TOMI SIRVIÖ
Iain. M. Banksin tieteisfiktiivisen Kulttuuri-sarjan kolmas osa kertoo Zakalwesta. Hän on agentti, joka suorittaa mm. sotaan liittyviä tehtäviä keinoälyjen hallitseman, ihanneyhtyeiskuntaa muistuttavan Kulttuurin hyväksi. Muita romaanin keskeisiä henkilöhahmoja ovat urheita sotilaita Kulttuurin palvelukseen värväävä Diziet Sma ja Skaffen-Amtiskaw -niminen robotti, joka järjestää ylimitoitettuja verilöylyjä ystäviensä suojelemiseksi.
Romaanissa on kaksi aikatasoa: ensimmäisen linjan tapahtumat etenevät kronologisesti kertoen Zakalwen nykyisestä tehtävästä ja toisen linjan tapahtumat taas taaksepäin niin, että luvutkin on merkitty taannehdittavasti luvusta XIII lukuun I. Takautuvasti kulkevat luvut kertovat eri tehtävistä, joita Zakalwe on suorittanut joko omin päin tai Kulttuurin palveluksessa.
Teoksessa on kyse unohtuneen menneisyyden paluusta, siitä minkälainen oli Zakalwen nuoruus ja miksi tuolin pelko tulee aika ajoin hänen tajuntaansa. Lopulta lukija huomaa lukevansa kuin kreikkalaista tragediaa, jota on tehostettu kehokauhun kaltaisella shokeeraavuudella. Aseiden käyttö onkin järkyttävämpi teos kuin Kulttuuri-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Osat ovat itsenäisiä, mutta ensimmäinen ja toinen romaani voivat tuntua latteilta jos ne lukee vasta Aseiden käytön jälkeen.
Tuoli on teoksessa toistuva motiivi. Päähenkilö piilottaa tuolit, ne ovat hänelle painajaismaisten muistojen metonymioita. Toinen toistuva motiivi on kielen poistaminen. Eräältä Zakalwen vastapuolen autonkuljettajalta on leikattu kieli lavertelun estämiseksi. Huomion jälkeen seuraa muistojen linjan luku, jossa esiintyy päällysmies, joka on leikannut kaikilta orjiltaan kielen irti ja ripustanut narulle kuivumaan. Se, että kaksi samantapaista ideaa toistuu näin lähekkäin, paradoksaalisesti yllättää.
Myös itse aiheutetut sairaudet ja vammat toistuvat usein romaanissa. Kulttuurin aluksen miehistö on sairastunut tahallaan flunssaan, jotta matkaaminen avaruuksien tyhjyyksissä ei olisi niin tylsää. Eräässä vähemmän kehittyneessä maailmassa järjestetään naamiaisia, joissa pukeudutaan vammoihin kuin asuihin. Naamiaiset ovatkin eräs sivilisaation kehittyneisyyden mittari. Vammabileiden vastakohtana Kulttuuri järjestää pukujuhlat, joissa voi olla aivan mitä vain – teknologia kyllä järjestää muodonmuutoksen.
Teoksen alkupuolella kerrotaan teoria Kulttuurista: se ei eliminoi vihollisplaneettojen diktaattoreita vaan tarjoaa heille ikuista nuoruutta, jos he tekisivät valtioistaan kansalaisille parempia. Tämä osoittautuu valheeksi. Kulttuuria ei voi lopullisesti määritellä. Tosin tässä teoksessa Kulttuuri saa synkempiä sävyjä kuin aiemmissa osissa, sillä romaani näyttää kysyvän lopulta, onko Kulttuurin tapa palkata agentteja kehittymättömämmistä maailmoista eettisesti oikein.
Kulttuurin vastustajana on tällä kertaa interplanetaarinen järjestö, jonka jäseniä kutsutaan humanisteiksi. He eivät pidä mahdollisena, että roboteilla ja avaruusaluksilla voi olla sielu, ja he uskovat myös hiilipohjaisen elämän paremmuuteen. Kulttuuri nimittää heitä hiilifasisteiksi. Kuten sarjan edellisissäkin osissa, myös tässä romaanissa Kulttuurin kuvaa tuotetaan sen vastustajien kuvailun avulla: Kulttuuri totta kai pitää koneita yhtä arvokkaina kuin ihmisiä.
Romaanissa pohditaan kuitenkin koneen ja ihmisen eroa. Esimerkiksi Kulttuurin avaruusaluksella ihmisetkin koostavat kulkuvälineitä, vaikka koneet tekevät sen paremmin, koska ihmiset pitävät rakentamisesta. Osaavathan kalatkin uida ihmisiä paremmin ja linnut lentää, silti ihmiset lentävät ja uivat. Romaanissa löydetäänkin se tekeminen, jossa ihminen on paras: nauttiminen – siksi monet Kulttuurin jäsenet ovat parantaneet nautintoon liittyviä ruumiintoimintojaan keinotekoisesti esimerkiksi huumerauhasilla.
Monet romaanin kuvaamista maailmoista ovat kovasti maapallon tapaisia. On autoja, junia, hotelleja ja katuja. Romaani tiedostaa itsekin tämän ja kertoo henkilöhahmojensa suulla parikin vitsikästä teoriaa siitä, miksi ympäri maailmankaikkeutta löytyy humanoideja. Näin teos kommentoi avaruusoopperoiden oletettua mielikuvituksettomuutta: maailmankaikkeus on loputon mutta kaikkialla on vastassa ihminen.
Vieraat maailmat eivät ole myöskään yhtä yksityiskohtaisesti rakennettuja kuin sarjan aiemmissa osissa. Aseiden käyttö onkin enemmän kertomus päähenkilöstään kuin maailmoista, jotka kukin heijastavat protagonistin persoonallisuutta. Eräässä maailmassa hän aikoo runoilijaksi, siitä ei tule mitään, mutta hän kostaa pahalle miehelle varsin runollisesti. Kun Zakalwen näkökulmasta kerrotaan tapahtumia, hänen nimeään ei kovin tiuhaan mainita. Päähenkilö ei tiedä itsekään, kuka on, siksi hän on usein pelkkä hän.
Tieteisfiktiolle ominaiset runolliset keinot kartoittavat nekin teoksessa paljon minuutta:
”Hän yritti kysellä itseltään. Mikä oli linnoitus? Se oli hänen mielensä. Linnoitukseen piti liittyä kaupunki joka oli hänen ruumiinsa, mutta nyt jokin muu tuntui asettuneen kaupungin paikalle ja jäljellä oli enää pelkkä linna. Mitä olivat vene ja meri? Meri oli kipu.” (s. 124.)
Lainauksessa on analogia, jossa maisema rinnastuu päähän, joka on irrallaan ruumiista. Myöhemmin selviää, että pää kelluu säiliössä ja odottaa uuden ruumiin muodostumista. Laajennetun metaforan avulla teos näyttää mahdottoman eli sen, minkälaista on olla pelkkä pää.
Muusta scifirunollisuudesta puhuttaessa täytyy mainita, että teos on personifikaatioiden kyllästämä. Teknologia kuvataan inhimillisenä mutta silti ihmisestä poikkeavana: tulee vaikutelma, että roboteilla olisi todella sielu – tai konesielu. Koneet ovat salaliitossa keskenään ja kertovat valkoisia valheita, koska eivät halua, että ihminen huolestuu tai suuttuu uutisista. Keinoälyt antavat avaruusaluksilleen outoja nimiä kuten Söpö ja tosi suloinen, Ei koko merkitse kaikkea sekä Synnynnäinen optimisti. Myös aikaisemmissa osissa Kulttuurin maailmankuvaa väritetään samankaltaisilla nimillä, jotka todella vaikuttavat koneen tekemiltä rakkaudenosoituksilta – tämän vieraan sympaattisuuden suomentaja Ville Keynäs on saanut välitettyä käännöksessään onnistuneesti teoksen kohtalokkaan tunnelman ohella.
Iain M. Banks: Aseiden käyttö (Use of Weapons). Suom. Ville Keynäs. Aula & Co 2024. 480 s.
Tomi Sirviö on runoilija ja väitöstutkija
Vastaa