Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

Joulun ihmettä ja surun murtumista – KATRI KOMI (19.11.2020).

Jokaisella on iloja ja kiitollisuuden aiheita elämässä, kun vain niihin havahtuu. Läheisten taakkojen
näkeminen voi olla miltei yhtä raskasta kuin niiden itse kantaminen. Koskaan ei voi kuitenkaan
varmasti tietää, milloin suru hellittää ja on aika siirtyä eteenpäin, havaita taas olevansa elossa.

Näistä lähtökohdista tukholmalainen Jenny Fagerlund rakentaa ihmissuhderomaaninsa kehykset.
Kirjailija on toiselta ammatiltaan journalisti. Tämän teoksen jälkeen jo kaksi seuraavaakin kirjaa
ovat ilmestyneet Ruotsissa. Fagerholm kirjoittaa hyvän mielen romaaneita.

Kirjasta ollaan tekemässä myös elokuvaa, oletettavasti jouluihmisille. Teoksen nimi ja kansi
ovat nimittäin kuin suoraan joulupukin pajasta: 24 pientä ihmettä. Romaani onkin kelpo kirja, jos
haluaa lomalukemiseltaan hieman romantiikkaa ja viihdettä syvällisyyden kaavussa, menemättä
kuitenkaan aivan rotkon pohjalle. Kirjassa ei unohdeta monimuotoisuutta ja eri sukupolvien
kuvaustakaan. Ja näinä posthumanismin aikoina, mukana ovat tietysti myös ei-inhimilliset hahmot.

24 pientä ihmettä on helppolukuinen ja selkeä rakenteeltaan. Prologi on kirjoitettu usein käytettyyn
tapaan preesensissä. Tarina kertoo reilun kuukauden ajanjaksosta, päättyen jouluun ja lähinnä
onnellisiin loppuihin. Lukujen sisällä kohtauksia on erotettu selventävästi kolmella asteriskilla.
Kirjassa fokalisoidaan päähenkilön kautta. Tukholmassa sisustuspuotia pitävä Emma menetti
odottamansa lapsen sekä lääkärimiehensä Niklaksen kaksi vuotta aiemmin.

”Kuoliko miehesi joulun tienoilla?”
”Jouluaattona.”
”Mitä tapahtui?”
Tavallisesti Emma olisi mutissut vastaukseksi jotain epämääräistä, mutta Adamin
vilpitön katse sai hänet vastaamaan suoraan: ”Se oli auto-onnettomuus. Olimme
kävelemässä hänen vanhempiensa luo ja… riitelimme.”

Emma kärsii ja on eristäytynyt läheisistään. Hän haluaisi yhä hypätä juhlakauden yli. Kirja alkaa
marraskuussa, josta käydään läpi kuusi yksittäistä epätoivon päivää päähenkilön elämässä. Luvun
alussa kerrotaan aina viikonpäivä ja päivämäärä. Vuotta ei mainita, mutta kyseessä on nykyaika.
Emma päätyy auttamaan kadulla vanhaa miestä ja päättää tehdä hyvän teon joka päivä jouluun asti.

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen jokainen luku kertoo yhdestä päivästä, eli siten saadaan
kasaan 24 ihmettä jouluaattoon mennessä. Emma päättää vihdoin siivota kotiaan ja suunnittelee
pieniä tekojaan. Hän saa niitä toteutettua monenlaisella menestyksellä, vaikka alkuun tekojen keksiminenkin oli haastavaa. Samalla Emma hätistää hyvää tarkoittavan Magdan niskastaan. Sisar
kun haluaisi, että Emma vihdoin alkaisi elää, poistuisi koti–puoti -linjalta ja aloittaisi jonkin
harrastuksen. Lisäksi Magdalla on salaisuus, jonka vuoksi hän patistaa Emmaa ryhdistäytymään
puodin myynnin parantamiseksi.

Siellä täällä romaanissa on kursivoituna Emman ajatuksia preesensissä, tarkoitus on ilmeisesti
korostaa noita kohtia kerronnassa. Lukas on labbis, jonka Emma hyviä tekoja tehdessään pelasti
piikiltä:

Emma joutui lukemaan viestin kahdesti ennen kuin muisti, kuka lähettäjä oli. Tämä oli sen
lapsiperheen äiti, joka halusi Lukaksen. Emma oli unohtanut täysin, että heidän oli määrä
hakea Lukas huomenna. Nyt hän puristi puhelintaan tärisevin käsin. En halua, että he
hakevat Lukasta. Haluan, että Lukas jää minulle. Emma mietti pienen tovin ja kirjoitti
sitten:
Olen pahoillani, Lukas ei voikaan muuttaa.

Suomen kielessä on se hieno puoli, että hän voi tarkoittaa sekä miestä että naista. Oletettavasti tässä
kirjassa on alkuperäisversiossa (2019) käytetty ainakin joissain kohdin ruotsin kielen hen-
pronominia, tai muuten tietyt asiat olisivat paljastuneet liian aikaisin. Suomennos (Antti Saarilahti)
on sujuva. Kömpelyyksiä tai muita virheitä voisi huomata vasta, jos on lukenut alkukielisen
teoksen.

Romaanissa on muisteluja, lähinnä eri henkilöhahmojen kipeitä muistoja. Niiden avulla paljastetaan
pikkuhiljaa Emman lähelle kertyvien ihmisten kohtaloita menneinä vuosina tai vuosikymmeninä.
Hahmoja on lukumäärältään sopivasti, jotta jokaisesta piirtyy mielikuva ja heidät erottaa hyvin
toisistaan. Mukana kuvioissa ovat etenkin naapuri Lilian, asiakas Angela, työharjoittelija Julia,
autetut Waldemar ja Adam sekä työttömäksi joutunut Hasse. Teos on lopetettu siten, että tähän
tarinaan olisi helppo kirjoittaa myös jatkoa, sen verran useita (ihmis)kohtaloita kirjassa käsiteltiin ja
osittain jätettiin aukikin.

Fagerlundin kirjassa sivutaan monia kipeitä aiheita kuten surua, kuolemaa, syyllisyyttä, erilaisia
haasteita avio- ja työelämässä ja läheisten parissa sekä masennusta. Näihin teemoihin ei kuitenkaan
mennä syvemmälle, vaan jäädään hieman toisteiseen kuvailuun.

Kirjan romanttinen juoni on viihdekirjalle ominaiseen tapaan melko ennalta arvattava, jota toisaalta
lukijakin tietyllä tavalla odottaa. Rakastavaisten tielle osuu riittävä määrä esteitä ja käänteitä, ennen
kuin he saavat toisensa. Missään vaiheessa lopputulos ei ole oikeasti epävarma.

Kirjan hahmot eivät ravistelleet sisintäni. Edes päähenkilöön en kiintynyt tai samaistunut riittävästi,
jotta tunnevaikutus olisi saavuttanut kyynelkanavani tai nauruhermoni. Tämän romaanin kanssa ei
ole pakko herättää omia tunteitaan eloon henkilöhahmojen kokemien vastusten ja saavutusten takia,
vaikka vaikeita teemoja käsitelläänkin. Siten kirja käy nimenomaan lämminhenkisestä
lomalukemisesta.

”Et aavistakaan, kuinka kovasti olemme paiskineet täällä hommia”, Angela sanoi ja
hymyili ilosta säteillen. ”Julia ja Hasse kävivät täällä myös mutta joutuivat jo lähtemään.”
”Auttoivatko hekin?”
”Hasse muun muassa kokosi hyllyt ja TV-tason, ja Julia auttoi muiden juttujen kanssa”,
Angela vastasi.
”Minä soitin heille tänään.”
”Emme halunneet paljastaa mitään. Ellet pidä lopputuloksesta, ainahan voit tehdä
muutoksia. Halusimme vain, että sinullakin olisi hyvä joulu. Olet auttanut meitä niin
paljon.”
”Enhän minä ole –”, Emma aloitti, mutta Angela ei ollut kuulevinaan vaan jatkoi.
”Olet tehnyt meidän hyväksemme vaikka mitä.”
”Sinun kuuluisi olla iloinen eikä surullinen”, Magda sanoi ja halasi sisartaan uudelleen
nähdessään kyynelten valuvan Emman poskia pitkin.
”Olenhan minä. Yllätyin vain niin täysin”, Emma vastasi. ”Olen sanaton.”

Romaani luo toivoa ja uskoa siihen, että elämä voittaa. Pienetkin teot voivat olla toiselle
mittaamattoman arvokkaita juuri siinä elämäntilanteessa. Aina emme osaa kiittää apua
saadessamme, mutta usein koemme hyvää mieltä siitä, että olemme vapaaehtoisesti jotakuta
auttaneet. Tämä kirja on arvokas muistuttaessaan meitä tuosta, vaikkapa näin joulun alla tai
koronapandemian aikana yleisemminkin.

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä. suom. Antti Saarilahti. Gummerus 2020.

Kirjoittaja Katri Komi on kirjoittamisen (kirjallisuuden) opiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.