Aihetta ajatteluun
MARJATTA RIPSALUOMA
Suvussa oli epilepsiaa. Äiti oli ollut jostain syystä pienenä Arvo Ylpön potilas. En tiedä siitä mitään muuta kuin sen, että pienen tytön pää piti ajaa kesällä kaljuksi, että hän saisi enemmän aurinkoa. Ehkä on ollut kyse siitä, että Ylppö oli jostain saanut päähänsä, että aivot ottavat valoa kallojen luun läpi? Nykyisin syödään E-, B- ja D-vitamiineja.
Mahtaako aivojen kapasiteetti lisääntyä vitamiineillakaan? Ylpön kuoltua on epäilty että hän oli saanut vaikutteita Natsi-Saksan eugeniikka-projekteista. Se tarkoittaa ihmisen rodun jalostusta.
Toinen anekdootti. Ehkä 11-12-vuotiaana minulle järjestettiin koulun tiloissa vastaanotto psykologin kanssa. Joko opettajat tai vanhemmat (mikä tässä tapauksessa saattoi olla sama asia) olivat päätyneet siihen että laihan, syömättömän lapsen älykkyys on mitattava, muuten hän saattaa ruveta kouristelemaan kuumeisena. Älykkyyden ajateltiin olevan este ainakin epilepsialle.
Epilepsia oli pyhä tauti ja rupesin heti lukemaan Dostojevskiä saadakseni selville pyhyyden olemuksen – meillä nyt oli joka tapauksessa uskontotunteja – ja löysin hienon kuvauksen ennen epilepsia-kohtausta tulevasta kaikkeuden kokemuksesta. Kirjailijalla itsellään oli ohimolohko-epilepsia tai niin oletetaan.
Älykkyydellä taas oletetaan olevan suotuisa vaikutus yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa: on mahdollista päästä tikapuita ylöspäin. Minun ÄO:kseni ilmoitettiin juhlallisesti 139, minkä pitäisi viitata ainakin lukioon. Sitä en tiedä onko lapsuuden kuumekouristeluilla osuus asiaan.
Aihe on monimutkainen ja esseen nimi onkin Älykkyyden sokkeloissa.
Savukeitaan kustantamat kaksi Hans Magnus Enzenbergerin esseetä käsittelevät ensin älykkyyttä ja toiseksi sen jonkinlaista vastakohtaa, mykkien, ehkä haavoittuneiden (miten ja milloin?) miesten, kulttuurista riippumatta, silmitöntä ja satunnaista tappamiskohtausta, joka yleensä päättyy myös tappajan itsensä kuolemaan. Maailmalla on ollut paljon joukkomurhia, joita ei olisi voitu estää ennakolta.
Murhien äärimmäinen muoto on terrorismi, siksi kirjailija kutsuu tätä esseetään nimellä Kauhunkylväjät. Itsemurhapommittajissa on myös fanaattisia naisia.
Säätykierto
Useimmissa maissa on ollut tapana kiivetä yhteiskunnallisesti parempaan asemaan koulutuksen avulla. Koulutuksesta – ja muusta kasvatuksesta – puolestaan on apua jos nuoriso on älykästä. Siksi tiedemiehet ovat yrittäneet kovasti kehittää tapoja ennustaa kunkin lapsen ja nuoren opintojen edistymistä. Piti siis tutkia älykkyyttä.
Niin kuin kaikki uusi ja hieno, myös tiede nimeltä psykologia kiinnostui aiheesta. Enzensberger mainitsee idean isäksi Wilhelm Wundtin vuona 1879 Leipzigiin perustaman laitoksen, joka omistautui aiheen käsittelyyn. Mutta kyllä jo kreikkalaiset miettivät älykkyydeksi kutsutun ilmiön moninaisuutta:
”—tarkoittaa lähes kaikkea mitä voimme ajatella: mieltä, tajuntaa, ajattelukykyä, ymmärrystä, järkeä, henkeä (erityisesti ’jumaluutta’ maailmanjärjestystä luovana henkenä); ylipäänsä harkintaa, ymmärtäväisyyttä, viisautta…; mielenlaatua, luonnetta, sydäntä, ajattelutapaa, asennetta…; ajatusta, mielipidettä, toivetta, halua, aietta, suunnitelmaa, neuvoa, päätöstä…; (puhuttaessa sanoista, ajatuksista, toiminnoista ym.) mieltä (=merkitys, tarkoitus, päämäärä.)”
Sitaatin kirjailija poimi Menge-Gütlingin opuksesta nimeltään Griegrisch-deutsches und deutsch-griechisches Hand- und Schulwörterbuch (1913). Enzensberger ei kirjoittanut mielipidekirjoitusta, vaan tarkasti lähdeviitatun ja käsitteitä selventävän tutkimuksellinen esseen.
Alaotsikko kuuluu: ”Johdatus idiotiaan.” Älykkyyden mittaamisessa mentiin lujaa metsään, ja se näkyy kun päästiin itse asiaan, eli teoreemoihin, joita kehitteli William Stern. Älykkyysosamäärä tuotettiin kunkin ikäluokan keskimäärän 100 mukaan, ja matemaattiset yhtälöt, joita Enzensberger tähän yhteyteen kirjoittaa, saavat aikaan päänsäryn, enkä todennäköisesti ole ainut jonka päätä särkee.
Jo I maailmansodassa ÄO otettiin käyttöön kun tahdottiin mitata hyvää upseeriainesta tavallisten ihmisten parista. Amerikkalaisen Joseph Hellerin romaani Catch 22 käsittelee sitäkin ongelmavyyhtiä. Lentäjä vetoaa mielisairauteen ja heikkomielisyyteen, kun ei tahtonut lähteä pommituslennolle, kapteeni tai joku muu pomo sanoi että et olisi sodassa jos olisit heikkohermoinen, mihin lentäjä, että pommitusreissu on hulluutta, mihin kapiainen vain että viittaus edelliseen.
Tutkimus ja sen tekijät marssivat järjestelmällisesti kohti länttä. Hans Jürgen Eysenck opetti Lontoon yliopistossa luonnontieteellis-kokeellista psykologiaa. Hänen kehittelemänsä laskutapa on peräisin vuodelta 1962, luetuin kirja on Intelligence. A New Look. Se oli sitten menoa.
Minua alkoi tässä vaiheessa kyllä kiinnostaa, oliko mahdollisesti työvoimatoimiston psykologin testi variaatio tästä vai siitä aiemmasta ÄO-mittauksesta. Joka tapauksessa psykologilla oli käytössään tismalleen samat kuvat (joilla ilmeisesti oli jokin merkitys) kuin oli jo keskikoulun psykologilla. Aikaa oli vierähtänyt 30 vuotta, olin joutunut työttömäksi ja jostain syystä psykologin piti tutkia älykkyyttäni saadakseen selville – siis mitä? Senkö että joku pomo oli kohdellut minua kaltoin, senkö että kun kerran olen ollut anorektikko, niin eivät aivot voi toimia kunnolla, eli en menesty työelämässä? Tässä oli yksi anekdootti lisää.
Anekdootti ei ole tieteellistä puhetta. Olen lukenut ÄO-tutkimuksista artikkeleita, joiden mukaan se on puhdasta huuhaata. Sen lisäksi sen avulla kyettiin vuosia myöhemmin todistelemaan että valkoihoiset amerikkalaiset ovat älykkäimpiä ihmisiä siinä maassa ja mustaihoiset tyhmimpiä. Ensin älykkyysosamääriä siis laskettiin armeijoiden tarpeisiin ja sen jälkeen rotuhygienian tarpeisiin.
Suomen entisen pääministerin isä Tatu Vanhanen on aivan näitä viimeisiä tiedeihmisiä, jotka ovat todistelleet sellaista, että Afrikka on niin huonolla mallilla siksi, koska mustaihoiset pärjäävät kovasti huonosti ÄO-mittauksissa. Tämä on muistinvarainen tieto muutaman vuoden takaisesta kiihtyneestä keskustelusta Tieteessä tapahtuu-lehdestä. Julkaisun ajankohdan löytää lehdistä, jotka ovat internetissä, tässä oli alkuperäinen Vanhasen artikkeli. Siihen tuli paljon vastauksia.
Enzensbergerin essee on hauska ja sen pitäisi ehkä viimeistään vakuuttaa ihmiset siitä, että älykkyys ei ole oikein mitattavissa oleva suure. Ei siitä määritelmää saa.
Mykät terroristit
Enzensberger löytää erilaisia ominaisuuksia n.k. laajennetun itsemurhan tekijöille. Ensimmäinen ja merkittävin näyttää olevan se, että heitä ei voida millään tavoin ennalta löytää suurestakaan joukosta ihmisiä. Yhteinen kokemus heidän taustallaan tuntuu olevan frustraatio.
Siitä tulee mieleen hillitön into vakoilla netinkäyttäjiä ympäri maailman. Vaikka käyttäisi mitä hakusanoja, mykkiä ihmisiä ei löydä. Terroristisolut, olivat ne sitten Punaisen armeijakunnan tai al Quaidan, eivät kirjoita mitään. Solujen olemassaolo päättyy ei-mihinkään, eikä niiden motiiveista juuri saa sen enempää irti kuin iskulauseita suurista ja pienemmistä saatanoista.
Mutta ensin kirjailija katsoo minkälaisesta persoonallisuustyypistä voisi olla kyse. Kauhunkylväjät-esseen alaotsikko on Kirjoitus radikaalista häviäjästä. Radikaalin häviäjän olemusta kirjailija kuvaa näin:
”Kiistatonta on, että ihmiskunnan olemisen tapa – ’kapitalismi,’ ’kilpailu’, ’imperialismi’, ’globalisaatio’ – ,ei vain päivä päivältä lisää häviäjien määrää, vaan se myös johtaa kaikille suurille joukoille tyypilliseen pirstoutumiseen. Kaoottisessa, sekavassa prosessissa toisistaan erottuvat huonommat, kukistetut, uhrit. Epäonnistuja saattaa antaa periksi, uhri vaatia hyvitystä, kukistettu varustautua seuraavaa kierrosta varten. Radikaali häviäjä sen sijaan eristäytyy, käy näkymättömäksi, vaalii harhakuvitelmaansa, kerää energiaa ja odottaa hetkeään.”
Tällaisista kahinoista, eikä välttämättä aina massamurhista, ovat lehdet täynnä uutisia päivittäin. Radikaali häviäjä ei ole uutisissa ennen kuin on jo kuollut, useimmiten. Tästä kirjoitetaan muun muassa täällä. Kyllä, sellaisia ihmisiä on myös Suomessa. Sitä on vaikeampi sanoa, onko sellaisia ihmisiä soluiksi asti, mutta vaikuttaa siltä että soluksi syntymiseen tarvitaan jollain lailla epävakaa yhteisö tai kokonainen yhteiskunta, ehkä kokonainen maanosa.
Essee on kirjoitettu vuonna 2006 ja silloin oli kulunut vain kaksi vuotta siitä, kun YK julkaisi tutkimuksen arabimaailman tilasta. Yllykkeenä on mitä ilmeisimmin ollut New Yorkin WTC-tornien tuhoaminen vuonna 2001. Soluista koostuvaa islamilaista fundamentalisti-ryhmää epäiltiin terrori-iskusta ja mutta tuomituksi on saatu vain harva. Yhdysvallat sen sijaan perusti Guantanamon tukikohtaan Kuubaan vankileirin, jota ei saada puretuksi. Maailman suurin ja mahtavin valtio ehkä koki jonkinlaisen sisäisen luhistumisen ja frustroitui? Tilanne on absurdi monessa mielessä.
Enzensberger siis kuvaa ensin radikaalin häviäjän persoonallisuuden ja etenee sitten kohti soluja muodostavaa poikkeuksellista ihmisjoukkoa. Tällä kertaa he siis ovat jihadisteja, pyhää sotaa käyviä fundamentalisteja. Hän esittää arvion, että islamifundamentalisteja olisi noin 7 miljoonaa ihmistä kaikkiaan. Muslimivaltioiden väestömääräksi hän kertoo 280 miljoonaa, mikä kuulostaa vähäiseltä, mutta saattaa olla nimenomaan valtioiden väkimäärä. Ehkä YK:n tutkimuksesta puuttuvat isojen muslimiväestöjen läsnäolo esimerkiksi Afrikassa?
Erittäin perinpohjaista tietoa autoritaarisen yhteiskunnan syntymisestä löytää esimerkiksi lukemalla freudilaisen psykoanalyytikon Wilhelm Reichin opuksen Fasismin massapsykologia. Siinä käytetään esimerkkinä Natsi-Saksan syntymistä. Mutta tässäkin kirjassa muistutetaan, että radikaalien taistelujoukkojen syntyminen ei tarkoita opposition vasemmistolaisuutta tai oikeistolaisuutta, vaan nyrjähtämistä jonkin pahan frustraation vuoksi – niin pahan että sen vuoksi on hyökättävä. Reich puhuu patriarkaalisesta perheestä.
Islamilainen ummah- käsite selvittää jossain määrin islamilaisuuden yhteisö-luonnetta, jonka ydin on uskonnossa ja kulttuurissa. Frustraatio syntyy siitä, että islam oli merkittävin inhimillisen kulttuurin edistäjä 800 vuotta sitten, mutta monien poliittistenkin syiden vuoksi sitten romahti. Historiasta tiedämme, että islamilaiset tieteentekijät pelastivat suuren osan länsimaista perintöä tutkimalla sitä ja kopioimalla tekstejä arabiaksi.
Kirjailija listaa romahtamisen syiksi tässä paitsi poliittisia tekijöitä myös omasta kulttuurista kummunneen naisten aseman perusteellisen ja periaatteellisen huonontamisen, mikä muuttaa tietenkin perheen rakennetta. Jos puolet islamilaisista naisista ei osaa lukea ja kirjoittaa, miten he suhtautuvat silloin kasvatustehtäväänsä tässä suhteessa?
Olisi tietenkin hyvä, että mykkiä tappajia ei pääsisi syntymään, oli heidän syntymismekanisminsa mikä tahansa. Ihmisammukset ovat tappavia eikä raunioista synny muuta kuin katkeruutta. Päädyn olemaan edelleen kasvatusoptimisti. En ole keksinyt muutakaan tapaa, joka voisi kiireesti auttaa ihmiskunnan elossa säilymistä.
Voi olla liian hidasta enää tässä vaiheessa. Jääkarhut ja taisteluiden jalkoihin jääneet vuorigorillatkin ansaitsevat elämänsä osana maapalloa. Kaikilla on ekologinen lokeronsa – ja jalanjälkensä.
Jättiläinen
Kirjoittajasta on paljon tietoa netissä. Hän on syntynyt 1929 ja siis kasvanut Natsi-Saksan aikana. Hän itse kertoo liittyneensä Hitler-Jugendiin nuorena, mutta tulleensa potkituksi pois. Tuleva kirjailija arvelee erottamisen johtuneen siitä, ettei hän osannut marssia joukossa ja kaiken lisäksi samaa tahtia. Lisätietoa esimerkiksi wikistä.
Nyt kun toinen suuri saksalainen kulttuurivaikuttaja Marcel Reich-Ranicki kuoli, Enzensberger on kenties Günther Grassin ohella ainut jäljellä oleva jättiläinen, jota lukemalla Saksan kulttuurista kiinnostunut voi suunnistaa.
Saksan filosofia ja kirjallisuus on minulle ollut tärkeä nuoruudessa (Hegel, Fichte, Heine, Rilke, Nietzsche jne.), koska oppikoulun pitkä kieli oli saksa. Sen lisäksi isäni katsoi asiakseen esitelmöidä Schopenhauerista, jonka melankoliset ja maailmanloppua enteilevät ajatukset tulivat tutuiksi. Sodanjälkeinen Saksa on ollut monella tavalla merkittävä eikä varmaankaan vähiten amerikkalaisen Marshall-projektin vuoksi tunnettuna Wirtschaftwunderin tapahtumapaikkana. Suomi katsoi syrjäsilmin Saksaa, varsinkin Länsi-Saksaa, ainakin vielä 1950-60-luvuilla.
Muualla on keskusteltu Suomen ja Saksan yhteydestä varsinkin sodan aikana ja V.A. Koskenmiehen ja Maila Talvion yhteyksistä Natsi-Saksan kirjailijaliittoon. Siinä historiassa on ehkä vielä penkomista.
* * *
Maailman tilanne vaikuttaa tietenkin kulttuurivaikutteisiin ja päinvastoin. Minusta on hyvä, että Turun yliopiston suomentajaseminaarit ovat ottaneet ohjelmaansa nämä järeät esseet. Lievää huojuntaa löytyy joillakin sivuilla, mutta ei häiritsevässä määrin. Kirjassa on lueteltu työhön osallistuneiden nimet.
* * *
Hans Magnus Enzensberger: Älykkyyden sokkeloissa & Kauhunkylväjät. Suom. Kaksi suomentajaseminaaria, Turun yliopisto. Savukeidas 2013, 85 s. (Alkuperäiset tekstit: Im Irrgarten der Intelligenz. Ein Idiotenführer, (2007), Schreckens Männer. Versuch über den radikalen Verlierer, 2006.)