14.12.2014 LIISAMARI SEPPÄLÄ Juan Rulfon Pedro Páramo on romaani, joka loppujen lopuksi pitää lukea hitaasti ja moneen kertaan. Ensimmäisen kerran luin meksikolaisen klassikon nopeasti päästäkseni tunnelmaan sisälle. Toisella lukukerralla ryhdyin kynän ja paperin kanssa kirjaamaan ylös henkilöitä ja paikkoja sekä alleviivaamaan – mistä tässä tekstissä oikein on kyse? Mitä minulle yritetään kertoa ja miten? Miksi Juan Rulfo on legendaarinen?
Juan Preciado lupaa äidilleen tämän kuolinvuoteella lähtevänsä etsimään isäänsä. Niinpä romaanin minä-kertoja laskeutuu alas Comalaan tavoitteenaan löytää Pedro Páramo.
Comalan ihmiset ovat köyhiä, vaurautta on ilmeisesti vain Puolikuun maatilalla, ja senkin vauraus on vääryyksillä hankittu. Pedro säätää lait ja huolehtii siitä, että aitoja siirretään. Luottoa pyydetään lokakuulle, ja velat maksetaan sadonkorjuun aikaan (jos ei ole katovuosi). Rahat kuluvat sukulaisten hautaamiseen ja kymmenyksiin. Lääkärinmaksua varten on myytävä aasi. Mustaa taftia ostetaan tilille. Köyhyys näkyy myös rakennetussa ympäristössä: ”Harottavien olkikattojen alta näkyi murentuneita seinätiiliä” (248). Jotkut köyhyyden kuvaukset ovat käsinkosketeltavia:
Sänky oli kaislasta punottu ja sen päälle oli levitetty säkkejä, jotka löyhkäsivät virtsalta kuin niitä ei olisi ikipäivänä tuuletettu. Tyynynä oli kapokilla täytetty karkea säkki; tai ehkä täyte oli villaa, jonka hiki oli kovettanut kivikovaksi (262-263)
Laakson tasangoilla kasvatetaan maissia, joka kypsänä kultaa maiseman. Maissivarastoja seurataan tarkoin silloin, kun maissi on vasta kylvetty. Maissinoraat tuoksuvat vihreältä. Tuuli tuudittaa maissintähkiä rinteillä.
Kyntövakojen välissä, missä maissi jo orastaa, vesi virtaa laajoina puroina. Talonpojat eivät ole tänään tulleet torille. He ovat pellolla tasoittamassa vakoja, jotta vesi etsisi uusia uomia eikä repisi nuoria versoja mennessään. He kävelevät ryhmissä, purjehtivat tulvan valtaamalla pellolla sateessa, painavat pehmenneet maakokkareet lapiolla kiinteiksi ja suojaavat maissinoraat, jotta ne pääsisivät vaivatta kasvamaan (298)
Kirjassa syödään maissivelliä, papumuhennosta, palanen suolalihaa tai pari maissitortillaa. Kapinalliset kyllästyvät syömään pelkkää lihaa ja kerjäävät rahaa chilitortillojen ostamiseen.
Comalassa ollaan uskovaisia: Jumalan armo on ihmisen viimeinen toivo. Isä Rentería kuitenkin kohtelee köyhiä erilailla kuin varakkaita, sillä täytyyhän hänen palvella niitä, joilta saa elantonsa. Gregoriaanisen muistomessun sijaan täytyy tyytyä rukoukseen, jos ei ole varaa pyytää pappien apua. Tilanne ei ole isällekään helppo, hän tietää kyllä, ketkä olisivat ansainneet taivaan, hän luettelee pyhimyksiäkin kuin laskisi lampaita. Lopulta Contlan rippi-isä evää isä Renteríalta synninpäästön.
Comalassa ollaan myös taikauskoisia. Kristuksenkuvan alla säilytetään centavoja ja eteisen ruukusta voi löytää peson. Ennustuksia kuunnellaan. Öisin ilman synninpäästöä kuolleitten sieluja kulkee laumoittain vapaana pitkin katuja. Appelsiininkukkavesi lievittää pelkoa. Comalan maat omistaa Pedro Páramo, koska se on Jumalan tahto. Jos nainen ei pysty saamaan terveitä lapsia, niin häntä vaivaa paha silmä, mahanpolte tai kylmetystauti.
Teksti sisältää monenlaisia tapoja kuvata ja kertoa. Karusta elämästä, köyhyydestä, kurjuudesta, sairaudesta ja kuolemasta päästään aivan hetkittäin myös irti:
Ajattelin sinua, Susana. Viheriöiviä rinteitä. Kuinka lennätimme leijaa tuulen aikaan. Alhaalta kuului kylän elämä, olimme sen yllä korkealla rinteellä ja tuuli kiskoi hamppulankaan käsistämme. ”Susana, auta minua.” Pehmeät kädet painautuivat toisiinsa. ”Päästä enemmän lankaa.”
Tuuli sai meidät nauramaan. Se yhdisti silmiemme katseen, ja samalla lanka juoksi sormiemme välistä tuulen takana, kunnes murtui kevyesti ritisten aivan kuin linnun siivet olisivat sen murtaneet. Ja ylhäällä paperilintu putosi kieppuen, narupyrstöä perässään vetäen, ja katosi maan vehreyteen.
Huulesi olivat kosteat, kuin kaste olisi niitä suudellut (213)
Teos on kirjoitettu hienovaraisesti ja monisyisesti. Kun Eduviges Dyada keskustelee Pedro Páramon luona asuneen pojan kanssa, hän lopulta toteaa: ” – Ei. Et sinä hullu ole, Miguel. Olet varmaankin kuollut.” (224) Näin asiasta ilmoitetaan seuraavana päivänä:
– Isäntäni don Pedro pyytää apuanne. Miguel-poika on kuollut. Pyytää että tulisitte seuraksi.
– Tiedän, sanoin pojalle. – Pyysivätkö ne sinua itkemään?
– Pyysivät, don Fulgor käski minun kertoa tämän itkien. (225)
Lopulta Pedro Páramo antaa isä Renteríalle kourallisen kultarahoja, jotta pojan synnit voitaisiin antaa anteeksi.
Pedro Páramossa ei ole lainkaan selvää, ketkä ovat kuolleita, ketkä eläviä. Monesti on epäselvää, kuka puhuu, kenen tarinaa kerrotaan. Sen sijaan luontoon liittyvissä kuvauksissa Juan Rulfo on päättänyt olla yksityiskohtainen ja tarkka: ”elokuun kuuma tuuli puhaltaa kaikkialle suopayrtin mätää löyhkää” (204), ”Katolta tippuva vesi teki reikää pihan hiekkaan” (212), ”tuulenvire ravisteli granaattiomenapuun oksia” (213), ”kolibrien siipien surina kuului jasmiininoksien välistä” (215), ”Kuului vain leuto tuulenhenki myrtinlehtien seassa” (230) , ”Yksinäinen korppikotka keinahteli taivaalla” (221) ja ”Matkijalintu lensi ohi maata viistäen ja parkui kuin vauva” (270). Kun Juan tapaa velipuolensa ”Korppiparvi lensi tyhjän taivaan poikki huutaen kuaar, kuaar, kuaar.” (206)
Comalassa on kuuma. Kuumuuteen tuo helpotusta vain tuuli, ja tuulta kuvataan romaanissa useasti ja monella eri tavoin.
Helmikuun aamuina tuuli laskeutui vuorilta. Ja pilvet jäivät ylös odottamaan että kaunis ilma laskisi ne alas laaksoon. Sillä välin ne jättivät tyhjäksi sinisen taivaan ja päästivät valon leikkimään tuulen kanssa, joka teki pyörteitä maanpintaan, kieritti tomua ympäriinsä ja läpsytti appelsiinipuiden oksia. (286)
Pedro Páramon henkilöiden kirjo on huikea. Jotkut henkilöistä esiintyvät vain kerran, osa henkilöistä esiintyy läpi koko teoksen. Toisille kirjailija on antanut monta nimeä. Don Fulgor on Pedro Páramon oikea käsi, joka järjestelee kaikki isäntänsä kierot suunnitelmat. Isä Rentería liittyy lopulta kapinallisiin. Toribio Aldretea syytetään maan luvattomasta haltuunotosta. Doña Dolores (Lola) naidaan, koska hänen suvulleen ollaan eniten velkaa. Filoteo Aréchiga värvää tyttöjä don Pedrolle. Dorotea hankkii tyttöjä Miguel Páramolle. Damasio pitää rähinöinnistä ja lähtee siksi mielellään mukaan vallankumoukseen. Florencio on Susanan rakastettu. Gerardo Trujillo on Pedro Páramon lakimies. Ihmisten lisäksi oman tehtävänsä saa myös Miguel Páramon raudikko, Colorado.
Romaani on nimensä mukaan erään miehen tarina lapsesta kuolemaan saakka. Lapsi kasvaa voimakkaasti kuin rikkaruoho pienestä nulikasta mahtimieheksi, joka rakastaa kaikista eniten elämässään Susanaa. ”Pedro rakasti sitä niin paljon että lysähti loppuelämäkseen korituoliin, tuijottamaan tielle jota pitkin Susana oli kannettu hautausmaalle.” (291)
Pedro Páramon – sekä samassa kirjassa julkaistun ”Tasanko liekeissä” novellivalikoiman – on suomentanut Tarja Roinila. Esipuheessaan hän toteaa, että Juan Rulfo on Meksikon merkittävin modernisti ja Meksikon 1900-luvun tärkein klassikko. Esipuhe on muutenkin valaiseva Juan Rulfoon ensi kertaa tutustuvalle. Minulle Roinilan sanat toivat lisäksi helpotuksen siitä, että joku muukin on ollut hämmentynyt tätä tekstiä ensimmäistä kertaa lukiessaan.
Juan Rulfo Pedro Páramo, teoksessa Tasanko liekeissä, Siltala, s 203-343, Suom. Tarja Roinila