Risto Niemi-Pynttäri
NEUROLOGISEN ROMAANIN TORJUTTU PSYKOLOGIA
Muistin kaiku on neurologinen romaani, aivojen toimintaa valotetaan siinä monelta kannalta. Kiinnostavana juonteena mukana on myös huomioita kurkien yliaikaisesta muistista. Millaiseen muistiin perustuvat kurkien muuttoreitit? Entä ikuisesti samana pysyvät jokisuistojen lepopaikat, joissa muuttoa tekevät linnut pysähtyvät lepäämään ja aterioimaan? Millaiseen muistiin perustuu se, että nykykurjet eivät pelkää ihmisiä samalla tavalla kuin aiemmin ?
”Kun kurjat lähestyvät pesäänsä sekä naaraan että koiraan aivoissa tapahtuu jokakesäinen muutos. Ne ryhtyvät puolustamaan aluettaan raivokkaasti tunkeilijoilta. Ne hyökkäävät jopa oman ällistyneen edellisvuotisen poikesensa kimppuun, vaikka ovat hoivanneet sitä matkalla takaisin pohjolaan, ja ajavat sen pois nokkimalla ja viuhtomalla siipiään.”
Romaanin juoni käsittelee kuitenkin auto-onnettomuudessa päänsä loukannutta miestä, Markia. Miehen kuntouttamisen myötä Powers tuo esiin runsain määrin neurologiaan liittyvää tietoa. Mark paranee täysin, ainoana ongelmana on kuitenkin se, että kaikkein rakkaimmat asiat eivät tunnu enää omilta. Hänen koiransa on muuten aivan samaa rotua, mutta se ei tunnu samalta koiralta. Kotitalo tuntuu tarkalleen rakennetulta kopiolta. Emotionaalisesti keskeisimpänä asiana on se, että Markin sisko Karen, läheisin ihminen, tuntuu vieraalta ihmiseltä: joku vain näyttelee hänen siskoaan.
Powersin romaani on jopa liiankin neurologinen, sisarussuhteen kriisissä ei nähdä mitään psykologista. Powers tuntuu seuraavan muodikkaasti kovia tieteitä ja psykoanalyysiin kohdistuu lähes halventavia huomioita. Juuri siksi romaania olisi kiinnostavaa lukea psykoanalyysin kannalta. Mark palaa homososiaaliseen nuorten miesten kaljaporukkaan aivan ongelmattomasti, mutta koordinaatit ovat sekaisin suhteessa naisiin ja ennen kaikkea siskoon.
Olisi loogista että miehen lisäksi myös siskon mielteitä käsiteltäisiin neurologisesti, mutta Karen toimii psykologisesti kiinnostavalla tavalla. Hän omistautuu veljensä parantamiselle, asuu Markin talossa ja viettää pitkiä aikoja sairaalassa tämän luona. Sisko alkaa seurustella entisen miesystävänsä kanssa, miehen joka oli ennen veljen paras kaveri.
Parhaiden kaverusten välit rikkoutuivat samaan aikaan kun sisko alkoi seurustella tämän Markin kaverin kanssa. Psykoanalyyttisen tulkinnan kannalta ei tarvitsekaan muuta sanoa, kuin välirikon konkreettinen syy. Kaveri oli lähennellyt Markia, ja tämän jälkeen Mark oli katsonut että hänen ystävänsä on homo. Siksi Mark alkoi uskoa, että kaveri vain teeskenteli rakastavansa tämän siskoa. Näin siis teeskentelyn teema, siskoon liittyvien tunteiden ongelmana, oli olemassa jo ennen aivojen kolhiintumista.
Psyykkiset totuudet tulevat tarinaan usein sivupolkuja myöten. Powers on selvästikin perehtynyt paitsi neurologiaan, myös kurkien arkaaisiin reitteihin ja muistiin. Hän tuo hankkimansa kurkitietouden romaaniin kurkien tukijan kautta. Onkin osuvaa että tämä mies on romaanin taustalle jäävä avainhenkilö, siskon miesystävä ja Markin entinen paras kaveri. Voin hyvin kuvitella, että Powersin täytyi vain ratkaista tekninen ongelma: kuka tuo kurjet romaaniin. Henkilö jää romaanin pintatasolla sivulliseksi, ja josta vaietaan. Samalla romaanin maailma on varsin epäseksuaalinen – hallitseviksi nousevat veljelliset ja sisarelliset tunteet. Niinpä!
Kritiikeissä Powersin romaaneja on moitittu liian pitkiksi. Powers on kertonut itseasiassa sanelevansa romaanit aamupäivisin vuoteestaan käsin. Tietokoneen tekstintunnistin muuntaa puheen kirjoitukseksi. Hän kertoo saavansa romaaneihin tällä tavalla jutustelevaa kerronnallisuutta. Samasta syystä materiaalia tulee valtavasti. Mutta silti sanomalehtien leipäkriitikot ovat tietyllä tavalla jäävejä moittiessaan romaania pitkäksi, hehän lukevat työkseen ja lyhyt teksti helpottaa työtä. Kiireettömällä lukijalla tilanne on päinvastoin, jos tesktin maailma on kiinnostava sen loppumista haluaa pitkittää. Powersin edellinen romaani Laulut joita lauloimme oli niin komea että tuhat sivua ei ollut liikaa, mutta Muistin kaiku ei ole aivan sen veroinen.
Richard Powers: Muistin kaiku, suom. Sari Karhulahti. Gummerus 2009