Blood Meridian or the Evening Redness in the West (1985) on Cormac McCarthyn, toistaiseksi suomentamaton, mutta jo klassikon asemaan noussut romaani, jota Vesa Rantama on tutkinut.
Cormac McCarthyn Tie on saanut innostuneen vastaanoton Suomessa, Tiessä elettiin maailmantuhon jälkeistä aikaa: luonto oli pelkkää tuhkaa, maailma oli lähes tyhjä eläimistä ja ihmisistä. Blood Meridianissa kuvattavana on villi, julma, väkivaltainen ja verinen 1800 -luvun Mexicon tienoilla liikkuneiden päänahanmetsästäjien maailma.
Vesa Rantaman ekokritiikkin perustuva gradu on nimeltään ”Erämaan herrat ja orjat. Vallantahto ja luonto Cormac McCarthyn romaanissa Blood Meridian.” Tutkimuksessa ekokritiikki liitetetään Nietzschen teoriaan vallantahdosta. Rantaman mukaan Nietzscheä, luetaan harmittavasti vain kulttuurifilosofina. Sellainen antaa luonnolle estetisoidun roolin, vaikka Nietzschen kautta luontoa voidaan lukea toisin, jatkuvana liikkeenä ja erontekona:
”Tätä virtaavaa liikettä Blood Meridianissa nähdäkseni onnistuneesti kuvataan. Jokin ikään kuin jatkuvasti erottaa voimia toisistaan ja yhdistää niitä jälleen erilaisiksi kombinaatioiksi: hevonen ja ratsastaja, hiekka ja aurinko, mies ja susi. Kaikki toimijat saavat jatkuvasti erilaisia rooleja.”
Blood Meridiania on ylistetty sen äärimmäisen väkivallan yksityiskohtaista kuvausta, joka sulautuvat osaksi hyvinkin ylätyylistä ja runollista proosaa. Kertoja kietoo aavikon läpi ratsastavat hahmot konkreettisesti osaksi ympäristön prosesseja
Romaani seuraa the kid–nimellä kutsuttua karkulaista päänahanmetsästäjien joukossa. Ollaan Meksikon alueella 1800-luvun puolessavälissä, ja päänahkoja metsästävän joukon julmassa maailmassa. Heille maksetaan tapettujen intiaanien päänahkojen mukaan, mutta ryhmälle kelpaa kenen tahansa ihmisen päänahka, he lauppaavat matkan varrella teurastamiensa meksikolaisten päänahkoja ja väittävät ottaneensa ne intiaaneilta.
Tärkein hahmo teoksessa on ”the judge” joukkiota otteessaan pitävä karismaattinen hirviö, jolla on kyky saada asiat näyttämään miltä haluaa. Hän taitaa kaikki kielet, hän on kooltaan valtava, lähes seitsemän jalan mittainen, jolta puuttuu kehostaan kaikki karvoitus. Nimenä ”The judge” viittaa Kierkegaardin tuomariin. Hän tutkii luontoa ja vanhoja kulttuureja, ja luennoi seurueelle yliopistoenglannillaan.
Rantaman mukaan: ”Judgen hahmossa todellisuutta luova, muokkaava ja tulkitseva vallantahto kohtaa fyysisen luonnon kaikkein konkreettisimmalla tavalla.”
Romaanin kertojaa lähinnä oleva hahmo on ”kid”. Hän on lukutaidoton ja impulsiivisen väkivaltainen, passiivinen sekä erityisen viaton. Kid on joukossa aivan puhumaton, hän on ainoa joka huomaamatta onnistuu kieltäytymään ”judgen” pyynnöistä, ja silti ”judge” kuvataan monesti hymyilemässä ”kidille”.
Romaanin keskeinen konflikti on se, että ”judge” tahtoo ”kidin” alistuvan vallantahdolleen, Rantama luonnehtii asetelmaa aktiivisen vallantahdon edustajan suhteeksi reaktiiviseen ”kidiin”. Luontoa objektivoiva ja tuhoava, sotaa kaikkien arvojen lähtökohtana pitävä ”judge” kohtaa toisenlaisen voiman.
Mikä tuo voima on, eräs nietzscheläinen tutkija näkee kidissä uskonnollisen ja armahtavan hahmon. Rantama taas näkee ”kidissä”, joka mukautuu kaikkeen eikä vastusta ketään aavistuksen Nietzschen Viimeisestä Ihmisestä, joka ei jaksa mitään:
”Maa on silloin kutistunut pieneksi, ja sen päällä hyppii viimeinen ihminen, joka tekee kaiken pieneksi. (…) Ei enää rikastuta eikä köyhdytä: kumpikin on liian vaivalloista. Kuka tahtoo vielä hallita? Kuka vielä totella? Kumpikin on liian vaivalloista.”
Kerronta ja kaikkeen sulautuva ”kid” liittyvät kiinnostavalla tavalla yhteen. ”kid” ei puhu paljon ja vaikuttaa koko romaanin ajan ajelehtivan tapahtumien mukana vailla millään lailla ilmaistua motiivia: paikat ja maisemat ovat villejä ja barbaarisia niiden läpi ”kid” vaeltaa ja on itsekin sellainen. Blood Meridianissaihmiset sulautuvat luonnon prosesseihin, metaforisesti tai aivan konkreettisen kerronnan kautta.
Autiomaa on viivytettyä kuoleman kuvausta. Kuoleman läsnäolo seuraa ratsastajia jatkuvasti. Päivät ovat sietämättömän kuumia, yöt käsittämättömän kylmiä ja sudet, kojootit, kalkkarokäärmeet, skorpionit sekä ihmiset hengenvaarallisia.
McCarthyn pitkät lauseet ja vähän välimerkkejä, eivät erottele vaan liittävät elementtejä yhteen.
Tyypillinen Blood Meridianin kappale alkaa: ”They rode…” Liike on romaanissa jatkuvaa – se on pakko, jonka avulla voi selviytyä ja jonka taustaa vasten kaikki tapahtumat kuvataan.
Rantama kirjoittaa: ”Kerronta pyyhkäisee läpi pienten ja suurten autiomaan ilmiöiden, joista monet periaatteessa hyvinkin huomaamattomia, ja kuvaa ne muutoksen ja liikkeen tilassa. Millekään ilmiölle se ei anna ensiarvoista asemaa tai pysyvää identiteettiä: edes henkilöhahmojen keskusteluita ei ole erotettu muusta kuvauksesta ja tekstistä.”
RISTO NIEMI-PYNTTÄRI