VESA LAHTI (1.11.2020)
”Tyttö keskeyttää lukemisen ja katsoo ulos ikkunasta. Toisesta kerroksesta on hyvä näkymä alas
vilkkaalle kadulle. Se on tähänkin aikaan varsin hyvin valaistu ja ihmisiä on liikkeellä runsaasti.
Ihmisiä, joilla on päämäärä. Ihmisiä, joilla on tavoite. Ihmisiä, joilla ei ole tavoitetta. Ihmisiä, jotka
tahtoisivat hidastaa ajan kulua. Ihmisiä, jotka tahtoisivat hoputtaa aikaa eteenpäin. Katseltuaan
hetken sirpaleista näkymää tyttö hengittää muutaman kerran syvään ja palaa taas kirjansa pariin.
Ojentaa kättään kahvikuppia kohti.”
Haruki Murakamin tuorein suomennettu teos Pimeän jälkeen alkaa suurkaupungin kuvauksella
ylhäältä taivaalta nähtynä. Näkökulma supistuu vähitellen kertojan lähestyessä kaupungin katuja,
kunnes päädytään ravintolaan ja siellä istuvaan tyttöön. Nyt kaupunkia tarkastellaan tytön silmin.
Periaatteessa teoksen ydin on tässä. Tapaamme kertomuksen ja yön aikana ihmisiä, joilla on jokin
tavoite tai sitä ei ole tai he eivät osaa sanoa mitä elämältään haluaisivat. Kello käy hyvin hitaasti.
Tarina alkaa kello 23:56 ravintolasta ja päättyy kello 06:53. Itse asiassa kaikki tapahtuu pimeän
aikana, ei sen jälkeen. Mitä myöhemmin tapahtuu, jäänee arvoitukseksi.
Kirjan päähenkilö Mari kuluttaa aikaansa istumalla kahviloissa. Hän ei saa unta. Jotain on pielessä,
mutta välttämättä me emme saa selville mikä on pielessä. Ehkä teoksen loppu antaa sille
jonkinlaisen vastauksen. Hän on yhdeksäntoistavuotias opiskelija, joka on lähdössä Pekingiin
yliopistoon. Hänellä on isosisko Asai Eri, joka vain nukkuu. On nukkunut yhtä mittaa jo kaksi
kuukautta. Asai Eri ei ole sairas, mutta hän on omasta tahdostaan eristäytynyt perheestään ja
muusta maailmasta. Hänen kauttaan Murakami avaa meille myös toisen maailman, hyvin intiimin
ja absurdin. Mari tapaa kahvilassa Takahashin, nuoren pasunistin, joka harjoittelee lähistöllä
bändinsä treenikämpässä. Näiden kahden keskustelut avautuvat aluksi lukijalle pienimuotoisena jutusteluna vailla sen suurempaa merkitystä. Vähitellen nämä yksinäiset yön kulkijat paljastavat
myös jotain sisintään kaihertavaa, kuten Takahashi tässä puhuessaan opinnoistaan:
”Tarkoitan, että aloin ajatella näin: Ehkäpä sitä maailmoja erottavaa muuria ei ole oikeasti
olemassa. Ja vaikka olisikin, niin se saattaa olla hutaisten kyhätty, pahvinohut tekele. Sellainen,
johon ei tarvitse kuin vähän nojautua niin heti rysähtää läpi ja putoaa toiselle puolelle. Tai ehkä
jopa niin, että se toinen puoli on jo livahtanut itse kunkin sisään ja väijyy siellä, emmekä me vain
ole huomanneet. Siltä minusta alkoi tuntua. Sitä on kyllä vaikea selittää sanoin.”
Teoksen muita henkilöitä ovat tuntihotellin työntekijät: Kaoru, Komugi ja Korogi. Tarina saa myös
dekkarimaisen vivahteen toimistovirkailija Shirakawan tekojen myötä. Yön tunnit etenevät hitaasti
kohti valoa ja aamua. Murakamin teoksista tuttujen teemojen käsittely jatkuu. Kyse on
eksistentialistisesta tyhjyydestä, irrallisuudesta ja yksinäisyydestä. Ollaan matkalla johonkin, mutta
päämäärä on vielä arvoitus. Murakamin teksteissä on Kafkaa, Beckettiä, Camusta, Sartrea ja
Dostojevskiakin. Usein kirjailijan henkilöillä kaikki on hyvin päällisin puolin, mutta jokin kalvaa
heidän sisintään. Rakastettu on matkustanut pois (Norwegian Wood) tai kadonnut (Sputnik-
rakastettuni) tai löytyy uudestaan (Rajasta etelään, auringosta länteen). Tässä teoksessa nämä
teemat hämärtyvät ja ovat hankalasti hahmotettavissa, ellei ajatella tämän kaltaiseksi suhteeksi
Marin tunnetta sisareensa. Parasta antia teoksessa ovat kuvaukset nukkuvasta Asai Erista. Näissä
sananmukaisesti unenomaisissa ja hieman surrealistisissakin jaksoissa Murakami kiistatta
vahvistaa lahjakkuuttaan ja osaamistaan.
” Around us, cause and effect join hands, and synthesis and division maintain their equilibrium.
Everything, finally, unfolded in a place resembling a deep, inaccessible fissure. Such places open
secret entries into darkness in the interval between midnight and the time the sky grows light.
None of our principles have any effect there. No one can predict when or where such abysses will
swallow people, or when or where they will spit them out.
Free of all confusions, Eri now sleeps decorously in her bed. Her black hair fans out on her pillow
in elegant wordless significance. We can sense the approach of dawn. The deepest darkness of the
night has now passed.
But is this actually true?
” Ympärillämme syy ja seuraus lyövät taas kättä, yhteen liittymisen ja hajaantumisen välillä
vallitsee tasapaino. Kaikki on loppujen lopuksi tapahtunut kaukana otteen ulottumattomissa,
jonkin syvän halkeaman pohjalla. Sydänyön ja aamunkoiton välisenä aikana sen paikan sysimusta
sisäänkäynti avautuu jossakin. Paikan, jossa kaikki meidän perustotuutemme menettävät tehonsa.
Eikä kukaan osaa ennakoida, missä ja milloin tuo syvyys nielaisee jonkun, tai missä ja milloin
sylkäisee ulos.
Tällä hetkellä Eri jo jatkaa unta omassa sängyssään, epäröimättä ja moitteetta. Viehättävänä
viuhkana tyynylle levinnyt musta tukka huokuu sanatonta merkitystä. Aamun lähestymisen
vaistoaa. Yön synkin osuus on jo kulkenut ohi.
Vai onko sittenkään?”
Edellä oleva englanninkielinen käännös Murakamin lähtötekstistä on amerikkalaisen kääntäjän Jay
Rubinin käsialaa. Hän on kääntänyt tähän mennessä viisi Murakamin teosta. Periaatteessa
mieleeni tulevat kulttuuriset erot, kun tarkastelen Antti Valkaman ja Jay Rubinin käännöksiä. Onko
niin, että angloamerikkalainen lukija on mieltynyt hyvin lyhytsanaiseen, Hemingwayn tyyliin esitettyyn proosaan? Ehkä tällainen, osittain töksähtelevä ja lyhyt sanailu kuuluukin japanilaiseen
kulttuuriin ja proosalliseen kerrontaan? Vai onko kyseessä huojahtelu Murakamin tuotannossa? En
tiedä, kun en osaa japanin kieltä. Lukijana kohtasin samoja ongelmia Murakamin kirjassa
Värittömän miehen vaellusvuodet. Sen sijaan suomen kielestä löytyy nautittavia vivahteita, kuten
tässä: sydänyö, sysimusta, huokuu. Kääntäjä Antti Valkama onnistuu tavoittamaan Murakamin
unimaailman kielen ja yöllisten vaeltajien dialogeihin särmää, vaikka toisaalta on todettava, että
Murakami ei ole parhaassa vedossaan juuri teoksen vuoropuheluissa. Näistä muutamista
kriittisistä kommenteistani huolimatta rohkenen suositella kirjaa, vaikka unettomien öiden
seuralaiseksi.
Vielä lopuksi toive Tammelle Keltaiseen kirjastoon. Saattakaa nyt mahdollisimman nopeasti
käännöstyön alle eräs Haruki Murakamin merkittävimmistä teoksista eli The Wind-up Bird
Chronicle. Toru Okadan tarina ansaitsee tulla kerrotuksi myös suomen kielellä.
Haruki Murakami: Pimeän jälkeen. Suom. Antti Valkama. Tammi 2020. 209 s.
Haruki Murakami: After Dark. Translation Jay Rubin. Alfred A. Knopf. New York 2007. 191 p.
Vesa Lahti on runoilija, kirjoittamisen ja kääntämisen tutkija Jyväskylän yliopistosta