Maria Broberg: Veden varjot

Syyllisyyden pitkä varjo – RIITTA VAISMAA (22.10.2021)

Syyllisyys, isän ikävä, rakkauden kaipuu ja epätoivoinen rakkaus ovat Maria Brobergin esikoisromaanin Veden varjot keskeiset teemat. Epäonniset ihmissuhteet leimaavat koko teosta. Kirjailija kuljettaa pienen västerbottenilaisen kylän asukkaiden monelta osin varsin ankeaa elämää 1940-luvulta nykyaikaan.

Veden varjot on surullinen teos ihmisistä, jotka eivät osaa elää toistensa kanssa eivätkä oikein itsensäkään. Romaanin henkilöt ovat linkkejä vääristyneiden ihmissuhteiden ylisukupolvisessa ketjussa.

Maria Broberg on syntyjään Piteåsta. Veden varjot hän on sijoittanut Västerbotteniin aivan nykyisille kotikulmilleen, jotka hän nimeää todellisten paikkojen mukaan. Veden varjoja ei voi olla vertaamatta toisen piteålaislähtöisen ja Västerbottenia kuvaavan ajankohtaisen ruotsalaiskirjailijan Karin Smirnoffin romaaniin Lähdin veljen luo. Vaikka Brobergin ilmaisu on normaalia yleiskieltä, siinä on samaa henkeä kuin Smirnoffin janakippo-språketissa. Sekä Borbergin että Smirnoffin voi vaivatta nähdä heitä edeltävän merkittävän Västerbottenin kuvaajan Torgny Lindgrenin perillisinä, vaikka Lindgrenin lempeys ei olekaan leimallista näille nykynaisille.

Assar ihastuu 17-vuotiaana 1940-luvun lopulla silmittömästi uuteen naapurin rouvaan. Margareta on vielä nuori nainen vaikkakin tuplasti Assarin ikäinen. Margaretan mies Hebbe on paljon nuorta vaimoaan vanhempi, ja pariskunta on tahtomattaan lapseton. Margareta ei ole nainut Hebbeä rakkaudesta, paremminkin hän on tarvinnut huolenpitäjän lapsuudenperheensä hajotessa. Hänestä tulee nuorelle Assarille pakkomielle ja valtavan mutta kielletyn intohimon kohde. Vaikka Margareta ei aio jättää Hebbeä, hän on pian raskaana. Puolisoille on selvää, että lapsen isä on joku muu kuin Hebbe. 1950-luvun alussa syntyy Håkan, Veden varjojen päähenkilö.

Hebbe rakastaa poikaa, vaikka ei salli itseään kutsuttavan isäksi, mitä poika ei voi ymmärtää. Hebbe opettaa Håkanille luonnossa pärjäämisen taidot, erityisen tärkää molemmille on kalastus. Heidän yhteinen, salainen lempipaikkansa on joen varren ketunkolo. Hebbe kuolee yhteisellä kalastusmatkalla Håkanin ollessa vielä pikkupoika. Menetys on pojalle suuri. Hän kulkee lopun ikäänsä samoja polkuja, joita samosi Hebben kanssa, eikä koskaan unohda Hebbeä. Samalle seudulle sijoittuu myös Håkanin elämän suuri trauma.

Håkan tuntee itsensä hylätyksi. Hyvin omillaan hän joutuukin jo pienestä selviämään. Tilanne ei ainakaan helpotu, kun äidin rinnalle asettuu pian lappalainen Lars ja kun syntyy pikkuveli Nilas. Jos Margareta ketään rakastaa, ehkä Nilasta. Äiti hän ei silti osaa olla. Larsille Nilas on tärkeä, mutta Lars on poromies ja poroelon myötä pitkiä aikoja poissa. Margareta sysää sydämettömästi pikkulapsen pikkupojan hoidettavaksi.

Näin käy myös silloin, kun Nilas katoaa. Poikaa ei laajoista etsinnöistä huolimatta löydetä. Margareta suunnittelee samaan aikaan lähtöä perheensä luota. Lars ei kestä suruaan, joka seuraa häntä koko loppuelämän. Hän jättää Margaretan ja Håkanin ja muuttaa kokonaan pohjoiseen. Äiti ja poika tietävät jotakin Nilasista. Yleisimmin Nilasin otaksutaan hukkuneen likeiseen jokeen. Tietoja Nilasin kohtalosta saa odottaa tietoa kirjan viime riveille.

Håkan tuntee itsensä moninkertaisesti hylätyksi. Hänen koko loppuelämäänsä leimaa syyllisyys, mikä tuntuu ajoittain hieman abstraktilta, kun lukijalle Nilasin kohtalo on avoin. Håkanin elämä on kaikin puolin rankkaa. Hän on eristäytynyt ja koulukiusattu. Hänen on vaikea saada ystäviä, ja nekin harvat hän menettää. Hän kokee, että hän on syyllisyytensä tähden itse syypää osaansa. Monet luulevat, että Lars on Håkanin isä, kun Hebbeä ei enää juurikaan muisteta. Tästä syystä hän saa kaiken muun lisäksi tuntea nahoissaan ikivanhan saamelaisvihan.

Håkanin kaiken kattava syyllisyys tuntuu kohtuuttomalta. Se estää häntä kiinnittymästä kehenkään. Hänestä tuntuu, että kaikki naisetkin kaikkoavat hänen piiristään hänen syyllisyytensä tähden. Oli Nilasille tapahtunut mitä tahansa, syyllisyyden soisi kohdistuvan Margaretaan, joka ei välitä sen enempää miehistään kuin lapsistaankaan. Margareta jää arvoitukseksi. Oliko hänen traumansa niin suuri, ettei hän pystynyt enempään?

Håkan alkaa jo ikämiehenä seurustella nuoren Petran kanssa. Håkan pelkää, että myös Petra jättää hänet. Tyttö näkee, että mies on tuskainen. Hän miettii todellakin lähtemistä mutta valitsee kuitenkin Håkanin ja pakottaa tämän ylittämään puhumattomuutensa ja kohtaamaan menneisyytensä. Petran myötä Veden varjoihin tulee hieman toiveikkuuttta.

Margareta elää vanhaksi. Lopulta hän on muistamattomana dementikkona hoivakodissa. Håkan tosin välistä epäilee äitinsä muistamattomuuden olevan valikoivaa. Välistä Margareta elää tätä päivää, mutta jos tulee puhe Nilasista, hän katoaa omaan todellisuuteensa. Broberg ei koskaan kerro, mitä Margareta todella tietää tai muistaa. Vuosikymmenten jälkeen Nilasin jäännökset lötyvät joen tulviessa ketunkolosta, minne niitä ei ole voinut vesi kuljettaa. Kun asia tulee yleiseen tietoon, Margareta kuolee seuraavana päivänä.

Kirjailija jättää syytä kertomatta Assarin kymmeniksi vuosiksi lähes täysin syrjään. Assar pysyy poikamiehenä ja elättää itsensä paikallislehden toimittajana. Kun hän jo vanhana miehenä tapaa Håkanin, molemmat surevat äitiensä lehmien hävittämistä. Assarin ja Håkanin tapaaminen on eräänlainen sovinto, helpotus. Assar näkee poikansa, Håkanista on mukava puhua jonkun kanssa vanhoista ajoista.

Tiina Sjelvgrenin suomennos kulkee sujuvasti. Hän onnistuu välittämään Maria Brobergin pohjoisen puheen. Hän-pronominin käyttö tosin ajoittain häiritsee. Monesti on mietittävä ja palattava luettavassa taaksepäin tietääkseen, kuka hän kulloinkin on. Kyse ei ole siitä, että ruotsissa on yksikön kolmannen persoonan ilmaisemiseen kahden suvun sanat, koska aina ei voi asiaa tarkistamatta tietää, viittaako hän naiseen vai mieheen. Asia olisi ollut helposti korjattavissa esim. käyttämällä etunimiä tai vaikkapa pronominia tämä.

Maria Broberg (s. 1977) on koulutukseltaan kulttuuritoimittaja. Hän on toimii kirjailijan työn lisäksi mm. tiedottajana ja kunnallispoliitikkona.

Maria Broberg: Veden varjot (Bakvatten). Suom. Tiina Sjelvgren. Atena 20121. 283 s.

Riitta Vaismaa on kirjallisuuskriitikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.