Ekologia, buddhismi ja runous (Gary Snyder II)


Gary Snyder ja Allen Ginsberg

Marjatta Ripsaluoman neliosaisen sarjan toinen osa. (Kuvassa Gary Snyder ja Allen Ginsberg)
Kirjoituksessa  jatketaan ensimmäisen osan lopun kasviomyrkkyjen aiheesta, edellinen osa päättyi näin:

Myrkkyasia on yksi esimerkki monien muiden joukossa siitä, miten luontoa tuhotaan jatkuvasti. Ihmiset ovat osa luontoa.  Snyder vetoaa kaikkiin maailman ihmisiin viimeisessä Erämaan opetus-esseessään nimeltä Selviytyminen ja sakramentti.  Essee on kirjoitettu hänen Pekingin vuoden 1984 luentonsa pohjalta ja alkaa näin:

Keskellä An Lushanin kapinaa ja pääkaupunki Ch’ang-anin tuhoa Tu Fu kirjoitti runon ”Kevätmaisema”, joka suree Ch’ang-anin ja koko Kiinan kohtaloa. Runo alkaa sanoilla:

Valtio on tuhottu, mutta vuoret ja joet selviytyvät hengissä.

Se on yksi Kiinan kuuluisimmista runoista ja se tunnetaan hyvin myös Japanissa. Japanilainen runoilija Nanao Sakaki käänsi vähän aikaa sitten Tu Fun säkeen väärinpäin ja teki siitä näin ajankohtaisen:

Vuoret ja joet on tuhottu,

mutta valtio selviytyy hengissä.

II

Willamette-laakso sijoittuu kahden vuoriston, Kaskadien ja rannikkovuorten väliin. Kaskadit ovat  hieman alppeja matalampia tulivuoria ja ne ulottuvat Meksikon rajalta Kanadan rajalle (suomennoksessa käytetään nimitystä Cascades, mutta koulujen karttakirjoissa lukee yksinkertaisesti Kaskadit). Yksi niistä,  St. Helens, räjähti vuonna 1981 ja levitti tuhkaa kolmen osavaltion alueelle. Vain muutama ihminen kuoli, koska vuori rupesi paisumaan ennen räjähtämistään, se näkyi selvästi, ja siksi varoitukset ehdittiin antaa. Muutama ihminen ei halunnut lähteä kodistaan, vaan kuoli mieluummin. Yhdessä runossaan Snyder vetoaa kaunopuheisesti: Mountain, be kind, vuori, ole kiltti!

Vulkaaninen maaperä on äärettömän hedelmällinen. Sen lisäksi Tyynen meren sateet pääsevät laaksoon talvella: alue on mustan mullan aluetta, ehkä parasta maata Pohjois-Amerikassa. Ensin kun kaivaa, lapiossa näkyy lehtiä ja puiden maatuvia oksia. Sitten alkaa näkyä kariketta ja lopuksi pitkän kaivamisen jälkeen mustaa multaa.

Maatiloilla oli siis tilaus kaikenlaisille myrkyille, joita voisi käyttää että asiaankuulumattomat kasvit, esimerkiksi satametriset douglas-kuuset tai  oregoninmännyt tai hemlokit, eivät pääse juurtumaan. Ruiskutusten tielle sattuneet eivät olleet tärkeitä. Intiaanit olivat kuolemassa sukupuuttoon joka tapauksessa, ja Latinalaisesta Amerikasta tuli jatkuvasti lisää siirtolaisia, joten työvoimasta ei ollut milloinkaan pulaa.

Käsittääkseni siirtolaisia tulee edelleen enemmän kuin tarpeeksi.

Joka tapauksessa tultuani kotiin, siis Suomeen, minulla ei ollut paikkaa missä asua, ei rahaa, ei yhtään mitään. Kesti yli puoli vuotta keskellä melkoista kulttuurishokkia päätyä lopuksi Helsinkiin. Kulttuurishokki oli siis Suomi. Olin jopa unohtanut miten tätä kieltä puhutaan.

Ensi töikseni kävin kirjailijaystävieni neuvojen mukaan kirjat kainalossa miltei kaikissa Helsingissä sijaitsevissa kustantamoissa. Tahdoin että beat-kirjallisuus tulee suomennetuksi mitä pikimmin.

Vastaanotto oli torjuva.

Huomasin että suurin osa kustantamoiden ihmisistä ei ollut koskaan kuullutkaan beat-runoilijoista (tai sitten esitti tietämätöntä), tai ei tajunnut runoilijoiden merkitystä sekä Amerikalle että muulle englantia puhuvalle maailmalle. Minun selityksilläni ei ollut mitään vaikutusta. Tietysti, olin outo ilmestys, tallustelin farkuissa ja ruutupaidassa täydestä tuntemattomuudesta yhtäkkiä johonkin, jossa pitäisi sijaita jonkinlainen kulttuurin keskiö: kustantamoon. Varmaan köyhyytenikin näkyi, vaikka ei se 1970-luvun alussa ollut yhtä suuri synti kuin nyt. Mutta nuoruuteni ehkä oli isompi paha.

En ole edelleenkään varma siitä, kuinka paljon näitä kirjailijoita yhdistää muu kuin aika. He olivat eläneet nuoruutensa II maailmansodan aikana, päässeet – kuka sodan käyneenä, kuka ei – opiskelemaan ja löytäneet itsestään kirjailijan siinä 1950-luvun alussa.

Snyder on kirjoittanut valtavasti, mutta lisäksi hän on elänyt sellaisen elämän, jonka läpi puserrutaan kirjailijaksi. Tällaisen asian tajuaminen voi olla vaativaa kustannusvirkailijalle, olivat ajat sitten miten hyvät tai huonot tahansa. Muistaakseni Allen Ginsbergin Huuto oli esitetty Yleisradion radioteatterissa jo silloin, mutta siitä kasvoi hirveä meteli.

Voi olla että kustannustalot eivät tahtoneet epämääräistä sakkia suomennettavakseen. Jos joku kysyy nimiä, edes kustannustalojen, niin en muista. En ollut koskaan asunut Helsingissä ja jouduin kävelemään kartta kädessä kuin mikäkin turisti etsimässä osoitteita.

jatkuu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.