Riitta Vaismaa Müller -arviot 3 osa
Ihminen on iso fasaani: kyse on passista
Romaani Ihminen on iso fasaani koostuu lyhyistä ja nimetyistä kappaleista. Tässä se muistuttaa Matalan maan rakennetta.
Fasaanin teema on selvästi poliittinen: maasta pitää päästä pois. Passin saanti on poispääsyn edellytys, ja passin saannin edellytys on lahjonta, johon eivät päähenkilön, mylläri Windischin, jauhot riitä. Passia ja rajanylitystä varten tarvitaan papinkirja, ja sen saamiseksi pappi vaatii seksuaalisia palveluita. Passin myöntää miliisi, jolla on samat vaatimukset. Kun vaimo on liian vanha, maksun suorittajaksi vaaditaan tytär. Papilla on sakaristossa rautasänky, josta papinkirjaa etsitään useita kertoja. Miliisillä on patja postin varastossa. Sinnekin Amalie komennetaan monesti. Windisch häpeää. Vaimo sanoo vain, että kyse ei ole häpeästä vaan passista.
Kerronta on vähäeleistä ja arkista, tunnelma on raskas ja ahdistava. Pienin tarinoin luodaan kudelmaa kylän historiasta, johon kuuluvat pakkolunastukset ja Siperian pakkotyöleirit. Vaikuttavin ja koskettavin on kohtaus, jossa Müller äärettömän taitavasti kuin satuna kertoo Windischin vaimon viidestä pakkotyövuodesta kaivoksessa.
Passia odottavat monet. Kun turkkurin talossa on tyhjät ikkunat, se kertoo, että turkkuri on saanut passin. Passin saaneet myyvät omaisuutensa verhoja myöten. Leikki-ikäisistäkin tietää, kenen perhe on lähdössä pois. Lapset tuovat tarhan naulakkoon kukin oman koukkunsa tunnistamiseksi kuvan. Passin saaneen perheen lapsen kuvassa on punamustakeltainen lippu. Passijonossa myös ohitetaan, vallanpitäjien ikiaikainen hajota ja hallitse -menetelmä ylläpitää kyräilyä ja pelkoa.
Vuoden päästä muutosta Windisch ja hänen vaimonsa tulevat käymään kylässä. Heillä on auto ja uudet vaatteet. Kyläläisille he ovat kuin ilmaa. Vaikka kaikki on tuttua, heille tulee tunne kuin eivät olisi kylässä koskaan olleetkaan. Muutamalla sanalla Müller näyttää kohtalon julmuuden.
Ruohosoppa
Windischin vaimo oli ollut viisi vuotta Venäjällä.
Hän oli nukkunut parakissa rautasängyllä. Sänkyjen
reunat kuhisivat luteita. Hänen päänsä oli ajeltu paljaaksi.
Kasvot olivat harmaat. Päänahka oli punaiseksi purtu.
Vuorten päällä oli vielä pilvien ja piiskaavan pyryn
vuoristo. Kuorma-auton lavalla poltti pakkanen.
Kaikki eivät laskeutuneet autosta kaivoksen luona.
Joka aamu penkeille jäi miehiä ja naisia istumaan. He
istuivat silmät avoimina. He päästivät toiset ohitseen.
He olivat paleltuneet kuoliaaksi. He istuivat tuonpuoleisessa.
Kaivos oli musta. Lapio oli kylmä. Hiili oli raskas-
ta.
Kun lumi suli ensimmäisen kerran, kivisissä lumipälvissä
kasvoi terävää, laihaa ruohoa. Katharina oli
myynyt talvitakkinsa kymmenestä leipäviipaleesta.
Hänen vatsansa oli suu. Katharina keräsi joka päivä
tukun ruohoa. Ruohosoppa oli lämmintä ja hyvää.
Sffli veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon.
Sitten tuli toinen lumi. Katharinalla oli villahuopa.
Päivisin se oli hänen takkinaan. Siili pisteli.
Pimeän laskeuduttua Katharina kulki lumen valoa
kohti. Hän kyyristyi. Ryömi vartijan varjon ohi.
Katharina meni miehen rautasänkyyn. Mies oli kokki.
Hän sanoi Katharinaa Kätheksi. Kokki lämmitti häntä
ja antoi hänelle perunoita. Ne olivat kuumia ja makeita.
Siili veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon.
Kun lumi suli toisen kerran, ruohosoppaa kasvoi
ihan kenkien alla. Katharina möi villahuopansa kymmenestä
leipäviipaleesta. Siili veti piikkinsä pariksi
tunniksi piiloon. Sitten tuli kolmas lumi. Katharinalla
oli takkinaan turkisliivi.
Kokin kuoltua lumen valo loisti toisesta parakista.
Katharina ryömi toisen vartijan varjon ohi. Hän meni
miehen rautasänkyyn. Mies oli lääkäri. Hän sanoi
Katharinaa Katjugaksi. Lääkäri lämmitti häntä ja antoi
hänelle valkoisen paperinpalan. Se oli tauti. Kolmeen
päivään Katharinan ei tarvinnut mennä kaivokseen.
Kun lumi suli kolmannen kerran, Katharina möi
turkisliivinsä kupillisesta sokeria. Katharina söi märkää
leipää ja ripotteli sokeria päälle. Siili veti pariksi
päiväksi piikkinsä pilloon.
Sitten tuli neljäs lumi. Katharinalla oli takkinaan
harmaat villasukat.
Lääkärin kuoltua lumen valo loisti leirin pihan
poikki. Katharina ryömi nukkuvan koiran ohi. Hän
meni miehen rautasänkyyn. Mies oli haudankaivaja.
Hän hautasi myös kylän venäläiset. Hän sanoi Katharinaa
Katjaksi. Haudankaivaja lämmitti häntä ja antoi
hänelle lihaa kylän hautajaiskemuista.
Kun lumi suli neljännen kerran, Katharina möi
harmaat villasukkansa kulhollisesta maissijauhoja.
Maissipuuro oli kuumaa. Se turposi. Siii veti pariksi
päiväksi piikkinsä piiloon.
Sitten tuli viides lumi. Katharinalla oli takkinaan
ruskea leninki.
Haudankaivajan kuoltua Katharina puki päälleen
hänen takkinsa. Hän ryömi lunta pitkin aidan läpi.
Hän kulki kylään yhden vanhan venakon luo. Nainen
eli yksikseen. Haudankaivaja oli haudannut hänen
miehensä. Vanha venakko tunsi Katharinan takin. Se
oli hänen miehensä takki. Katharina lämmitteli hänen
talossaan. Lypsi hänen vuohiaan. Venkko sanoi
häntä dievotgkaksi ja antoi hänelle maitoa.
Kun lumi suli viidennen kerran, ruoho kukki keltaista
röyhyä.
Ruohosopassa uiskenteli keltainen pöly. Se oli
makeaa.
Eräänä iltapäivänä leirin pihaan ajoi vihreitä autoja.
Ne murskasivat ruohon. Katharina istui parakin edessä
kivellä. Hän näki pyörien kurajäljet. Näki vieraat
vartijat.
Naiset kapusivat vihreiden autojen lavaJle. Kurajäljet
eivät vieneet kaivokseen. Vihreät autot pysähtyivät
pienelle asemalle.
Katharina nousi junaan. Hän itki ilosta.
Katharinan käsissä oli vielä ruohosoppatahroja, kun
hän sai kuulla että juna vei kotiin.
Herta Müller: Ihminen on iso fasaani. Suom. Raija Jänicke. Tammi 1990, 2. painos. 2009. Alkuteos Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt 1986