Kissan elämää matkalla – SARA SAVOLAINEN (16.5.2019)
Satoru ilmoittaa yhtäkkiä vanhoille ystävilleen, ettei pysty enää pitämään Nana-kissaansa ja näin alkaa heidän kahden matkansa pitkin Japania vieraillen Satorun ystävien luona. Satoru on pyytänyt ystäviltään, jos joku heistä voisi ottaa Nanan huostaansa. Jokainen heistä on valmis siihen, mutta Satoru tahtoo henkilökohtaisesti tulla paikan päälle katsomaan sopiiko Nana heille. Lopulta käy niin, että Nana junailee asiat niin ettei kukaan voi ottaa häntä huostaansa. Nana ei ole vielä valmis luopumaan Satorustaan.
Nana on alun perin ollut kulkukissa, jonka Satoru löytää autonsa pellin päältä nukkumasta. Satoru on kissafani, joka todella ymmärtää kissoja. Hän ruokkii Nanaa, joka vastalahjaksi antaa hieman rapsuttaa, mutta ei sen enempää. Lopulta kuitenkin auto-onnettomuus sysää Nanan Satorun hoidettavaksi ja lopulta Nana päättää jäädä Satorun luokse.
Hiro Arikawan kirjoittamassa Matkakissan muistelmat Satoru ja Nana vierailevat Satorun lapsuuden ystävän, Kōsuken, yläkoulu ajan ystävän, Yoshiminen, ja lukioaikaisen ystäväpariskunnan, Sugin ja Chikakon, luona. Näiden vierailuiden aikana ystävykset muistelevat niin yhteistä menneisyyttä kuin Satorun entistä kissaa Hachia. Teoksessa kulkee siis kaksi aikatasoa, nykyinen missä Satoru ja Nana vierailevat muiden luona ja Satorun menneisyys loppulapsuudesta yliopiston alkuun.
Satorun ja hänen ystäviensä muisteluista selviää, ettei Satorulla ole ollut helpoin menneisyys. Hän on kuitenkin ollut kiltti, mutta silti päätynyt tekemään melkoisia tempauksia ystäviensä tähden. Tarina kulkee eteenpäin kaikkien muiden paitsi Satorun näkökulmasta. Muiden silmien kautta Satorusta saa positiivisen kuvan ihmisestä, joka on ystävällinen, välittävä ja muut aina huomioon ottava. Kuva on lopulta yksipuolinen, kun Satorua käsitellään vain ylistäen.
Ainoa negatiivinen puoli on muiden ihmisten kokema kateellisuus Satorua kohtaan. Kōsukella kateus loppui jo lapsuudessa, kun tämä näki uimahallissa Satorun temppuilevan ja tajusi tämänkin olevan samanlainen ihminen kuin muutkin. Sugin kohdalla kateellisuus on jäänyt vuosiksi itämään, jolloin se on päässyt kasvamaan kaunaksi asti. Lopulta Satorun pieni suunheitto vapauttaa Sugin tästä vankilasta.
Kateellisuuden teemaa käsitellään myös Nanan ja Hachin kautta. Satoru ja Kōsuke ovat lapsina löytäneet Hachin hylättynä ja Satorun perhe päätyy ottamaan sen kotiinsa. Hachista kuoriutuu hyvin rakas Satorulle, vaikka heidän tiensä eroavatkin jo pian. Nana muistuttaa ulkonäöllisesti hyvin paljon Hachia lukuun ottamatta häntää ja tämä piirre hämmästyttää jokaista. Vaikka Satorun ystävistä vain Kōsuke on tuntenut Hachin, on Hachi vaikuttanut jokaisen heistä elämään Satorun kautta. Alkuun Nanaa häiritseekin jatkuva puhe ja muistelu Hachista, mutta lopulta hän ymmärtää heidän molempiensa erityisyyden. Molemmat kissat ovat Satorulle hyvin tärkeitä ja merkittäviä elämänkumppaneita, eri aikaan vain.
Ystävät yrittävät udella Satorulta miksi tämä yhtäkkiä luopuu kissastaan, mutta tämä ei suostu kertomaan muuta kuin etteivät he voi enää asua yhdessä. Lukijalle kuitenkin syy selviää pikkuhiljaa vaikkei Satoru sitä missään vaiheessa paljasta. Luultavasti myös Nana sen tajuaa aikaisessa vaiheessa eikä siksi aio jäädä muiden hoidettavaksi.
Nana esittää olevansa kissamaisen välinpitämätön. Hän kyllä on laskelmoiva, mutta hänestäkin paljastuu sydämellinen ja välittävä. Vaikka hän on ollut kulkukissa ja edelleen ihailee sitä elämää, hän todella rakastaa Satorua ja hyväksyy kaikessaan heidän kumppanuutensa. Ennen kaikkea Nana on todella fiksu ja vaikka hän käyttääkin sitä muiden pyörittämiseen, auttaa hän myös muita.
Satorun ja hänen ystäviensä menneisyyksien tarinat ovat mielenkiintoisia, mutta teoksen anti on kuitenkin Nanan ja Satorun välisessä suhteessa. Tästä syystä teoksen loppu on toimivampi kuin muu osa kirjasta. Paljon olisi voinut ottaa pois, esimerkiksi ystävien taustoista kertomista olisi voinut vähentää, ja muuta osaa, kuten Satorun ja Nanan suhdetta, käsitellä syvällisemmin. Lisäksi kieli on enimmäkseen hieman kankeaa ja dialogi vaatisi lisää luontevuutta.
Satoru ja Nana lähtevät Tokiosta liikkeelle, päätyen aina Sapporoon, Hokkaidoon asti. Matkan varrella he näkevät niin Fuji-vuoren, merenrannan kuin susuki-heinäniityn. Tämä heidän viimeinen matkansa koskettaa molempia eivätkä he haluisi sen koskaan loppuvan. Molemmat ovat kuitenkin kiitollisia tästä mahdollisuudesta ja pienistä iloista mitä elämä tarjoaa.
Ennen kaikkea teos on tarina ystävyydestä ja irti päästämisestä. Satorulle hänen kissansa ovat olleet yhtä lailla perheenjäseniä kuin ihmiset ja yhtä tärkeitä kuin ystävät. Satorun ja Nanan välinen suhde on hellyttävä ja koskettava. Vaikka Nana ihannoi kulkurielämää, on hän ikuisesti kiitollinen Satorulle siitä, että tämä otti Nanan lemmikikseen: ”Olen saanut nimen ja viisi yhteistä vuotta, ja olet minulle kymmeniä, satoja, tuhansia kertoja rakkaampi kuin silloin”.
Matkakissan muistelmat on ollut Japanissa valtaisa menestys ja siitä on tehty myös vuonna 2018 julkaistu elokuva. Kirjana teos on pakollista luettavaa jokaiselle kissoista pitävälle.
Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat (Tabineko Ripouto) Suom. Raisa Porrasmaa. Kustantamo S&S, 2019, 310 s.
Sara Savolainen on kirjallisuuden opiskelija Jyväskylän yliopistosta