen Japaniin zen-buddhalaisluostariin maallikkojäseneksi.
Hän joutui tuhoamaan metsäyhtiöiden himoitsemia metsiä Washingtonin osavaltiossa: douglaskuusia, valkokuusia ja hemlokkeja. Hän jäi miettimään (suomennettu kokoelma esseitä on vuodelta 1990), miten alueen oli käynyt. Silloin 1950-luvulla oli vielä käytössä valikoiva hakkuu. Sittemmin tulivat aukkohakkuut.
Ongelma noiden elävien olentojen, puiden, suhteen on se, että kun ne kaadetaan tarpeeksi monta kertaa, ne eivät tule enää takaisin, vaan metsä katoaa kokonaan.
Snyderin pääperiaate elämän suhteen on se, että luonto ei ole joku muu, jotain muuta, jossain toisaalla. Luonto on kaikkialla. Ihmisten pitää elää luonnossa ja antaa sen olla omana olentonaan, omien lajityypillisten lakiensa mukaan. Olla kotonaan.
Gary Snyder täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Hänen teoksistaan ei ole vieläkään suomennettu kuin yksi kokonainen runoteos, yksi antologia runoja ja sitten tämä esseekokoelma nyt tänä vuonna.
Entä jos olisi suomennettu jo ajat sitten? Kaikki tuntisivat huippurunoilijat Ameriikanmaalta? Olisi vaikka suomennettu vaikka Beatitude-antologia, City Lights’n kustantama jo vuonna 1960? Siinä antologiassa on nimiä, joita ihmiset täällä Suomessa eivät ole kuulleet vieläkään. Tähdenlentoja? Ehkä, mutta heidän runoutensa on muokannut muiden nuorten beat-runoilijoiden työtä aivan varmasti.
Sitä paitsi 1950-luvun ilmapiiriin ei kuulunut missään nimessä kuvitella olevansa joku suuruus. Mutta samanhenkisiä ihmisiä oli sekä Itä– että Länsirannikolla ja he kohtasivat. Yksi kohtaamispaikka oli tietenkin selvä: Lawrence Ferlinghetin perustama kustannusyhtiö ja kirjakauppa nimeltä City Lights San Franciscossa.
Kirjassa on suomentaja Tero Tähtisen aika pitkä alkupuhe. Tähtinen arvioi, että Snyder on pehmeämpi kuin esimerkiksi suomalainen Pentti Linkola luonnonsuojelijana. Minä olen siitä asiasta hiukan eri mieltä.
Linkola ei yksinkertaisesti ole niin laajalti lukenut ihminen kuin Snyder. Linkolan puute on humanististen tieteiden, etenkin fiktiokirjallisuuden tuntemuksessa, mutta sitä myöten myös maailmankatsomuksessa on eroja. Snyder on paljon laajempikatseinen, koska hän kykenee näkemään asiat runouden läpi ja erityisesti ehkä siksi että hänen pääaineensa yliopistossa olivat antropologia ja kirjallisuus ja lopputyön nimi oli He Who Hunted Birds in His Father’s Village, eli tutkielma Olympic-niemen Haida –intiaanien tarustosta.
Itse olin huomaavinani, että suomalaisen Enso-Gutzeitin alamäki alkoi heidän tyhmästä Amerikan-sotkustaan. Yhtiö meni hirvittävää vauhtia aloittamaan puunhakkuun ja sellunkeiton ja vaikka mitä Haida-intiaanien niemelle. Eivät osanneet arvata että intiaaneilla oli yksi ase, jota heillä ei ollut: pyhät paikat, jotka on suojeltu lailla.
Sellainen sattui olemaan se erämaa, ikimetsä Vancouverin (B.C.) liepeillä. Enso joutui peräytymään ja menetti varmasti rahaa ja paljon. Se oli sille yhtiölle ihan oikein.
Kirjallisuutta:
Gary Snyder: Erämaan opetus. Suom. Tero Tähtinen. Savukeidas 2010, 303 s.
Myths & Texts, Totem Press (in association with Corinth Books) 1960,
Mountains and Rivers Without End (Six sections plus one)
Four Seasons, 1961–1977,
He Who Hunted Birds in His Father’s Village. The Dimensions of a Haida Myth. Grey Fox Press 1979
Ynnä muu tuotanto!
John Suiter: Poets on the Peaks. Gary Snyder, Philip Whalen & Jack Kerouac in the North Cascades, Counterpoint 2002
Philip Whalen: Severance Pay, Four Seasons, 1970