Knausgård: Helioskatastrofi

helioskatastrofiPirjo Kantojärvi ELÄMÄN MYYTTISYYS

Linda Boström Knausgårdin teoksessa Helioskatastrofi myyttiset kertomukset ja todenkaltainen arki kohtaavat toisensa. Teoksen alussa päähenkilö on 12-vuotias ja hän kertoo syntyneensä isänsä päästä. Isä Conrad joutuu sairaalaan skitsofrenian takia. Tytön nimeksi valitaan Anna. Hän saa uuden kodin Svenin ja Birgitan sekä heidän poikiensa Ulfin ja Urbanin luota. Anna on tarkkailija, joka käy omaa taisteluaan arjessa. Päämääränään hänellä on kohdata vielä isänsä. Skellefteån lähellä olevassa kylässä raittiuslupaukset, urheilu ja helluntaiseurakunta tarjoavat omat mahdollisuutensa osallistumiselle. Anna löytää hetkeksi oman paikkansa tästä yhteisöstä, kunnes kaikki taas muuttuu.

SUKELLUS MIELEEN

Välimeri ja antiikin tarut, uskonnollisuus ja pohjoisuus sulautuvat toisiinsa mutkattomasti. Ne eivät sulje toisiaan pois. Teoksen maailma on tarkasti rakennettu yhdistelmä arkisia huomioita, mielen monimutkaisia maisemia ja suuria kertomuksia, jotka vaikuttavat taustalla. Teoksen teemoja ei lähestytä liian ilmiselvästi. Teoksessa käytetty kieli ja Annan ajatusmaailman kuvaus mahdollistavat erityisen tunnelman, joka vie mukanaan. Päähenkilön kautta avautuu kuin ikkuna toisenlaiseen, mutta silti yhtä todelliseen ja mahdolliseen todellisuuteen.

Perheen tärkeys ja muiden ihmisten merkityksellisyys nousevat teoksessa esille. Anna on menettänyt isänsä, mutta saanut tilalle uuden perheen. Kuitenkaan yhteenkuuluvuuden tunne ei synny pel-kästään siitä, että sellaista halutaan rakentaa. Ympäröivä luonto antaa Annalle mahdollisuuden ilmaista omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Hänellä on kuitenkin vaikeuksia löytää yhteistä kieltä, jolla kommunikoida muiden kanssa.

”Rinnassa poltti ja minä katsoin lunta, jota oli puiden oksilla, pelloilla ja niityillä. Se on suru, minä sanoin lumelle. Juuri se tekee kipeää ja pusertaa kyyneleet esiin. Mitä minä teen? Minä en tiedä mitään tulevaisuudestani. Kuka minä olen? minä kysyin lumelta.” (s.12)

Anna pohtii omaa olemassaoloaan ja suhdetta ympäristöönsä. Erilaisuuden kokemus sekä samalla menneisyyden ja nykyisyyden yhteen sovittamisen vaikeus ovat läsnä koko teoksessa. Annan toivotaan olevan tietynlainen. Hän ei sovi muiden käsitykseen siitä, miten tulisi käyttäytyä ja olla.

VALINTOJEN EDESSÄ

Romaani jakautuu kahteen osaan. Vaikka ne toisaalta tuovat lukijan eteen aivan omanlaisensa lavastuksen, tukevat ne silti toisiaan ja mahdollistavat monenlaisia tulkintoja. Teoksen maailmasta voi valita ne asiat, mihin kiinnittää huomionsa. Tuntuu kuin tapahtumissa olisi jotakin arvoituksellista, mikä pitäisi selvittää. Tarina on kuin vedenpinta, joka heijastaa maailmaa koko ajan hieman eri tavalla. Silloin katsoja joutuu itse muodostamaan näkemästään kuvan. Anna kertoo tarinaansa omilla ehdoillaan. Lukijalla valitsee itse, millaisia erilaisia ajatusverkostoja tapahtumat herättävät. Siksi teoksen haluaa lukea uudestaan.

Tulkinnan vapaus tekee teoksesta myös haasteellisen. Erilaisten maailmoiden sekoittuminen saattaa etäännyttää ja vaikuttaa liian epäselvältä. Teos jättää paljon kysymyksiä avoimeksi. Se ei ole helppoa luettavaa aiheensa vuoksi, vaikka teoksen kieli jättää tilaa ja antaa aikaa pohdinnoille. Erityisesti teoksen jälkimmäinen osuus voi pysäyttää hetkeksi. Romaanin alku antaa ehkä enemmän mahdol-lisuuksia laajemmalle tulkinnalle, kun taas loppuosa tarjoaa suorempaa ohjausta tarinan ymmärtä-miseen. Loppu jatkaa silti aloitettua tyyliä. Se sukeltaa vielä syvemmälle Annan ajatuksiin ja erilaisten yhteisöjen toimintaan.

”- Katso, Anna. Katso tuota venettä, kuinka kauniisti se on maalattu punaisella ja sini-sellä, ja minähän katsoin. Minä näin kaiken. Kaiken minä näin. Oranssit appelsiinin-kuoret, miehen silmät kun hän katsoi meitä kun me lensimme, taivaan lapsensinistä vetistä väriä, maan hajuja, jotka ikään kuin uhkuivat jaloissamme.” (s.129–130)

Romaani on todella lyhyt. Tarinan tiivis muoto mahdollistaa voimakkaat kuvaukset ja hetkittäin raskaaltakin tuntuvan aiheen. Se sisältää vain oleellisen. Siksi kertomus ei tunnut kuitenkaan lyhyeltä. Se sisältää laajan kuvan Annan elämästä, aivan kuin hänen rinnallaan kuljettaisiin paljon pidempi matka kuin mitä sivumäärä antaa olettaa. Sanat ovat täynnä merkityksiä. Runollinen kieli mahdollistaa erilaisten mielikuvien syntymisen. Kun päähenkilö pyrkii hahmottamaan omaa ympäristöään, huomaa samalla lukijana sukeltavansa sisälle sanojen rakentamiin kuviin. Siinä on teoksen voima.

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi (Helioskatastrofen). Suom. Petri Stenman. Like 2013. 138 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.