Peter Sandström: Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa

Kirves silkkipaperissa – RIITTA VAISMAA  4.9.2018

Alkusyksyn teoksessaan Äiti marraskuu Peter Sandström kirjoittaa omalaatuisen riemastuttavasti aiemmista teoksistaan tutusta päähenkilöstä Peter Sandströmistä sekä tämän läheisistä. Nämäkin ovat jo entuudestaan tuttuja, vaikka uutuudessa Sandström kutsuukin vaimoa eri nimellä kuin parin vuoden takaisessa palkitussa romaanissa Laudatur. Älköön kukaan sanoko, että Peter Sandström toistaa itseään. Päinvastoin, olisin pettynyt, jos en olisi tavannut uudessakin kirjassa vanhoja tuttuja. Kahdessa vuodessa ehtii jo tulla Peter Sandströmiä ikävä.

Toistuvia elementtejä on muitakin kuin keskeiset henkilöt. Uudenkaarelpyyn vesitorni näkyy horisontissa ja tori on paikallaan. Lapsuuden koti on muuttumaton, paitsi että äiti istuu keittiön pöydässä isän kuoleman jälkeen tämän paikalla. Äiti kiinnittää huomiota vaatteisiin vielä vanhanakin. Äidin vaatteissa on väriä, poika sen sijaan pukeutuu aina mustaan. Ja jäätelöä syödään edelleen joka käännekohdassa!

Lempeissä pohdinnoissa on mukana aiempien teosten tapaan myös pistooli ja teräaseita, mutta niiden käyttö on jäänyt ja jää kuvitelmien asteelle. Kirjailija pohtii isänsä sota-aikojen toimia. Enää hän ei voi kysyä, montako kertaa isä joutui tappamaan. Kysymys jää ainaisesti kaihertamaan. Pistoolin isä on antanut lahjana pojalleen, mutta poika epäilee, ettei isä ole asetta koskaan käyttänyt. Pojasta ei ole ampumaan edes kuollutta sikaa. Isän lahja on myös kirves, jonka hän on kietonut silkkipaperiin. Kirveestä on jopa hyötyä, kun poika lopulta muuttaa taloon, jossa on niin kakluuni kuin puuhellakin. Vaikka kirjailija vaeltaa Port Arthurin katuja kirves laukussaan, kenenkään ei ole tarvinnut pelätä. Aseet eivät luo uhkaa vaan ovat oikeastaan lempeyden tehokeinoja.

Myös paikkakunnan vanhempi kirjailijakollega on mukana Äiti marraskuussa. Kun kirjailija on kotipaikkakunnallaan puhuakseen veteraanien juhlassa, hän mm. pudottuaan patosillalta jokeen päätyy poeetta Gösta Ågrenin vanhaan taloon, missä on outo treenikämppä. Nykyinen isäntä kyllä tietää Ågrenin ja senkin, ettei Tääl ole oikeaa Uudenkaarlepyyn murretta. Pitäisi olla täälä.

Sandströmin tekstin toistuvaisuus on lämmintä ja läheistä. Sandström on toiston mestari, hän on kääntänyt sen voimakseen.

Sandström kutsuu Äiti marraskuun kirjoitelmiaan pohdinnoiksi (betraktelser). Hän on maininnut, ettei halua nimetä kirjoituksiaan novelleiksi, koska novellin muoto rajoittaisi hänen vapaata ajatuksenjuoksuaan. Pohtiminen kuvaa mainiosti Sandströmin eri tahoille haarovaa kerrontaa. Sandström kirjoittaa samaan aikaan sekä arkista että absurdia tajunnanvirtaa. Hän liikkuu kevyesti eri aikatasoilla aina päähenkilön lapsuusvuosista nykypäivään.

Äiti marraskuu on sarja lempeitä ja tarkkanäköisiä rakkaudentunnustuksia. Lämmin ja oivaltava katse seuraa niin omia vanhempia kuin vaimoa ja lapsiakin. Lyhyeen pohdintaan Sandström onnistuu sijoittamaan laajan ajallisen kaaren. Kellon hankkiminen vaimolle kertaa nuoren rakkauden ja tunteen säilymisen niin pakahduttavana, että pohdintoa voi tuskin kuivin silmin lukea. Rakkaudellinen silmä tarkkailee myös jo aiemmista teoksista tuttua kotiseutua, Uuttakaarlepyytä, sekä Turun Port Athuria.

Sandström kirjoittaa itseironisesti ja samalla lempeän kriittisesti pohdinnoissa toilailevasta kirjailija Sandströmistä. Oma kirjoittaminen ja sen kehittyminen on läsnä ja muuttuu ajan myötä. Ensimmäisiin nuoren kirjailijan runoihin isä kaipaa riimejä, jotka tekisivät runoista hauskempia. Poika ymmärtää, ettei isä voi niistä enempää sanoakaan. Hänen oma säkeensä siitä, miten syksyt tulevat aina nopeammin, joskus jopa useamman kerran vuodessa, kulkee kiehtovasti läpi pohdintojen.

Peter Sandström: Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa (Mamma november. Åtta betraktelser). Suom. Outi Menna. S&S. 214 s.

Riitta Vaismaa on kirjallisuuskriitikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *