RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Mikä hajonnut maailma? Pirstaloituminen, joka iskee yksilöön vai koko tätä amerikkaa koskeva hajoaminen? Joseph Leasen runoteoksen toinen osa koostuu pääosin myöhäiskapitalistisen, hajonneen yhteiskunnan runoista. Kaikilla 26 runolla on sama, sointuva mutta ironinen otsikko Vapaa taas. Teoksen nimiruno puolestaan on henkilökohtaisemmin puhuva viiden runon sikermä otsikolla ”Hajonnut maailma” James Assatlylle. Siinä toistuu kaunis ja julma ilmaus, jossa runon minä myös osallistuu maailman hajoamiseen:
.
ja minä särjen
sen joka
sinua vihaa
Näillä eväillä olen lukenut Leasin teosta – ja selvästikin kyseessä on teos eikä kokoelma: Hajonnut maailma kattaa nimenä koko teoksen. Sen poetiikka ei ole pelkkää fragmentaarisuuden ja pirstaloituvan kielen runoutta, siihen riittäisi hajanainen kokoelma. Toisaalta kyseessä ei ole eheä ja rikkumaton teos, ei sellainen, jossa seestynyt lyyrinen minä valittaisi huolestuneena maailman hajoamisesta.
Kertoessaan Leasen runoudesta, Mari Koski sanoo, että häntä kiinnosti ”teoksessa rakentuva lyyrinen minä, joka on lähtökohtaisesti avoimessa ja suorassa vuorovaikutuksessa edustamansa maailman kanssa.”
ja minä särjen
sen joka
sinua vihaa
Suora vuorovaikutus maailmassa, särkeminen ja viha. Tuo säekimppu toistuu ”Hajonnut maailma” sikermässä useaan otteeseen, ja se paljastuu aina eri näkökulmasta. Sikermän ensimmäisessä runossa ”ja minä särjen/ sen joka sinua vihaa” rakkauteen ja ystävyyteen liittyvä tunne on kääntynyt nurin. Särkyneen maailman kokemus on mukana tuossa tunteessa, sen etäinen lähtökohta voisi olla ilmaus: sinä olet minulle koko maailma, sinä olet kaikki kaikessa.
Runoilijaystävän kuolema on samanaikaisesti henkilökohtainen ja klassinen teema. Runoilija James Assatlyn kuolema 31 vuotiaana AIDSiin rinnastuu etäisesti klassiseen John Miltonin Lycinde– runoon, jossa luonto suree kun runoilijaystävän ruumis ajelehtii merivirroissa. Miltonin runo oli eleginen valitus, se rinnastuu Leasin runosikermän ”ei tule” –litaninoihin, joissa vanhakantaisen elegisen patinan sijaan on ”Ei tule”-litanioita, joista välittyy elegiaa tylympi valittava tunne:
Ei tule vahvemmaksi. Ei tule vedeksi.
Ei tule tanssimaan tai uittamaan marjoja.
Ei tule vuotta. Ei tule laulua.
Litanian monotonisuus on jurottavaa tunnetta, se pysyy samana eikä muutu. Kun sama litania palaa toisessa runossa, ja jatkaa samaa toistoaan, se tuo pienen muutoksen monotoniseen suruun:
Ei tule vuotta. Ei tule laulua.
Ei tule alkua.
Ei tule jatkoa.
Ei ole tulossa.
Kun nyt luen Hajonnutta maailmaa, huomaan miten tarkastelulle altis se on. Tarkastelen, millaisista vaiheista tuo ”Hajonnut maailma” sikermä koostuu – kuinka runot peilaavat toisiaan. En erityisemmin pidä toisen runon mies-teemasta (”Olen kytketty rasvaiseen omakuvaani”), mutta ilahdun sikermän loppurunoista. Niissä on samoja säkeitä kuin alussa, mutta monotonisuuden sijaan samat säeparit saavat uuden sävyn uusissa yhteyksissä. Juuri tämä toisto ja muuntelu herättää lukijassa halun tarkastella ja koota asioita yhteen.
Ehkä tarkastelun halu oli myös se, mikä sai Mari Kosken kääntämään Joseph Leasen Broken World –teoksen. Jälkisanoissaan hän kertoo, kuinka hän päätti syventyä Leasen poetiikkaan kääntämällä. Tosiaankin, Mari Koski puhuu yhtä paljon Leasen poetiikkaan perehtymisestä kuin kääntämisestä.
Nimisikermä ”Hajonnut maailma” tuntuu sisältävän koko ajan myös jotain tarkastelua pakenevaa.
luottamus, sade ja
. kirkkaus putoo
paljas kuin lasi
. kirkkaus putoo
Nämä elegiset säkeet pakenevat minua, koen valituksen, mutta näin kesäkuun alussa valo ja sade ovat olleet niin lähellä konkreettisesti että minulta jää lopun putoaminen kuulematta, kuulen siinä itsepintaisesti tämän hetken.
Rakenteellisesti sikermä koostuu kolmesta numeroidusta runosta ja numeroimattomasta loppurunosta, jota voi pitää jatkona ensimmäiselle runolle, se toistaa samaa ydintä – ja vain pieni liikahdus on tapahtunut:
Luottamus, sade ja
kirkkaus putoo
. paljas kuin lasi
. kirkkaus putoo
Leasen teoksen toisen osan nimi on Vapaa taas -sarja, jossa saman otsikon toistuminen 26 kertaa on voimakas kannanotto. Otsikon voi nähdä viittauksena ”vapaaseen maailmaan”, joka yhdistyneenä yksilölliseen vapauteen, ja toistuessaan loputtomasti, muuttuu vankilaksi.
Tässä osassa maailma on konkreettisesti hajonnut tavaramaailmaksi, muuttunut konkreettisiksi ja irrallisiksi yksityiskohdiksi, ja maailma on menettänyt lumonsa sekä symboliset syvyytensä. Valitus ei enää ole uskottavaa, ainoa mahdollisuus on viitata johonkin kadonneeseen. Olemme amerikassa ja on tehtävä jotain siitä mitä on, ja siitä mitä puuttuu:
– elegiat riisuvat vaatteitaan
En voi tehdä jotain tyhjästä. Holiday Innin kyltti, Independent
Taxi – ei ole symboleja, ei auenneita ruusuja kumartumassa
ruohikkoa kohti – varjo ja tuuli, siniharmaa auto, kirkkaan-
punainen auto – ei ole symboleja, ei loitsuja – ja vesi oli
pilkkanimeni: yritän vain tehdä yön tai katedraalin tai kuusen – miksi
ihmiset eivät puhu enemmän yhtiöistä ja vallasta – yritän vain
tehdä juhanusyön (…)
Maailman pirstaloituminen ei ole asia, jota runon minä voisi seesteisesti valittaa. Leasin minä on amerikkalainen ”I”, kuten Mari Koski kirjoittaa: ”Se on edustuksellinen minä (re-presentative I), jossa henkilökohtainen ja poliittinen yhdistyvät.”
Jälkisanoissaan Mari Koski kiinnittää yllättävän tuntuisesti huomion käännösratkaisuunsa ajatusviivan käyttöön. ”Vapaa taas” osassa ajatusviivan toiminta paljastuukin aivan keskeiseksi, se toimii sekä yhdistävänä että erottavana tekijänä. Proosarunoissa ajatusviiva korvaa pisteen, se erottaa virkkeet toisistaan, tuo ilmavuutta proosaan ja rytmittää sitä. Mutta runosäkeiden kohdalla se toimii toisin, ajatusviiva luo siltoja säkeiden ja säkeistöjen välisten kuilujen yli.
Tuntuu, että Leasen runoteoksessa lukijan paikka vertautuu ajatusviivaan; lukijalle on rakennettu paikka tarkastelemassa: erittelemässä ja yhdistelemässä keskellä hajonnutta maailmaa. Teoksen toinen osa ”Vapaa taas” jäi minulle vieraammaksi kuin ensimmäinen: siinä oli niin tavaraa, tavaramaailmaa, metonymiaa, hajonnutta maailmaa käytännössä. Alkuosan minän tunteissa oli vihaa ja metafysiikkaa, alkuun liittyvää voimaa.
Joseph Lease: Hajonnut maailma. Suom Mari Koski, Poesia 2012.
Hajonnut maailma –teos pdf-versiona
http://www.poesia.fi/pdf/Lease-Joseph_Hajonnut-maailma_Poesia-2012.pdf
Thomas Finkin artikkeli teoksesta:
http://www.denverquarterly.com/upload/images/Fink.pdf