Matala maa: lapsen silmän tasolta
Riitta Vaismaa Myller arviot 2 osa
Matala maa koostuu viidestätoista lyhyestä kertomuksesta tai novellista, lyhimmät ovat vain sivun mittaisia. Niminovelli on laaja ja kertoo pikkutytöstä, joka kasvaa saksankielisessä romanialaiskylässä toisen maailmansodan jälkeen. Usein absurdit tarinat valottavat kyläyhteisöä: köyhyyttä, tapoja, ihmissuhteita. Neuvostojärjestelmän arvostelu on paikoin satiirista pilkkaa.
Lyhyet ja muodoltaan yksinkertaiset lauseet on ladattu merkityksin ja piilomerkityksin. Kaikkea ei voinut sensuurin oloissa sanoa. Yksityiskohdin luodaan rikas visuaalinen maailma, joka erityisesti korostuu niminovellissa. Maailmaa katsellaan matalalta, lapsen näkökulmasta. Mielikuvituselämä sulautuu todellisuuteen ja päinvastoin. Niminovelli on pikkutytön tiheää tajunnanvirtaa. Hän hahmottaa maailmaa leikin läpi, vaikka monet asiat pelottavat.
Pikkutytön ihmettelyn kautta kuvataan koko kyläyhteisöä, myös aikuisten asioita. Lapsen silmät näkevät asioita, joista kehittyy aina uusia tarinoita. Lapsi huomaa, että isä ja äiti nukkuvat selät vastakkain, uskonnonharjoituksen rituaalit näyttäytyvät kiehtovina ja surrealistisina. Lapsen kohtelu on kuitenkin usein julmaa, lyöntejä sataa perusteettomasti ja mielivaltaisesti. Äidin vallan ja elämänhallinnan keino on jatkuva siivoaminen, isä taas tarttuu pulloon.
Matala maa -kertomuksessa viitataan vaivihkaa äidin Venäjän kokemuksiin. Isän uskollisuus saksalaisuudelle näkyy, kun tämä kuuntelee radiosta Adenauria, ei Romanian vallanpitäjää. Niminovellin jälkeiset kertomukset ottavat parin piirun verran enemmän esiin poliittista tilannetta. Tunnelma on välistä uhkaava, usein synkkä, vaikka absurdismi tai surrealismi värittääkin kaikkia kertomuksia. Se mikä esikoisteoksessa on piilotettu byrokratian pilkaksi, muuttuu myöhemmin avoimeksi vastarinnaksi.
Ote novellista Matala maa:
Kylässä ei saa teurastaa vasikoita eikä polttaa viinaa.
Kesällä koko kylä haisee mäskille, kuin valtava
viinakattila. Jokainen polttaa viinaansa jossain pihan
perällä aidan takana, eikä kukaan puhu siitä, ei edes
naapurinsa kanssa.
Aamulla isä oli katkaissut kuokanvarrella vasikalta
koiven. Sitten hän meni hakemaan eläinlääkäriä.
Eläinlääkäri tuli keskipäivällä polkupyörällään pihaan.
Hän pani sen luumupuuta vasten, ja kun hän oli
kadonnut navetanoven taakse, kanat lehahtivat heti
pyörän päälle.
Isä selitti eläinlääkärille romaniaksi, miten vasikka
oli sotkenut jalkansa kytkyeen, miten se ei enää pääs-
syt siitä irti, miten se kaatui pitkin pituuttaan tankoa
vasten ja katkaisi koipensa.
Selittäessään isä silitteli vasikan selkää. Minä katsoin
isää silmiin. Hänestä ei nähnyt ettei hän puhunut
totta. Halusin tyrkätä hänen kätensä pois vasikan
selästä, halusin viskata hänen kätensä pihamaalle ja
tallata sen tohjoksi. Halusin että hänen hampaansa
putoaisivat suusta tuon valheen tähden.
Isä oli valehtelija. Kaikki jotka seisoivat siinä valehtelivat,
sillä he pitivät suunsa kiinni. Kaikki toljottivat
vain eteensä. Katsoin jokaista vuoron perään, noita
rumia rasvaisia naamoja, noita neniä, noita silmiä,
noita takkuisia karvapäitä. Isän parransänki kaksinkertaisti
ja kätki hänen raakuutensa. Isän kädet tarttuivat
valheellisiin sanoihin ja tekivät vakuuttavasti
kaiken minkä tekivät.
Sitten eläinlääkäri kaivaa rapisutti lehtiön rasvaisesta
salkustaan. Hän kirjoitti jotain ja repäisi lehden
irti ja piteli sitä isän silmien edessä. Isä oli jo eläinlääkärin
kirjoittaessa pistänyt sadan lein setelin hänen
taskuunsa, eikä eläinlääkäri ollut sitä ollenkaan huomaavinaan
vaan jatkoi kirjoittamistaan.
Sitten hän piti kädessään lappua jossa luki että
vasikkaa oli kohdannut onnettomuus. Se oli hätäteurastuslupa.
Eläinlääkäri kaatoi kandeksannenkin viinaryypyn
yhdellä kulauksella kurkkuunsa, sitten hän hätisteli
kanat pyörältään. Ne lehahtivat lentoon ja kaakattivat
ilmassa. Satulalla oli kasa tuoretta kanankakkaa. Ilokseni
eläinlääkäri tahri koko satulan sitä siivotessaan.
Pyörä rullasi kujanpuoleisesta portista ulos, eläinlääkäri
hyppäsi sivukautta kyytiin ja polki kyttyrässä tiehensä.
Hänen takamuksensa riippui kahta puolta satulaa
kuin isoäidin taildna joka paisuu leipoessa yli laitojen.
Pyörä ähkyi hänen painostaan. Setä nouti takapihalta
suuren nuijan.
Herta Müller: Matala maa. Novelleja.Suom. Raija Jänicke. Tammi 1989. Alkuteos Niederungen 1982.