Laatua Norjasta RIITTA VAISMAA
Muiden pohjoismaiden kirjallisuuden lukemisessa on oma viehätyksensä. Kuvattavat elämän olosuhteet muistuttavat kotoisia mutta ovat kuitenkin kiinnostavasti erilaisia. Norjasta on viime aikoina suomennettu ilahduttavasti laatukirjallisuutta. Asetan näistä Gaute Heivollin romaanin Etten palaisi tuhkaksi komeasti ykköseksi. Per Pettersonin kahdesta romaanista Hevosvarkaat (Otava 2009) on myös tosi hieno ja Kirottu ajan katoava virta (Otava 2011) on myös kelpo romaani. Niels Fredrik Dahlin hieman varhemmat Matkalla ystävän luo ja Viime kesänä (Bazar 2007 ja 2008) ovat laadukkaita; ensimmäinen sai Heivollin romaanin tapaan Norjan Finlandian eli Brageprisetin ilmestymisvuotenaan. Kun listaan lisätään Anne B. Radgen hieman keveämpi romaanitrilogia Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt (Tammi 2007, 2008 ja 2009) onkin koossa oivallinen lukupaketti vaikkapa kesälukemiseksi. Jännitystä kaipaaville on suomennettu kelpo määrä norjalaisia dekkareita.
Jännitystä tosin lupaa myös Gaute Heivollin romaanin takakansi. Onneksi kyse ei ole roistojahdista, vaikka teemana ovatkin tuhopoltot. Eräs Heivollin oivalluksista on antaa romaanin henkilöiden, kyläyhteisön, jännittää samalla, kun niin kirjailija kuin lukijakin tietävät pyromaanin henkilöyden jo varhain.
Gaute Heivollilta (1978) on ilmestynyt kolmetoista teosta, mutta vain alun perin 2010 ilmestynyt Etten palaisi tuhkaksi on suomennettu. Hän debytoi vuonna 2002 novellikokoelmalla Liten dansende gutt. Sittemmin hän on julkaissut runoja, kolme lastenkirjaa ja kuusi romaania. Toivottavasti lisää suomennetaan pian.
Heivoll on opiskellut juridiikkaa Oslon ja psykologiaa Bergenin yliopistossa sekä suorittanut Telemarkin korkeakoulun kirjoittajaopinnot. Kirjailijantoimensa ohella hän on myös kirjoittajakouluttaja ja kriitikko.
Heivoll pelaa taitavasti monentasoisilla kaksoisvalotuksilla. Etten palaisi tuhkaksi rinnastaa tuhopolttojen ajan, vuoden 1978, ja nykyajan sekä kahden nuoren miehen kehityskertomukset. Kolmantena se suuntaa kaksoiskatseen em. jännitysmomenttiin.
Etten palaisi tuhkaksi on omaelämäkerrallinen ja perustuu tositapahtumiin. Pyromaani tekee tuhojaan pienessä etelänorjalaisessa Finslandin kylässä samaan aikaan, kun kirjailija ja romaanihenkilö Gaute Heivoll syntyy samaisessa paikassa. Viimeisin ja tuhoisin tuhopoltto tapahtuu yöllä ennen Gaute Heivollin ristiäisiä. Kirjailija on tottunut lapsesta asti kuulemaan juttuja tuon vuoden tapahtumista ja eritoten siitä, että pahin tuhopoltto ajoittui samaan vuorokauteen hänen ristiäistensä kanssa. Teema ei ole jättänyt kirjailijaa rauhaan. Hän palaa kotikyläänsä noin 30 vuotta myöhemmin ja alkaa tutkia tuhopolttoja ja samalla niin kylän kuin omaakin historiaansa.
Vapaapalokunnan palopäällikön poika on vanhempiensa ainoa lapsi, joka on kaikin puolin kunnollinen. Dag menestyy niin koulussa kuin kaikessa muussakin, mihin hän ryhtyy. Vanhemmat asettavat poikaan suuria toiveita; hänen oletetaan jatkavan koulun jälkeen opintojaan ja voivan lahjakkaana nuorena valita alan kuin alan.
Lukion jälkeen Dag lähtee sotaväkeen pohjoiseen Porsangerin vuonolle. Palveluspaikka on ainakin vanhemmille pettymys. Aluksi Dag kirjoittaa vanhemmilleen säännöllisesti, kunnes kirjeet yhtäkkiä loppuvat. Poikaa ei kuulu lomille edes jouluksi. Kun hän palaa, hän palaa maitojunassa ja muuttuneena. Mitään hän ei kerro, eikä mikään häntä kiinnosta. Opiskelupaikkaa hän ei edes hae, ja vaatimattomat yritykset työntekoon kariutuvat nopeasti.
Heivoll ei anna selitystä Dagin muutokselle. Ratkaisun voi nähdä kirjailijan tapana jättää lukijalleen kiinnostava arvoitus. Myönnettävä on, että odotin loppuun asti edes jonkinlaista viitettä siitä, mitä armeijassa oli tapahtunut. Minusta kirjailijan ratkaisu on romaanin ainoa heikohko kohta. Ymmärrän kyllä hyvin toisenaisenkin mielipiteen.
Vain vapaapalokunnan toiminta saa Dagiin liikettä. Isän vanhetessa näyttää selvältä, että Dag on seuraava palopäällikkö. Kovin usein pienessä kylässä ei tosin palomiehiä tarvita; mitä nyt muutama metsäpalon alku kuuluu kesän kuivimpaan aikaan. Alkukesästä 1978 alkaa tapahtua, tuhopolttoja on harva se päivä. Dag hälyttää palomiehet työhön ja huhkii kiivaasti sammutustöissä. Alkuun palavat syrjäiset ladot ja tyhjät vajat. Pyromaani etenee kuitenkin koko ajan lähemmäs asutusta ja lopulta asuttuihin taloihin. Kylä pidättää henkeään ja järjestää öisiä vahtivuoroja.
Myös Gaute Heivoll on kunnon poika. Hän menestyy koulussa ja on kaikin puolin siivo miehenalku. Hän päättää ihastuttavan lapsellisesti pysyä poissa elämän varjoisalta puolelta, mikä merkitsee tupakkaa, alkoholia ja muuta huonoa elämää. Hän lähtee isänsä toiveitten mukaisesti opiskelemaan lakia. Pian pääkaupungissa alkaa moni asia kiinnostaa oikeustiedettä enemmän. Pian hän jo ymmärtää kirjailijankutsumuksensa ja uskaltaa kurkistaa aurinkoiselta puolta varjoihin. Palattuaan Finslandiin kolmikymppisenä hän on jo tunnettu kirjailija.
Tietä kirjailijaksi siivittävät alakoulun opettajan sanat: ”Sinähän olet runoilija.”. Tietynlainen toiseus näkyy jo varhain.
”Ajatus elämän aurinkoisesta ja varjoisesta puolesta alkoi käydä aika hallitsevaksi. Siksi aloin naamioitua. Monta vuotta se sujui hienosti. Se oli tavallaan helppoa. Puhuin niin kuin toisetkin ja tein niin kuin toisetkin. Mutta minä en ollut niin kuin toiset. Minä luin kirjoja. Tulin jotenkin riippuvaiseksi niistä. Kun oli kahdentoista, Karin päästi minut lainaamaan kirjoja aikuisten osastolta. Tuntui kuin olisin ylittänyt näkymättömän rajan. — Tarinat kiehtoivat minua, kilttiä poikaa joka pysytteli aina aurinkoisella puolella. — Olin ehkä kolmentoista tai neljäntoista ja toivoin etteivät kirjat koskaan loppuisi, ja itkin yksinäni kun Vanha-Dag kuoli toisen osan lopussa. Kirja oli saanut minut itkemään. Se oli ennenkuulumatonta. Häpesin pitkän aikaa jälkeenpäin. En voinut kertoa sitä yhdellekään elävälle sielulle — Kun tulin vanhemmaksi, toisille kävi selväksi etten ollut niin kuin he. Kyllä he sen näkivät. Sen oudon, epämääräisen vierauden. He eivät tienneet mistä se tuli mutta näkivät sen. Hehän tunsivat minut. Sehän olin minä. Silti olin toinen.”
Heivoll kuvaa lapsuutensa Finslandia ja samaan aikaan paikkakunnan nykypäivää sekä omaa kehitystään pikkupojasta aikuiseksi. Yllättävän monet asiat eivät ole muuttuneet, vaikka nykyajasta kertoo mm. se, että hän vuokraa asunnon lakkautetusta pankista ja että kylän asujaimisto on pääasiassa vanhoja ihmisiä. Yllättävän monet vielä muistavat asioita ja ovat jopa kirjanneet niitä ylös. Ja yllättävän monet ovat saaneet pyromaanilta kirjeitä tämän tutkintavankeuden aikana. Kiinnostavimpia ovat Heivollin mummon päiväkirjat. Ovet aukeavat kiinnostusta kyseenalaistamatta oman kylän pojalle, jolle kerrotaan avoimesti ja laajasti niin kesän 1978 tapahtumista kuin paljosta muustakin.
Dagin tarina päättyy surullisesti. Hän ei saa otetta elämän mistään syrjästä. Toisesta kunnon pojasta on kasvanut laatukirjailija.
Heivollin tyyli on eleettömän toteavaa ja samalla vivahteista runsasta. Rivien välejä ei voi olla viehättyneenä lukematta. Brageprisetin lisäksi Etten palaisi tuhkaksi on saanut liudan muita tunnustuksia, mm. kirjakauppojen ja kriitikoiden palkinnot.
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (Før jag brenner ned). Suom. Päivi Kivelä. WSOY 2012. 306 s.
Nautittavaa, eleetöntä, mutta samalla monikerroksista, vivahteikasta ja elämältä maistuvaa…. Pohjolan valkeat yöt…. Olisin kaivannut lisää kirjailijan intiimistä elämästä ja kasvusta mieheksi.