EVA SUNDGREN
Stephen Kingin uusimman romaanin päähenkilö on yksityisetsivä Holly Gibney, joka on aiemmin esiintynyt sivuhenkilönä viidessä kirjassa. Kirjailija kertoo jälkisanoissaan kiintyneensä Hollyyn ja halunneensa tehdä hänestä päähenkilön.
Holly-romaanin ensimmäinen luku on otsikoitu 17. lokakuuta 2012 ja esittelee tapahtumapaikan, Jorge Castron ja vanhan runoilijan, joka ensin on satunnainen sivusta seuraaja mutta saa myöhemmin keskeisemmän roolin. Jorge kohtaa pari tuttuaan yliopistolta, nimittäin emeritaprofessori Emily Harrisin ja tämän miehen, emeritusprofessori Rodney Harrisin. Mies istuu pyörätuolissa, jonka akku on tyhjä ja jonka työntäminen pakettiautoon ei onnistu vaimolta. Jorge tarjoaa vanhalle pariskunnalle apua mutta joutuukin heidän sieppaamakseen. Jorge tulee tajuihinsa suljettuna isoon metallihäkkiin professoripariskunnan talon kellarissa.
Toisessa luvussa kohtaamme Hollyn, joka osallistuu Zoomin kautta koronavirustautiin kuolleen äitinsä hautajaisiin. On heinäkuu vuonna 2021, romaanin pääasiallinen tapahtuma-aika. Koronapandemia muodostaa mielestäni luontevan taustan romaanin absurdeille tapahtumille. Holly pelkää koronavirusta ja suhtautuu sen torjuntaan vakavasti, toisin kuin hänen äitinsä, joka kieltäytyi rokotuksesta ja oli myös innokas Trumpin kannattaja. Kertoja on periaatteessa kaikkitietävä, koska tuntee henkilöidensä ajatukset ja asenteet ja kommentoi niitä usein sarkastisesti:
”Charlotte osallistui itsenäisyyspäivänä neljäs heinäkuuta maskipakon vastustajien mielenilmaukseen osavaltion pääkaupungissa. Hän piteli koholla kylttiä, jossa luki MINUN KEHONI MINUN VALINTANI (mikä ei estänyt häntä vastustamasta aborttioikeutta).” (s. 29)
Hollyn etsivätoimisto Etsivä löytää on koronan takia suljettuna, mutta Penelope Dahl jättää puhelinvastaajaan useita viestejä. Hänen aikuinen tyttärensä Bonnie on kadonnut, ja hän pyytää Hollya tutkimaan tapausta. Holly tarttuu toimeen ja saa (enimmäkseen etänä) apua kollegoiltaan, joista toinen on sairaalassa koronan takia. Pian Hollyn tietoon tulee muita katoamisia, ja hän alkaa aavistella tapausten liittyvän toisiinsa.
Romaanin muita aikatasoja ovat syyskuu 2015, marras- ja joulukuu 2018 sekä joulukuu 2020, jolloin saamme seurata Harrisien aiempia edesottamuksia. Harrisit ovat sivistyneitä ihmisiä ja kunnioitettuja yhteisönsä jäseniä. He asuvat yliopiston lähellä hillityn tyylikkäällä asuinalueella, jolla ei esiinny mauttomia ja yliampuvia joulukoristeita. Heillä on kuitenkin synkkä salaisuus, joka alkaa paljastua lukijalle jo kirjan alussa. Harriseilla on monia iän tuomia vaivoja, jotka ajoittain haittaavat elämää pahasti. Niihin he tietysti haluavat helpotusta, ja toiveissa on myös pitkä elämä. Emily eli Em on pariskunnan terävämpi osapuoli, joka tekee jatkuvasti tarkkoja havaintoja ympäristöstään. Pariskuntaa kuvataan hänen näkökulmastaan. Rodney eli Roddy vastaa juhlavista kattauksista ja ruuanlaitosta ja on hyvin huolehtivainen.
Joulukuussa 2018 Harrisit pukeutuvat parhaimpiinsa juhlaillallista varten. Emily panee surullisena merkille, että kumpikin on laihtunut ja muuttunut raihnaiseksi. Harrisit kohtelevat toisiaan huomaavaisesti ja hellästi, mikä haastaa stereotyyppisen käsityksen vanhuksista mutta myös luo kontrastin heidän pahuudelleen. Siinä on saman kaltaista käytännöllisyyttä ja banaaliutta kuin natsien pahuudessa, ja Harrisit uskovat vilpittömästi asiaansa. Pari sivua ennen kuin tuo asia tehdään selväksi, lukijalle tarjoillaan eläväinen kuvaus tämän eriskummallisen parin illallisesta:
”Heidän katseensa kohtaavat lasien yli – Roddylla on siniset silmät, Emillä vielä sinisemmät – ja sitten he juovat. Ensimmäinen tilkka puistattaa Emiä kuten aina. Se johtuu Mondavi 2012:n raikkauden pohjalla maistuvasta suolaisuudesta. Sitten hän juo lasin tyhjäksi ja tuntee, miten viini lämmittää poskia ja sormia. Jopa varpaita! Vielä tervetulleempi on elinvoiman kuohahdus – heikko kuten näläntunne, mutta kiistaton.” (s. 99)
Koska Harrisit ovat kahdeksankymppisiä, heidät on yhteiskunnassa marginalisoitu harmittomiksi, kuten länsimaisessa yhteiskunnassa yleisesti on tapana. Siksi Hollylla ja hänen kollegallaan Barbaralla kestää hyvin pitkään ymmärtää, että Harriseilla voisi olla jotain tekemistä katoamisten kanssa.
”Herra Harris nauraa, antaa lentosuukon ja lähtee. Barbara ei pidä saamastaan teestä (oikeastaan inhoaa sitä), mutta on mukava nähdä vanhuksia, jotka yhä rakastavat toisiaan niin paljon että laukovat hupsuja vitsejä.” (s. 166)
Kertoja tarjoilee vihjeitä paitsi lukijalleen myös Hollylle, jotta tällä olisi uskottavat mahdollisuudet päästä jyvälle herttaisen professoripariskunnan syyllisyydestä. Jotkin lukijalle annetut vihjeet johtavat virhepäätelmiin, kuten asiaan kuuluu. King on mestari luomaan uhkaavia säröjä arkisiin tilanteisiin.
Pakollinen jännityskirjallisuuden klisee on tietenkin se, että Holly lähtee yksin Harrisien talolle nuuskimaan ja tulee yllätetyksi, vaikka on varuillaan. Hän selviää kuitenkin hengissä, ja kirjan loppu viittaa siihen, että jatkoa lienee luvassa.
Stephen Kingiä tituleerataan tavallisesti kauhun kuninkaaksi, mutta romaani Holly on ensisijaisesti dekkari. Siinä ei kuitenkaan kysytä, kuka sen teki, vaan pikemminkin mitä he tekivät ja miksi. Kysymyksessä on psykologinen jännitysromaani. Romaanin kauhuelementti on Harrisit ja heidän toimintansa, nämä henkilöt vetävät vertoja Piina-romaanin hullulle sairaanhoitajalle. Onneksi King ei tarpeettomasti mässäile väkivaltaisilla yksityiskohdilla. Toisin kuin monissa muissa kirjailijan romaaneissa, Holly ei sisällä mitään yliluonnollisia elementtejä. Niinpä sitä voi suositella jännityksen ystäville, jotka eivät siedä yliluonnollisia aineksia.
Moni intellektuelli välttelee Stephen Kingiä, koska hän on valtavan suosittu. Liian suosittu kirjailija saattaa suoltaa kaavamaista kioskiviihdettä, mutta King ei kuulu näihin. Kingin vahvuuksia psykologinen henkilökuvaus ja mielikuvitus. Hän kykenee jatkuvasti uudistumaan ja yllättämään lukijansa. Hänen teoksissaan on teemoja, joista voisi keskustella vaikkapa lukupiireissä, ne eivät ole pelkkää viihdettä. Tärkeimmät teemat liittyvät juoneen, jonka paljastamista olen välttänyt.
Ilkka Rekiaron suomennos on vanhan koulukunnan laatutyötä, kuten odottaa sopii, sillä Rekiaro on suomentanut Kingin teoksia jo 1980-luvulta asti. Jokunen pilkku puuttui, mutta se ei näin laajassa kontekstissa haittaa.
Stephen King: Holly. Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2024
Eva Sundgren on sosiologian ja kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa