Vuoden 2010 Mikael Agricola –palkinto on päätetty myöntää Ville Keynäkselle François Rabelaisin teoksen Pantagruelin kolmas kirja suomennoksesta.
Lautakunta perustelee päätöstään seuraavasti:
François Rabelaisin Pantagruelin kolmas kirja muodostaa kolmannen osan kahden jättiläisen, Gargantuan ja Pantagruelin, vaiheista kertovassa teoksessa, jonka ydinajatus koskee ihmisen elämisen, ajattelemisen ja ilmaisemisen vapautta. Ville Keynäs on osannut herättää henkiin nykysuomeksi tämän ranskalaisen kirjallisuuden mestariteoksen ja eurooppalaisen renessanssikirjallisuuden aarteen. Ihmisen subjektiuden pohdinnasta tulee Keynäksen luontevassa suomennoksessa elävää sanaa, joka ei jätä omankaan aikamme lukijaa kylmäksi.
Kääntäjä Ville Keynäs liikkuu kuin kotonaan rabelaismaisuudessa, pyhän sanan ja auktoriteettien karnevalisoinnissa. Keynäs tavoittaa suomennoksessaan ilmiömäisesti koko keskiajan saarna- ja markkinapuheesta peräisin olevan groteskin repertuaarin. Keynäksen Rabelais-suomennoksessa voi suorastaan kuulla myöhäiskeskiaikaisen markkinatorin kovaäänisen, räävittömän puheen: irvailun, naurun, hulluttelun, asioiden loputtoman saivartelun ja vääntelyn, superlatiivisen liioittelun ja kohtuuttomuuden, ruumiillisuuden ja henkisyyden rinnastamisen, erilaisten puhetapojen ja käytäntöjen sekä kirjallisen ja suullisen kulttuurin suruttoman sekoittamisen.
Rabelaisin teos on 1500-luvulta saakka tarjonnut yhä uusille lukijoiden sukupolville hohottavaa elämäniloa vastapainoksi elämisellemme systeemien, muottien ja auktoriteettien puristuksessa. Rabelaisin kirjallisuuden lääke on suora toiminta. Hän ei lohduttele eikä sääli ketään, ei tyydy valittelemaan systeemiä, vaan antaa Jättiläisensä ja hänen ystävänsä tarttua auktoriteetteja ja muka aukottomia järjestelmiä niskasta ja sanasta, pyöritellä ne tainnoksiin ja jatkaa sitten iloista kulkuaan. Tekopyhä hurskastelu, filosofinen saivartelu, tieteellinen jargon, Pyhä Kirjallisuus, kapitalistinen systeemi – kaikki saavat Rabelaisin kyydissä huutia.
Rabelaisin renessanssiriemuttelun lisäksi Ville Keynäs on jatkanut vuonna 2009 ansiokkaasti ranskalaisen nykykirjallisuuden suomennosten parissa ja laajentanut suomalaisten lukijoiden tajuntaa Philippe Claudelin, Michel Houellebecqin, sekä yhdessä Anu Partasen kanssa suomentamansa Jean-Christophe Grangén teoksilla.
Esimerkiksi suomentajan taidosta voi ottaa esipuheessa kerrotun anekdootin kyynikkofilosofi Diogeneen hullunkurisesta tavasta osallistua Korintin kaupungin puolustukseen uhkaavassa piiritystilanteessa. Muut kansalaiset ryhtyvät piiritysuhan alla toimeen, varustautumaan, teroittamaan aseitaan, rakentamaan linnoituksia ja muureja. Mutta filosofia ei tässä tilanteessa tarvita.
Ääneen luettuna, listoineen kaikkineen ja pituutensakin puolesta lainaus ilmentää Ville Keynäksen taitoa tavoittaa taipuisalla nykysuomella 1500-luvun renessanssikirjailijan tekstin muodottomuus ja kohtuuttomuus, kielen loputon elävyys ja liikkuvuus – sen kertakaikkinen kyky vastustaa sääntöjä, muotteja ja pakkoja:
Nähdessään tuon kuumeisen puuhailun Diogenes, jolle viranomaiset eivät olleet keksineet mitään tehtävää, tyytyi muutaman päivän ajan seuraamaan heidän äänetöntä päättäväisyyttään, kunnes hän lopulta, kuin Marsin hengen elähdyttämänä, heitti viitan harteilleen, kääri hihat kyynärpäitä myöten ja pukeutui muutenkin kuin ojankaivaja, antoi eräälle vanhalle ystävälleen haarapussinsa, kirjansa ja kirjoitustaulunsa, poistui kaupungista ja lähti kohti Kranionia, joka on kukkulainen niemi Korintin lähellä ja josta on kaunis näköala, vieritti sinne savitynnyrin, jota käytti asuntonaan ja suojana taivaan iskuja vastaan, levitti kätensä suuren mielenpalon vallassa ja puski sitä ja pyöritti, kieritti, tuhersi
rökitti, keikutti ja kumosi
silitti, rapsutti ja taputti,
kirnusi, piiskasi, työnsi, painoi, sätti ja kellisti,
tömisti, kasteli, läimi ja rummutti,
passasi, laukkasi, ravasi ja kirmasi,
luhisti, syöksi ja räyhäsi
pudisti, ravisti, kohotti, kehotti, naulasi ja paulasi,
piilotti, kiillotti ja kuullotti,
sotki, sätki ja mätki,
latasi ja varmisti,
vannehti, naulasi ja taulasi,
tervasi, hautoi ja haparoi,
helisti, nelisti, vilisti ja kilisti,
sahasi, höyläsi ja vasaroi,
laudoitti, raudoitti ja pauloitti,
valjasti, kengitti ja loimitti,
uitti ylä- ja alavirtaan, nosti Kranionille, puski ylä- ja alamäkeen kuin Sisyfos kiveään, yhä uudestaan kunnes oli vähällä halkaista sen.
Tämän nähdessään eräs hänen ystävistään kysyi, mikä hänet sai sillä tavoin rasittamaan ruumistaan, mieltään ja tynnyriään. Filosofi vastasi, että koska ei saanut tehdä muutakaan tasavallan hyväksi, hän löylytti tynnyriään, jottei näyttäisi siltä, että hän kulkee joutilaana muiden häärätessä niin kiihkeästi ja kuumeisesti, ja hän yksin on työtön ja toimeton.
Palkintoraati haluaa onnitella Agricola-palkinnon saajaa, Ville Keynästä, ja käyttää samalla hyväkseen tilaisuutta kiittää kääntäjiä ja kaikkia järjestäviä instituutioita ja tahoja tästä kokonaisvaltaisesta elämyksestä, jonka muodostaa kolmivuotinen lukemisurakka korkealaatuisen käännöskirjallisuuden parissa. Oma kautemme on päättynyt. Toivotamme onnea ja menestyksekästä yhteistyötä myös tuleville palkintoraadin jäsenille.
Edellisen vuoden merkittävän kaunokirjallisen teoksen erinomaisesta suomennoksesta myönnettävä Mikael Agricola -palkinto on perustettu Mikael Agricolan juhlavuotena 1957. Palkinnon myöntää Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry. Siihen kuuluu kiertopalkintona Ben Renvallin pienoisveistos Talonpoika sekä kunniakirja ja rahapalkinto, jonka määrä on 5 050 euroa. Suomen kirjasäätiö maksaa puolet palkintosummasta.
Palkintolautakuntaan ovat kuuluneet Suomen arvostelijain liiton nimeäminä kirjallisuuskriitikot Päivi Kosonen ja Risto Niemi-Pynttäri ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton edustajana suomentaja Anna-Maija Viitanen.