Mihin ihmisellä on oikeus? – RIITTA VAISMAA (29.11.2017)
Robert Walter on sekä raivostuttavan itsekeskeinen että paikoin sympaattinen polkupyöräilevä ja raakaa lihaa syövä Amsterdamin pormestari. Hän on lähes aina töissä, mutta eivät työt tunnu miestä juuri rasittavan. Turhia ja tyhjänpäisiä kokouksia on Robertin mielestä aivan liikaa. Pätevä sihteeri pitää huolen, että mies tietää läheisten ja alaisten merkkipäivät ja puolisoiden nimet. Pormestari voi esiintyä mukavana miehenä ja demokraattisena, välittävänä johtajana.
Pormestari on varma omasta erityisyydestään ja nauttii asemastaan ja paremmuudestaan verrattuna vaikkapa kuninkaallisiin. Omasta mielestään juuri hänen ansiostaan monet merkkihenkilöt ovat vierailleet Amsterdamissa, mainittakoon vaikkapa molemmat Clintonit, jotka ovat käyneet pitkiä ja luottamuksellisia keskusteluja juuri Robert Walterin kanssa.
Hollannin tämän hetken tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Herman Koch kirjoittaa taitavasti pormestarinsa ajatuksista. Hän antaa miehen kehua itseään ovelasti ikään kuin tämä samalla alentaisi itsensä, olisi hyvinkin vaatimaton.
Pormestari käyttää vaimostaan nimeä Sylvia ja tyttärestään nimeä Diana. Kumpikaan nimi ei ole oikea. Pormestari on löytänyt vaimonsa nuoruuden retkiltään itäisestä sisämaasta ja aivan toisenlaisesta kulttuurista kuin liberaali alankomaalainen elämänmeno. Avioliitto on kestänyt pitkään, tytärkin on jo aikuisuuden kynnyksellä. Aivan selväksi ei käy, miksi Koch on päätynyt ratkaisuun, jossa niin vaimon kuin tyttärenkään oikeita nimiä ei voi mainita ja jossa vaimon kotimaata ei voi paljastaa.
Tyydyttävä arki muuttuu, kun Robert alkaa epäillä vaimollaan olevan suhde pormestarin alaiseen kaupunginvaltuutettu Maarteniin, jota Robert ei pidä lainkaan itsensä veroisena vaan idealistisena haihattelijana. Maarteniin tosin liittyy pormestarin ainoa varsinainen poliittinen kiista ja ponnistus. Maarten ajaa kymmenien tuulivoimaloiden rakentamista aivan Amsterdamin keskustan tuntumaan. Robert vastustaa ajatusta. Hänestä hanke pilaisi koko kaupungin avaran maiseman ja olisi haitta kaupungin imagolle ja siis rahaa tuovalle turismille. Robertilla ei ole päätöksen tekemisessä äänivaltaa, mutta hän uskoo puheellaan vakuuttavansa valtuutetut. Tämän kisan Robert häviää, kun pian 100-vuotiaan isän tempausten tähden hän ei pääse ratkaisevaan kokoukseen.
Epäilys syttyy hetkestä, jossa Sylvia ja Maarten nauravat yhdessä. Tämä tapahtuu jo ennen edellä mainittua tuulivoimapäätöstä.
Yhteisen naurun jälkeen pormestarin ajatukset käyvät koko ajan kierroksilla, kun hän kuvittelee näkevänsä merkkejä petoksesta ilman ainuttakaan pitävää näyttöä. Pormestarin alkupuoli onkin melko puuduttavaa epäilyksen jahkaamista. Aloin jo epäillä Kochin menettäneen teränsä ja tunnusmerkkinsä, joihin kuuluvat rikos tai mahdollinen rikos ja kutkuttava määrä jännitystä. Kochin aiemmista suomennetuista teoksista Illallinen (2012) ja Lääkäri (2013) on luokiteltu dekkareiksi. Naapuri (2015) voitaneen luokitella trilleriksi, joskaan mahdollinen rikos ei ole monipuolisen ja kiinnostavan romaanin ainoa teema tai kerrontalinja.
Koch ei olisi Koch, jos kierrokset eivät nouse ja teemat kasva. Vaimon tekemiset saavat rinnalleen niin ikääntyvien vanhempien olot kuin ihmisen oikeuden päättää omasta kuolemastaan. Koch ei olisi Koch, ellei juoneen kietoutuisi mahdollinen rikos tai jopa useampia. Rikos, joka ei Naapurin tavoin ratkea, rikos, josta ei jaeta virallisia tuomioita.
Koch taitaa pelata varman päälle kirjoittaessaan Hollantiin helposti yhdistettävistä asioista. Ei se mitään; hyvin hän onnistuu kotimaataan ja se suvaitsevaista ja leppoisaa ilmapiiriä valottamaan. Vinon hymyn näihin piirteisiin Koch kohdistaa mainiosti toisenlaisesta kulttuurista tulevan Sylvian kautta.
Polkupyöräily ja tuulimyllyt ovat lähes ikonisia. Katse osuu Alankomaihin usein, kun puhutaan eutanasiasta. Monissa arvioissa sitä onkin sanottu yhdeksi Pormestarin teemaksi. Koch ei kuitenkaan kirjoitta eutanasiasta vaan ihmisten oikeudesta itse päättää päivänsä. Robertilla on reippaasti yli 90-vuotiaat vanhemmat. Robertin isä kertoo pojalleen, että he ovat päättäneet tehdä kaksoisitsemurhan niin kauan, kuin he vielä ovat järjissään. He eivät halua elää laitoksissa ja olla kenellekään taakaksi. Robert saa tarkat ohjeet, miten tilanteessa tulee menetellä. Robertin huipputiedemiehen uraa tekevä ystävä saa tietää sairastavansa vakavaa tautia, josta ei voi parantua. Hän katsoo oikeudekseen päättää päivänsä sitten, kun sairaus tekisi hänestä ensin toisten hoivasta riippuvaisen ja kun pian edessä olisi tuskallinen kuolema.
Robert löytää vanhempansa, joista vain äiti on kuollut isän heille molemmille hankkimaan myrkkyyn. Isä miettii tokkuraisena annostuksen epäonnistumista. Kohta Robert kuitenkin näkee isänsä, joka ei ole enää muutamaan vuoteen saanut ajokorttiaan uusituksi, tuliterän urheilullisen avoauton ratissa. Pelkääjän paikalla istuu kukkahuivinen nainen. Äiti on kauniisti haudattu; eikä siitä sen enempää.
Robertin määräaikainen pormestarikausi on päättymässä. Hän ei asetu ehdolle uudeksi kaudeksi. Ratkaisu voi olla aivan luonnollinen. Ei tarvita erityistä dramatiikkaa, kun mies on jo yli 60-vuotias ja tympääntynyt moniin tehtäviinsä sekä perusolemukseltaan laiska. Näin harmonisiin Robertin jatkosuunnitelmiin Koch ei yksiselitteisesti usko. Robertin nuoruuden puuhissa kaikki ei ehkä kestä päivänvaloa, saati vaalikampanjan läpivalaisua. Sylvia on lähtenyt kotiseudulleen eikä ainakaan vähään aikaan ole Amsterdamiin palaamassa. Robert matkustaa perässä ja vaihtaa ylelliset olonsa vaatimattomaan maalaiselämään.
Onko tällä jotakin tekemistä sen kanssa, ettei vaimon nimeä eikä kotimaata voinut paljastaa? Ehkä, ehkä ei lainkaan. Koch jättää lukuisia lankoja kerimättä kokoon. Siihen tarvitaan vankkaa ammattitaitoa.
Herman Koch: Pormestari (De Greppel). Suom. Mari Janatuinen. Siltala 2017. 283 s.
Riitta Vaismaa on kirjallisuuskriitikko