Stuart Turton: Pimeitten vetten paholainen

Pahuuden aallokossa – PIRJO KANTOJÄRVI (29.7.2021)

Stuart Turtonin Pimeitten vetten paholainen (Otava 2021) kertoo laivamatkasta, jossa kukaan ei ole turvassa. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1634, jolloin Saardam -niminen laiva lähtee Bataviasta Itä-Intiasta kohti Amsterdamia. Jo satamassa matkustajat saavat kuulla pahaenteisen varoituksen tulevasta.

Spitaalinen ei näyttänyt piittaavan pakokauhusta, ja hänen katseensa porautui kaikkiin paikalla olijoihin.
’Tietäkää, että isäntäni’ – hänen vaeltava katseensa pysähtyi Arentiin, ja Arentin sydän hypähti – ’purjehtii Saardamin matkassa. Hän on salaisuuksien herra, kaiken synkän ja epätoivoisen valtias. Hän antaa teille tämän varoituksen vanhojen lakien mukaan. Saardamin lastina on synti, ja kaikkia, jotka lähtevät sen mukaan, kohtaa armoton tuho. Se ei pääse perille Amsterdamiin.’
Viimeisen sanan kajahtaessa hänen kaapunsa helma roihahti liekkeihin. (Turton 2021, 15.)

Ennustus näyttää käyvät toteen, kun oudot tapahtumat alkavat seurata toisiaan. Pelko täyttää ihmisten mielet, sillä keskellä merta he ovat avun ulottumattomissa. Kaiken lisäksi matkalla olevien ihmisten luottamus toisiinsa on jo alusta lähtien ollut heikoissa kantimissa.

Laivan miehistö ja päällystö, kaartin kapteeni ja musketöörit, muutamissa hyteissä asuvat varakkaammat henkilöt sekä puolikannen alla ja ruumassa matkustava väkijoukko muodostavat kokonaisuuden, jossa jokaisella on ennalta määrätty paikkansa. Tärkeimpänä matkustajana laivassa on kenraalikuvernööri Jan Haan yhdessä vaimonsa Saran ja tyttärensä Lian kanssa. Haanin matkatavaroihin kuuluu puulaatikossa oleva salaperäinen Laite, jota vartioidaan tarkasti. Yhtä tiiviin silmälläpidon kohteena on myös rikoksia ratkova Sammy Pipps, jonka kenraalikuvernööri on yllättäen määrännyt vangittavaksi ja suljettavaksi selliin. Tämä asettaa viimeiset viisi vuotta Pippsin henkivartijana toimineen luutnantti Arent Hayesin vaativan tehtävän äärelle. Hänen on kerättävä kokoon kaikki ne tiedot, joista olisi hyötyä mysteerin ratkaisemiseksi. Laiva on kuitenkin haasteellinen ympäristö tutkimuksille. Esimerkiksi ihmisten väliset ennakkoluulot ja hierarkiat vaikuttavat tiedonkeruuseen. Myös Pippsin asema vankina vaikeuttaa tapahtumien selvittämistä.

Sammy nosti raskaita kahleitaan.
’Minun mahdollisuuteni ovat rajalliset, ja siihen asti, että pääsen vapaaksi ja voin aloittaa omat tutkimukseni, laivan suojeleminen on sinun vastuullasi.’ Heidän proomunsa tömähti Saardamin runkoon perämiehen tuodessa sen laivan kyljelle. ’En hyväksy sitä, että joku roisto hukuttaa minut ennen kuin kenraalikuvernööri ehtii vetää minut hirteen.’ (Turton 2021, 36.)

Pipps ja Hayes eivät ole ainoat, jotka suorittavat tutkimuksia. Esimerkiksi kenraalikuvernöörin vaimo Sara pyrkii ystävänsä Creesjien kanssa selvittämään, miksi paholainen usuttaa laivassa olevat ihmiset toisiaan vastaan ja yrittää siten estää heidän pääsynsä Amsterdamiin.

Vallan ja väkivallan perusteissa

Elämä Saardamissa on jatkuvaa tasapainoilua erilaisten hierarkioiden välillä. Esimerkiksi naisilla on vain rajoitetusti vapautta toimia. Laiva on myös jaettu kahteen alueeseen, eikä matkustajilla ole asiaa miehistön puolelle. Sen lisäksi miehistön ja musketöörien välit ovat kaikkea muuta kuin lämpimät. Rauhan takaamiseksi jokaisen pitäisi pysyä omalla paikallaan, sillä väärin valittu sana tai tehty teko voi horjuttaa vallitsevaa tasapainoa ja johtaa järjestyksen murtumiseen. Pienikin muutos laivan ilmapiirissä voi vaikuttaa suoraan siihen, millaiset mahdollisuudet heillä on selviytyä satamaan asti.

’Te ette tiedä, mistä puhutte’, Larme sanoi.
’Kerro sitten’, Arent sanoi.
’Kertoisin jos voisin. Luuletteko te, että minusta on hyvä, että joku yrittää upottaa tämän laivan? En voi puhua sinulle, koska olet sotilas.’
’Minä en ole’, Sara aneli.
’Rouva on nainen. Melkein yhtä paha.’
’Taivaan vallat’, Sara sanoi harmissaan Larmen itsepäisyydestä. ’Me olemme täällä kolmisin pimeässä. Mitä väliä sillä on?’
Larme pudisti kiukkuisena päätään ja heristi heille sormeaan. ’Kaikki kuvittelevat, että purjehtimisessa on kysymys tuulesta ja aalloista. Ei ole. Purjehtimisessa on kysymys miehistöstä, ja se tarkoittaa taikauskoa ja vihaa. Ne miehet, joista riippuu, pääsemmekö me kotiin vai emme, ovat murhaajia, varkaita ja muuten vain pohjasakkaa, jota kukaan muu ei huoli. He ovat tällä laivalla vain, koska muualla he joutuisivat hirteen. He suuttuvat hetkessä ja ovat luonnostaan väkivaltaisia, ja meidät on kaikki vangittu loukkoon, jossa hyvä mies ei pitäisi edes lehmiään. Kapteeni Crauwels purjehtii ja minä estän miehistöä nousemasta kapinaan. Jos toinen meistä tekee virheen, me kuolemme kaikki.’ (Turton 2021, 236–237.)

Perämies Isaack Larme tietää todella hyvin, miten hauraalla pohjalla koko matkan onnistuminen on. Väkivalta voi leimahtaa pienestäkin kipinästä ja lähteä leviämään. Monelle laivalla olijalle tämänkaltainen tapahtumaketju on jo ennestään tuttu. Esimerkiksi Hayes tietää lapsuudestaan, miten nopeasti ihmiset voivat kääntyä toisiaan vastaan ja miten huhut voivat johtaa väkivallan kierteeseen. Ihmiset ovat aiemminkin etsineet selityksiä ongelmiinsa yliluonnollisista ilmiöistä ja esimerkiksi syyttäneet noitia. Pahuuden häätäminen on merkinnyt myös äärimmäisten keinojen käyttöönottoa. Esimerkiksi Creesjien edesmennyt puoliso Pieter on ollut noidanmetsästäjä.

Jos Vanha Tom kaipasi kaunaa ja katkeruutta, siitä ei laivalla tulisi pulaa, Sara ajatteli. Jokainen tuntui hautovan jotakin harmin aihetta. Kaikkia oli heidän omasta mielestään kohdeltu kaltoin. Kaikki olivat kateellisia jostakin, mitä toisella oli. Hän saattoi vain kuvitella, millaisen hinnan he olisivat valmiita maksamaan paremmasta elämästä.
Millaisen hinnan hän olisi itse valmis maksamaan.
’Saardamilla riittää vanhoja kaunoja’, Arentin ääni jylisi kuin kaikuna hänen ajatuksistaan. ’Kertoiko rouvan mies, mikä tai kuka Vanha Tom oikeasti oli?’
’Jonkinlainen paholainen, mutta Pieter ei koskaan uhmannut sitä kasvotusten. Ei ennen kuin…’ Creesjien ääni sortui, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.(Turton 2021, 118.)

Matkustajana olevan predikantin kirjassa kerrotaan siitä, miten paholainen eli Vanha Tom saa ihmisiä valtaansa ja käy kauppaa heidän kanssaan. Monet uskovatkin paholaisen olevan kaiken oudon ja pahan takana, mutta aivan kaikille laivassa matkaaville se ei kelpaa selitykseksi. Heidän mukaansa pahuus löytyy jokaisesta itsestään, eikä sen heräämiseen tarvita ulkopuolisia voimia. Esimerkiksi kenraalikuvernööriä suojeleva kaartin kapteeni Jacobi Drecht tietää, millaisiin julmiin tekoihin ihmiset pystyvät.

’En ole koskaan nähnyt paholaista seisomassa kuolleen lapsen vieressä. En ole nähnyt paholaisen tekevän väkivaltaa naiselle tai sytyttävän taloa palamaan niin, että asukkaat ovat vielä sisällä. Sinä olet ollut taistelussa, Hayes. Olet nähnyt, millaisia miehet ovat, kun kukaan ei komenna heitä olemaan parempia. He eivät tarvitse Vanhaa Tomia kuiskimaan korvaansa. Paha tulee täältä’ – hän jysäytti nyrkin rintaansa – ’se on meissä syntyjään, se on sitä, mitä me olemme, kun asepuvut ja arvot ja järjestys riisutaan.’ (Turton 2021, 134.)

Valta-asemassa olo vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa heitä. Esimerkiksi Hayes joutuu useaan otteeseen korjaamaan käsityksiään laivalla olijoista. Todellinen henkilö ei vastaakaan sitä mielikuvaa, joka on muodostunut muistojen ja ennakkokäsitysten myötä. Pelko, viha, kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, kostohalu, vallanhimo ja ahneus sekä myös toivo paremmasta elämästä vaikuttavat ihmisten ratkaisuihin. Vaikka heidän tekonsa voivat vaikuttaa yllättäviltä, ovat ne samalla myös ennalta arvattavia. Heikommassa tilanteessa olevat joutuvat kärsimään, kun vahvemmat pyrkivät elämässään eteenpäin.

Rikkaat kuvittelivat, että heidän omaisuutensa palveli heitä ja tarjosi heille sen, mitä he tarvitsivat.
He olivat väärässä.
Omaisuus oli päinvastoin heidän isäntänsä: se oli ainoa ääni, jota he tottelivat. Sen vuoksi he uhrasivat suhteet ystäviinsä, sitä suojellakseen he saattoivat polkea kaikki periaatteet jalkoihinsa. Vaikka omaisuutta olisi ollut kuinka paljon, sitä ei ollut koskaan tarpeeksi. He menettivät järkensä rikkauksia jahdatessaan ja istuivat lopulta aarrekasansa huipulla halveksittuina ja peloissaan.
Arent oli halunnut enemmän. Käännettyään selkänsä vallalle ja vauraudelle hän sai huomata, että pystyi vastustamaan niiden houkutusta. Sen sijaan hän oli lähtenyt etsimään maailmasta paikkaa, jossa kunnia olisi arvossaan. Paikkaa, jossa hän voisi voimillaan suojella heikkoja, paikkaa, jossa valtaistuin ei muitta mutkitta siirtynyt yhdeltä mielipuolelta seuraavalle.
Kaikkialla oli kuitenkin samanlaista. Ainoa käypä maksuväline oli voima, ainoa päämäärä valta. Ystävällisyys ja myötätunto tallattiin maahan, nähtiin heikkoutena, jota saattoi käyttää hyväkseen. (Turton 2021, 152–153.)

Laivamatkustajat eivät ole keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Erityisesti varallisuus aiheuttaa kitkaa ihmisten välille. Asemastaan on samanaikaisesti sekä pidettävä kiinni että pyrittävä mahdollisuuksien mukaan vielä suotuisampaan tilanteeseen. Muun muassa kenraalikuvernööri Haan ja puosu Wyck ovat valmiita tekemään kaikkensa pysyäkseen asemassaan. Pelko syrjäytetyksi joutumisesta pakottaa heidät kuitenkin olemaan aina varuillaan. Jos on ollut valmis kohtelemaan muita julmasti, voi myös olettaa joutuvansa itse samanlaisten tekojen kohteeksi. Keskellä merta seilaavassa laivassa jokainen on muiden valintojen armoilla ja kuolemanuhka on aina läsnä. Kun paholainen alkaa kuiskia ihmisten korviin ja tekee kauppaa heidän kanssaan, jokainen on vaarassa.

Henkilöt pimeyden vankeina

’Mitä ovat pimeät vedet?’
’Se on vanhojen merimiesten nimi ihmisen sielulle’, Van Schooten sanoi pöydän toisesta päästä. ’Heidän mielestään ihmisen synnit ovat pinnan alla kuin vanhat hylyt valtameren pohjassa. Pimeät vedet ovat ihmisen sielu, ja niissä Vanha Tom ui.’ (Turton 2021, 393.)

Pimeitten vetten paholainen käsittelee synkkiä aiheita. Romaanissa laivallinen ihmisiä joutuu keskelle pahuutta, eikä pakopaikkaa ole. Tapahtumapaikka korostaakin tilanteen toivottomuutta. Laivasta on mahdotonta päästä pakoon ja keskellä merta uhka voi tulla sekä ulkopuolelta esimerkiksi myrskyn muodossa että laivan sisältä, kun ihmiset alkavat epäillä toisiaan. Jokaisella on jotain, mitä he eivät halua menettää sekä jotain, minkä he haluavat saavuttaa. Matkan edetessä pahuuden läsnäolo laivassa vain voimistuu.

Tämä oli järjetöntä ja häijyä. Oudot merkit ja surmatut eläimet eivät olleet vihjeitä, ne olivat viestejä. Olipa tämän kaiken takana mitä tahansa – paholainen tai jotain muuta – se halusi kertoa heille, kuinka voimattomia he olivat. Kuinka pahasti loukussa. Se halusi kertoa, kuinka helposti voisi iskeä heidän kimppuunsa. Se yritti pelotella heitä.
Ja se oli myös onnistunut. (Turton 2021, 270.)

Sammy Pippsistä ja hänen apuristaan Arent Hayesista tulee helposti mieleen Sherlock Holmes ja Watson. Tapahtumien edetessä vertailu Arthur Conan Doylen kaksikkoon kuitenkin jää vähitellen sivummalle. Suljettu paikka, toisiaan seuraavat mysteerit, menneisyydestä esiin nousevat tapahtumat sekä henkilöiden väliset valta-asetelmat pitävät huolen siitä, että pohdittavaa riittää. Miksi Laite on tärkeä kuvernöörille? Miksi Pipps on vankityrmässä? Miksi kaikki nämä henkilöt ovat laivassa juuri nyt? Tapahtumien etenemistä on myös vaikeaa ennakoida, sillä kyseessä ei ole aivan perinteinen rikostutkimus.

Sammyn äänessä kuuluva into tuntui Arentista rohkaisevalta. He olivat tutkineet yleensä murhia ja varkauksia, jo hyvän aikaa sitten tehtyjä selväpiirteisiä rikoksia. Se oli kuin he olisivat tulleet teatteriin ja heitä olisi pyydetty selvittämään näytelmän kulku pois heitetyistä käsikirjoituksen riekaleista ja näyttämölle jääneestä rekvisiitasta päättelemällä. Tässä kuitenkin oli rikos, jota ei ollut vielä tapahtunut; tässä oli tilaisuus pelastaa ihmishenkiä, ei kostaa surmattujen puolesta. Tässä oli viimein juttu, joka tekisi oikeutta Sammyn kyvyille. Toivottavasti Sammy saisi siitä muuta ajateltavaa siksi aikaa, että Arent ehtisi hankkia hänet vapaaksi.” (Turton 2021, 34.)

Teoksen lopussa olevassa tekstissään Turton toteaa, ettei tarinassa kuvattu historia vastaa kaikkine yksityiskohtineen todellisuutta vaan on fiktiota. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun lukee romaania.
Pimeitten vetten paholainen on kuin peli, jossa jokaisella henkilöllä on tarkasti määritellyt roolinsa. Laivan ympärille punottu juoni asettaa rajat heidän toiminnalleen. Oleellisinta on, miten kaikki tapahtuu ja miksi.

Stuart Turton: Pimeitten vetten paholainen. (The Devil and the Dark Water.) Otava 2021. Suom. Jaakko Kankaanpää. 512 s.

Pirjo Kantojärvi on torniolainen kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.