RISTO NIEMI-PYNTTÄRI Uskomattoman suosion saanut Tiikerin vaimo on nuoren esikoiskirjailijan romaani, joka sijoittuu Balkanille, epämääräiselle raja-alueelle, serbien ja kroaattien sodan aikaan 90-luvulle. Yhteiskunta on hajonnut ja ihmiset kamppailevat säilyttääkseen todellisuudentajunsa: terve järki pettää jatkuvasti. Romaanin perusjännite rakentuu järjen ja magian välille. Lääkärin käytännöllinen työ ja kansanuskomukset käyvät vastakkain. Kertojaminä on lääkäri, samoin tarinoiden keskipiste: isoisä. Ja tarinat ovat maagista realismia.
Romaania on kiitetty erityisesti maagisesta realismista ja rikkaasta kansanuskomusten kirjosta. Päähenkilö on avustustyötä tekevä nuori naislääkäri: virukset ja monet sairaudet leviävät surkeissa oloissa, lääkkeistä on puutetta, ja magia on syrjäyttämässä selväjärkisen hoitotyön. Asetelma on kerronnallisesti vaikuttava: kun todellisuudentajun raja-alueella lääkärin tervejärkisyys ja todellisiksi muuttuneet kansantarinat, myytit ja maagiset rituaalit kohtaavat.
Keskeinen hahmo on ihmeellinen ja loistava isoisä – lääkäri jolla on praktiset taidot, mutta jolla on kontakti myös ihmeelliseen.
Obreht on haastattelussa kertonut kirjoittaneensa romaania oman isoisänsä kuoleman jälkeen ja eräänlaiseksi hyvitykseksi koska ei päässyt paikalle hautajaisiin. Ja isoisä oli hänelle erittäin tärkeä henkilö lapsena.
Romaani sai alkunsa workshopissa, jossa Obreht kirjoitti novellin sirkuksessa työskentelevästä kuuromykästä naisesta joka sai kontaktin tiikeriin. Obreht oli juuri valmistunut luovan kirjoittamisen maisteriksi amerikkalaisessa yliopistossa, kyseinen workshop oli tarkoitettu jatko-opiskelijoille. Hänen ystävänsä, eräs kirjailija piti tarinaa hyvänä, mutta kertomistapaa epäonnistuneena – ja siitä se sitten lähti, siitä kaikki oli ollut kiinni, kertomistavasta.
Isoisä löysi ihmeellisen maailman jo lapsena kohdatessaan kotikylänsä rajoilla kiertelevän, eläintarhasta paenneen tiikerin.
Obrecht mainitsee suosikkikirjailijoikseen mm Gabriel Garzia Maquezin ja Mikhail Bulgagovin. Tarinat isoisästä ja tiikerin vaimosta, – kuuromykästä naisesta jonka luona tiikeri vierailee – kertovat ihmisistä, jotka saavat kontaktin ihmeelliseen eläimeen.
Toinen tarinalaji kertoo miehistä, jotka kadottavat ihmeellisen. He päätyvät tekemään jotain aivan muuta kuin mitä haluavat. Tiikerin vaimon oikea mies, teurastaja on tällainen. Nuorena hän oli lahjakas muusikko ja musiikin piiristä hän löysi ja menetti ihmeellisen naisen. Ja vähitellen hänestä tuli brutaali teurastaja ja mykän vaimonsa hakkaaja. Ihmeellisen eläinsuhteen menettämisestä kertoo myös tarina taitavasta metsästäjästä. Miestä kutsuttiin karhu-Darisaksi. Hän oli ilmiömäinen karhujen jäljittäjä, mutta siinä hän ei kokenut mitään ihmeellistä. Hänen intohimonsa oli eläinten täyttäminen ja niiden tekeminen luonnollisen oloisiksi – hän päätyy kylmäksi eläinten tappajaksi.
Kansantarinat ovat kolmas tarinapiiri, joka on mukana Obrehtin romaanissa. Vampyyritarinat, joiden alkuperä liitetään usein Transylvaniaan, ovat laajasti tunnettuja Balkanilla – tosin erilaisina zombien ja rauhattomien kuolleiden tarinoina. Tarina miehestä, joka ei voinut kuolla poikkeaa vampyyritarinoista sikäli, että ikuisesti kiertelevä mies on erittäin ystävällinen ja avulias. Hän on aivan tavallisen oloinen mies, jolta puuttuu tuo yksi mahdollisuus.
Romaanin nykyisyyteen punoutuu tarina viinitarhaan kätketystä ruumiista, kyläläiset uskovat että epidemian omaisesti leviävä kuumetauti johtuu siitä. Lääkäri taistelee tätä uskomusta vastaan. Hän yrittää pitää vastaanottoa ja järjestää lääkkeitä, mutta kyläläiset hoitavat sairaitaan vanhoja ”hyviksi havaittuja” keinoja käyttäen. Lääkäri katsoo, että kuumeen keinotekoinen laskeminen on vaarallista: alkoholilla kastellut lakanat, potilaan kylmässä pitäminen ja muut keinot eivät paranna heitä, vaan on saatava lääkettä. Mutta tarinan tasolla tuo ruumiskätkön etsiminen on perusteltua ja järkevää: se voidaan nähdä allegoriana Balkanin sodassa kadonneista ihmisistä ja selvittämättömistä kohtaloista.
Tämä asetelma järjen ja magian välillä luo jännitteen järjen ja maagisten tarinoiden välille. Avustustyötä tekevä lääkäri puurtaa vastaanotollaan, ikkunan takana joukko miehiä puurtaa lapioiden kanssa viinitarhassa. He kaivavat epämääräisesti sieltä täältä. He kaivavat myös yöllä, miehet juovat viinaa ja kaivavat, mukana on myös lapsia jotka vaikuttavat kuumeisilta ja heikkokuntoisilta.
Ensimmäinen taistelu järjen ja magian välillä käydään aamunkoitossa, kun unettomuudesta kärsivä lääkäri lähtee hieman ennen auringon nousua viinitarhalle.
”Kulkuni oli epävakaata rinteen irtonaisella maaperällä, ja kaikkialla oli kekoja ja matalia kuoppia. Silmäni olivat jo tottuneet hämärään, ja astellessani rivien välissä törmäsin lähimpään mieheen – tukevaan, hattupäiseen mieheen, joka istuskeli muutaman metrin päässä maassa. Hän oli kääntynyt minusta poispäin ja avasi taskumatilta näyttävää pulloa lapioonsa nojaten, ja juuri kun avasin suuni voidakseni tervehtiä häntä, jalkani upposi kuoppaan ja minä kaaduin.
Kun mies näki, miten yritin kavuta ylös kuopasta, hänen hengityksensä salpaantui ja hän kompuroi taaksepäin katse vauhkona, huulet sinisinä ja kaksoisleuka tytisten. ”Pyhä Kristuksen äiti!” hän huusi, ja tajusin että hän teki ristinmerkin, ja hetken jo luulin, että hän huitaisisi minua lapiolla. Nostin käteni pystyyn ja huusin, että olen lääkäri, olen lääkäri, älkää.
Keski hetken ennen kuin mies toipui, ja hän hengitti yhä raskaasti. ”Jumalauta” hän sanoi tehden yhä ristinmerkkiä. Kohdatessamme syntynyt häly sai muut miehet ryntäämään paikalle, ja nyt viiniköynnösten seasta putkahteli päitä ja lapioita, käsivarsi sieltä ja täältä, kasvoja ei erottanut toisistaan. Joku astui esiin taskulampun kanssa, ja valo pisti silmiini.
”Näettekö hänet?” lihava uhrini kysyi muilta miehiltä. ”Dure, näetkö hänet?” (93-94).
Kaivaja luuli lääkäritakkista naista haamuksi, joka nousi kuopasta. Miehet suhtautuivat naiseen erittäin aggressiivisesti , mutta nainen keräsi voimansa ja kaivamassa olevien lasten päästämistä nukkumaan. Kuumeiset lapset hän halusi mukaansa.
Pian lääkärille selviää, että kyse on magiasta. Kaivajat etsivät viinitarhaan haudattua ruumista, jonka uskovat olevan kylää vaivaavan kuume-epidemian syy. He ovat siis taistelemassa kuumetta vastaan kuten lääkärikin, mutta he eivät usko lääkkeisiin vaan magiaan. Lääkkeiden parantava vaikutus on varmempaa, mutta magia toimii erilaisen logiikan mukaan joka ei ehkä paranna, mutta ilmaisee yhteisön tilaa.
Lääkäri hätisteltiin pois, ja asetelma säilyi entisellään; lääkäri vastaanotollaan ja ruumista etsivät kaivajat viinitarhalla.
Eräänlainen sovitus tapahtuu romaanin lopussa. Kun ruumis löytyy, luut puhdistetaan sekä pestään pyhällä vedellä, sääriluut katkaistaan ja sydäntä edustava kangasmytty poltetaan. Lääkäri käy hautaamassa luut, ja vastapalvelukseksi kyläläiset suostuvat rokotettavaksi.kun lääkäri ottaa rooli maagisessa rituaalissa. Hänen tehtävänään on toimia rituaalissa tarvittavana ulkopuolisena joka hautaamassa luut risteykseen, niin että vainaja ei enää palaa.
Entisen Jugoslavian alueella on nykyäänkin valtava määrä 90-luvun taisteluiden aikaan ”kadonneita” , kätkettyjä ja hätäisesti haudattuja ruumiita. Amnesty uutisoi elokuun 2012 lopussa, siitä että näiden kadonneiden kohtaloa ei saa jättää selvittämättä. Viinitarhaan haudattu ruumis on ehkä merkki siitä, että selvittämättömät asiat kalvavat yhteisöä.
Obrehtin isoisä oli roomalaiskatolinen ja mummi on muslimi.
Tea Obreht: Tiikerin vaimo, suom. Irmeli Ruuska, WSOY 2012
The Interview of Tea Obreht in The Guardian