RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Kaksoiselämää -romaani käsittelee naturalismia ja objektiivisuutta: eikö se, joka kuvaa toista ”armottoman todenmukaiseasti” ole syytä kuvata siten myös itseään.
Tapahtumat sijoittuvat 1880 -luvulle, ne kertovat kuinka Rosesta, kirjailijaveljesten palvelijasta, tulee naturalistisen romaanin aihe. Rose on isäntäväelle omistautunut ja huomaamaton palvelija, kunnes hän sairastui. Rosen kuoltua paljastuu, että hänellä oli yksityiselämä: tolkuton seksiriippuvuus, joka johti sekä fyysiseen että henkiseen luhistumiseen.
Huomaamaton ihminen palvelusammatissa näyttää kiinnostavan Alan Claude Sulzeria. Täydellinen tarjoilija -romaanissa (2009) hän käsitteli aihetta ehkä vieläkin vivahteikkaammin.
Sulzerin uusin teos kertoo siis kirjallisuushistoriaan liittyvästä aiheesta. Se käsittelee naturalismia, jota lukija usein kutsuivat inhorealismiksi. Se kertoo Goncourtin veljeksistä, jotka tunnetaan ensimmäisinä naturalisteina yhdessä Emile Zolan kanssa.
Naturalistit olivat kiinnostuneita degeneroitumisesta, niinpä Goncourtin veljekset tulkitsivat Rosen sairastumisen ja tragedian rappeutumis-ilmiöksi. Vaikka veljekset olivat hyvin kiintyneitä Roseen, pyrkiessään kaunistelemattoman todenmukaiseen kuvaukseen he olivat varsin julmia. Goncourtit kirjoittivat romaania Rosen kunniaksi: olihan palvelijan nostaminen päähenkilöksi uutta romaanitaiteessa. Toisaalta Rosen tunteneet kokivat, että tämä häpäistiin.
”Heidän yhdessä kirjoittamassaan romaanissa Germinie Lacerteux, he ovat kuvailleet päähenkilön sekä ruumiillista että henkistä rappeutumista, ja Edmontilta oli löytynyt häikäilemättömyyttä ja mielikuvitusta, jota vaadittiin kuvaamaa sairauden etenemistä sille kuuluvalla armottomuudella.” (s.62)
Armottoman rankka, naturalistinen, kuvaus kohdistui jo nöyryytetyn ihmiseen. Sulzer rinnastaa tämän siihen, kuinka veljekset kuvaavat itseään yhteisessä päiväkirjassaan. Eräästä keskeisestä seikasta siinä vaietaan. Toinen veljeksistä, Jules, kärsii hitaasti etenevän kupan kourissa ja kuolee viisi vuotta Rosen jälkeen. Jules oli saanut kupan bordellista, mutta Edmont ei pystynyt puhumaan asiasta lainkaan, silti hän kirjoitti tarkkoja kuvauksia siitä, miten sairaus runteli Rosen ruumista. Samalla, kun Julesin kupan oireet pahenevat, Edmund kirjoittaa entistä julmemmin Rosen tilasta. Perusteluna oli se, että yleisön tuli saada tietoa seikoista, jotka johtavat ihmisen alennustilaan.
Veljekset pitivät Rosen terveyden ja moraalin luhistumista seurauksena nymfomaniasta. Heille itselleen seksi on jotain, mikä hoidetaan prostitutioitujen kanssa. Varsinaiset intohimot olivat taiteessa ja kulttuurissa. Kyse on siis kahden kerroksen väestä.
”Hän (Rose) oli perillä heidän aikatauluistaan ja tavoistaan, tunsi heidän järjestyksensä ja sekasortonsa, mielialansa ja oikkunsa, puheensa ja vaikenemisensa, mietteliäisyytensä, uteliaisuutensa ja sanailunsa…” (s.133)
Rose huolehti veljesparin mielenrauhasta sekä kotitaloudesta. Hän oli työssään varsin sensitiivinen ja aisti herkästi miesten oikut ja mielentilat. Toisaalta Rose oli näkymätön ja huomaamaton kirjailijaveljeksille, koska he suuntasivat herkkyytensä taiteeseen.
Vaikka nykyään on selvää, että palvelutyötä tekevillä on yksityiselämä, 1800 -luvulla sellaista pidettiin kaksoiselämänä. Kun Rosen ongelmat paljastuivat veljeksille, he näkivät vain nymfomaanin salaiset paheet, ja ymmärsivät häntä ihmisenä vasta vähitellem.
Heidän ystävänsä Emile Zola oli juuri julkaissut sensaatiomaisen romaanin Nana (1880). Siinä Zola kuvasi Pariisin himottavinta nymfiä, ensin kiiheän halun kuvin kunnes siirtyy kliinisen tarkkaan ruumiillisen rappion kuvaukseen prostituoidulla. Zola uskoi kuvanneensa objektiivisesti seksin rappeuttavaa vaikutusta, mutta tuon ajan lukijoille kyse oli yksinkertaisesti synnin seurauksista.
Rose kaksoiselmä tarkoitti hänen rakkauttaan itseään nuorempaa komistusta, Alexandrea, kohtaan. Rose antoi miehelle rahaa, osti tälle verstaan sekä asunnon. Ja vaikka mies oli jo vaihtanut naista, Rose järjesti tälle rahaa aina kun tämä pyysi.
”Rose oli liian helläsydäminen, liian mustasukkainen ja liian köyhä. Kun hän oli nauttinut riittävästi lääkettään eli alkoholia, hänen rakkautensa Alexandrea kohtaan virtasi taianomaisen ihmeen ansiosta takaisin häneen, ja hän oli kiitollinen Alexandrelle ja antoi tälle anteeksi kaikki harha-askeleet ja virheet, jopa sen, ettei tämä välittänyt hänestä.” ( s.249)
Kaksoiselämää -romaanissa Sulzer jatkaa siitä mistä Goncourd’n veljekset vaikenivat. Rehelliseksi luullun päiväkirjan sijaan ehkä toinen näkee toisen paremmin, kuten romaanitaiteessa niin viisas h’n-muodon käyttö vihjaa.
Kuppa, joka mykisti ja tylsistytti Julesin, sai Edmondin huolesta sekä pelosta sanattomaksi. Olli Sarrivaara välittää käännöksessään loistavasti tätä veljesten välistä kommunikaatiota, joka päättyy sanattomaan, tylsään ja väsyneeseen hiljaisuuteen:
”Jules oli kuolemanväsynyt. Hän näki tuskan Edmondtin kasvoilla, kun hän päästi suustaan sanoja kuten uupumus, voimattomuus tai heikkous, sanoja kuten pitkästyminen, välinpitämättömyys, alakuloisuus, yhdentekevyys kaiken suhteen…” (s.341)
Alain Claude Sulzer: Kaksoiselämää, suom. Olli Sarrivaara, Lurra Editions, 2024
Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa