Sanojen aallossa PIRJO KANTOJÄRVI
Mikael Niemen teoksessa vesi virtaa ja ihmiset taistelevat eloonjäämisestä.
Pajalasta kotoisin olevan Mikael Niemen uusin romaani Veden viemää tulvahtaa kirjan sivuilta ja vie lukijan mukanaan Pohjois-Ruotsin maisemiin. Teoksessa seurataan erityisesti kuuden eri henkilön selviytymisyrityksiä, kun joki uhkaa peittää alleen kaiken sen, minkä he tuntevat. Absurdeja tilanteita on monenlaisia: itsemurhaa suunnitellut lentää helikopterilla turvaan, turvalliseksi suunniteltu auto muuttuukin ansaksi, kieltäytyminen kahvista ja kännykän luvaton vieminen kiristää toiminnan äärimmilleen ja talo lähtee seilaamaan virran mukana.
Elämä tiivistyy tulvan edessä
”Ei tämä ole veden vika, Gunnar ajatteli ja teki kaikkensa pitääkseen sieraimet pinnan yläpuolella. Ei vesi halua meille mitään pahaa. Me rakensimme liian heikkoja patoja, meistä tuli ylimielisiä.” (s.240)
Samalla tavoin kuin vesi virtaa ja padot hajoavat, murtuvat ihmisten mielet romaanissa. Heidän ajatuksensa alkavat vaeltamaan tiettyyn suuntaan. Se, mikä on tärkeintä kenellekin, nousee pinnalle. Kyseessä voi olla läheiset ihmissuhteet, mutta myös jokin vähäpätöisemmältäkin tuntuva asia. Ajatukset alkavat kiertää pyörteen tavoin samaa rataa, mutta toisaalta myös lainehtivat menneen ja nykyhetken välillä. Henkilöt ajautuvat toistensa seuraan ja he menettävät osaksi oman käytöksensä kontrollin. Siitä huolimatta he tekevät yllättävänkin loogisia ratkaisuja selviytymisensä eteen, vaikka lukijalle nämä tilanteet näyttäytyvät hyvin absurdissa valossa. Teos ei pelkästään kuvaa heitä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen toisiaan, vaan näyttää myös ne vaikeat hetket, kun ihminen joutuu miettimään, mitä tehdä. Aina ihminen ei kykene pelkkään hyvään kriisin keskellä vaan pimeämpikin puoli voi nousta esiin.
Teoksessa lähestytään ihmisen suhdetta ympäristöönsä sekä turvattomuutta luonnonvoimien edessä. Sitä korostaa uskontoon liittyvät vertaukset. Luonto ottaa vallan aivan kuin elettäisiin vedenpaisumuksen aikoja. Samalla veteen voi liittyä myös ajatus sen puhdistavasta voimasta ja uudestisyntymisestä rangaistuksen lisäksi. Vaikka ihminen on pyrkinyt valjastamaan joet sähköntuotantoon, se ei tarkoita sitä, että luonto sopeutuisi ihmisen sille asettamiin kahleisiin.
Romaanissa Pohjois-Ruotsi saa hetken olla katastrofin vuoksi tapahtumien keskipisteenä, mutta Etelä-Ruotsia ja Tukholmaa tulva ei hetkauta. Asukkaiden on selvittävä itse parhaan taitonsa mukaan. Ympäristö on merkittävä osa ihmisten ajatusmaailmaa ja identiteettiä. Myös saamelaisuus nousee esille henkilöiden pohdinnoissa.
Kappaleita ihmiskohtaloista
”Mikäpä voisi paremmin kuvata elämää, itse elämistä, kuin vesi.” (s.29)
Niemen romaanissa kieli on sujuvaa ja tapahtumat soljuvat henkilöstä toiseen. Teos rakentuu pääasiassa kuuden eri henkilön vuoroittaiseen seuraamiseen, aivan kuin kamera olisi läsnä eri puolella tulvivaa aluetta ja tallentaisi erilaisia ihmiskohtaloita. Siitä huolimatta kerronta ei tunnu liian pomppivalta vaan etenee rauhallisesti. Hetkittäin tulee pintaan tunne siitä, että teos kiertää liikaa samaa kehää. Tapahtumien suunnat ovat osaksi ennakoitavissa. Kuitenkaan tuo tunne ei jää häiritsemään liikaa. Se korostaa sitä, miten luonnonkatastrofit saavat ihmiset toimimaan tietyllä, jopa hieman yllätyksettömälläkin, tavalla.
Teoksen huumori koostuu äärimmilleen ajautuvista tilanteista. Samalla teos sisältää myös tummempia sävyjä. On hetkiä, jolloin ei tiedä, pitäisikö nauraa vai ei. Se on teoksen vahvuus. Erilaiset näkökulmat pakottavat pohtimaan, miten järjettömältä ihmisten käytös joskus näyttää, vaikka itse tilanteessa se mahdollisesti tuntuisikin ainoalta mahdolliselta tavalta toimia.
Veden viemää osoittaa, että kaikkeen ei voi varautua, ja vaikka voisikin, niin tilanteet silti vievät mukanaan. Joskus luonnon on muistutettava tästä asiasta, jotta ihminen tietää oman paikkansa. Veden varassa sitä ollaan, vaikka asiaa ei haluaisi myöntää.
Mikael Niemi: Veden viemää (Fallvatten). Like 2013. s.298. Suom. Jaana Nikula