Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

UlitskajaLempeä katse ankaraan lapsuuteen  RIITTA VAISMAA (18.5.2015)

Kun lukee komean eepoksen jälkeen saman kirjailijan lempeän humoristisia ja paikoin jopa herttaisia kertomuksia, ei voi välttyä hienoiselta hämmennykseltä. Ljudmila Ulitskajan avoimen poliittista ja hyvin yhteiskunnallista romaania Vihreän teltan alla seuraa suomennoksena kertomuskokoelma Tyttölapsia. Se koostuu kahdesta kokoelmasta Tyttölapsia ja Lapsuus -49; ne ovat ilmestyneet venäjäksi vuosina 1993-2011, ja ne on julkaistu ennen suurromaania sekä pääosin myös ennen 2012 suomennettua mittavaa romaania Medeia ja hänen lapsensa.

Kokoelman ensimmäinen osa ”Tyttölapsia” koostuu kuudesta pitkähköstä kertomuksesta. Samat henkilöt, 1950-luvun alkupuolella samalla luokalla olevat tytöt, sitovat kertomuksia yhteen. Toinen osa ”Lapsuus -49” koostuu sekin kuudesta kertomuksesta. Ne ovat lyhyitä, ja päähenkilöt ovat poikia.

Ulitskajan tyttölapsista tunnistaa yleispätevän tyttöyden, vaikka tyttöjä onkin moneen lähtöön. Tyttöjä askarruttaviin asioihin ja keskinäisiin kiistoihin toki vaikuttaa aikakausi, mutta perusvire on ajaton.

Ulitskaja kirjoittaa pätevää ajankuvaa ja samalla pätevää kertomusta tyttöjen kasvamisesta. Kirjailijan terävä katse osuu myös perhe-elämään, joka on tylyydessään useimmiten kuitenkin lapsia rakastavaa. Nykyisyyteen verrattuna lasten elämä on karua, kuri on kova mutta ymmärrystäkin useimmiten on, vaikkei sitä aina osata ilmaista. Lasten kohtelu tuntuu välillä hyvin julmalta; julmuutta on niin aikuisten suhteessa lapsiin kuin lasten keskenkin. Ulitskajan lempeä huumori tekee kuitenkin kertomuksista helposti lähestyttäviä.

Ajankuvassa näkyy 1950-luvun niukkuus, samoin eri sukupolvien yhteiselo samassa taloudessa. Stalinin kaudella elettiin yllättäen selvästi luokkayhteiskunnassa; eliitillä oli aivan oma maailmansa. Neuvostoliitto järjestelmänä näkyy toisissa kertomuksissa enemmän, toisissa vain ohimenevästi. Arkisessa elämässä puhutaan asioista ennen ja jälkeen vallankumouksen. Ulitskajan tapa havainnoida yhteiskunnallisia olosuhteita muistuttaa Tyttölapsissa kiinnostavasti Medeiaa ja hänen lapsiaan. Lapsetkin tietävät pelin säännöt:

”— Hän repi sen käymälässä pikku palasiksi ja huuhtoi yhteisasunnon Lethen virtaan. Epäluottamus roskasankoa kohtaan leijui tuon katalan aikakauden ilmassa.”

Tyttölapsien novelli ”Maaliskuun toisena samana vuonna…” on kertomuksista poliittisin. Siinä kuvastuu Ulitskajalle tuttu aihe, epäsuosittujen juutalaisten huono kohtelu ja heihin kohdistuvat ennakkoluulot. Vanhemmat ovat hyvässä asemassa olevia lääkäreitä mutta silti koko ajan varuillaan ja tietoisia siitä, että asema voi koska tahansa horjahtaa. Epäluuloisuus toistuu myös lapsissa, vaikka he eivät edes oikein ymmärrä, mistä on kyse.

Kokoelman toisessa osassa ”Lapsuus -49” kertomukset ovat hyvin lyhyitä, vain parin kolmen sivun mittaisia. Poikalapset elävät keskellä silkkaa köyhyyttä. Kuudessa kertomuksessa Ulitskaja valottaa elämän raadollisuutta ja lasten surkeaa asemaa. Lapset ovat usein isättömiä – tämäkin Ulitskajan vakiteemoja – ja joutuvat aivan liian nuorina vastaamaan osaltaan milloin minkäkinlaisen perheen toimeentulosta. Pojat jonottavat tuntikausia kaalia, jota ei koskaan myytäväksi tulekaan.

”Lapsuus -49” -jakson kertomuksiin Ulitskaja onnistuu luomaan kuin taikasauvalla jollain tapaa toiveikkaan lopun. Pojat voivat olla vähintään tyytyväisiä. Tämä ratkaisu on oivallinen tarinoissa, jotka taitavat olla velkaa kansansaduille.

Tyttölapsien molemmissa osissa lasten mielikuvitus ja pelot ovat usein irrationaalisia. Kertomuksissa on kiehtovia aavistuksia yliluonnollisesta, mikä sekin taittaa ankaraa todellisuutta.

Arja Pikkupeuran suomennos on taas vakuuttava: hän tavoittaa niin herkät lapsuuden tunnot kuin lasten kohtelun synkemmätkin sävyt.

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia (suom. Arja Pikkupeura). Siltala 2015. 218 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.