Valitut lapset – MIRVA KARKINEN (20.4.2021)
Ranskalainen kustannustoimittajana työskentelevä Vanessa Springora kertoo Suostumus–
omaelämäkerrassaan (2021), ettei olisi halunnut kirjoittaa sitä. Teos paljastaa piilotellut arvet,
jotka lapsuuden hyväksikäyttö kirjailijaan jätti. Kirja on myös voimallinen isku vasten ylistetyn
ranskalaiskirjailijan, Gabriel Matzneffin kunniakasta mainetta. Romaanissaan Springora
kertoo yksityiskohtaisesti Matzneffin harjoittamasta seksuaalisesta, fyysisestä ja henkisestä
väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Matzneffin aiempaa tuotantoa kommentoiva Suostumus asettaa
ihaillun kirjailijan tuotannon uudenlaiseen valoon ja luo kaivattua dialogia kirjallisuuden ja
kulttuurin kentälle.
Springoran teos on vahvan feministinen kuvaus seksuaalisen hyväksikäytön uhrien
asemasta. Vaikka romaanin tapahtumat sijoittuvat vain muutaman vuoden aikaikkunaan,
Springoran teini-ikään, teoksen sisäistekijä korostaa asenteiden ja lainsäädännön hidasta
muutosta. Myös 2020-luvulla seksuaalisen hyväksikäytön uhrien asemassa on monin paikoin
parantamisen varaa, sillä vielä nykypäivänäkään joidenkin valtioiden lainsäädännöt eivät
tunnusta kaikkia uhrien oikeuksia. Kyseessä ei ole mielipidekysymys, vaan
ihmisoikeusongelma. Springoran teos onkin ilmestyttyään herättänyt erityisesti Ranskassa
kiivasta yhteiskunnallista keskustelua liittyen seksin harjoittamiseen alaikäisten kanssa.
Teoksen konflikti rakentuu risteävien ajattelumallien ympärille. Tapahtumien aikoihin
13-vuotias Springora (teoksessa nimellä “V.”) uskoo vilpittömästi rakastavansa
viisikymmenvuotiasta Matzneffia (“G.”). Myös G. uskoo palavaan rakkauteen teinityttöä
kohtaan. G:n suurin motiivi on toimia hyväntekijänä, joka opastaa valitsemansa lapset seksin
iloihin. Hän rehvastelee osaamisellaan, “jonka ansiosta hän on aina osannut viedä neitsyyden
hyvin nuoriltakin tytöiltä satuttamatta heitä (Springora 2021, 43)”. Kun V. varttuu, hänen
käsityksensä suhteesta muuttuu. V. ei enää näe G:tä suurena rakastajana, vaan itsekkäänä
hyväksikäyttäjänä. V. kasvaa aikuiseksi ja ymmärtää, ettei aikuisen ja varhaisteinin välinen
1seksisuhde voi koskaan olla oikein. G. sen sijaan ei muuta ajattelutapaansa. Hän jatkaa
elämäntyötään “seksin eksperttinä” ja vaihtaa uhria.
Tarinan edetessä G. kirjoittaa ylistettyjä menestysteoksia, joiden sivuille vangitsee
alaikäiset uhrinsa. Myös V:n vuoro koittaa ja hän päätyy fiktiiviseksi hahmoksi. Kirjojen
tarkoitus ei kuitenkaan ole edistää alaikäisten itsemääräämisoikeutta, vaan puolustaa G:n
mielestä epäreilusti tuomittuja aikuisia:
“Hän koettaa pyyhkiä jälkiään, harhauttaa entistä selvemmin. [- -] Hän on valjastanut
kaiken älynsä palvelemaan yksinomaan omien halujensa tyydyttämistä ja niiden siirtämistä
kirjoihin. Vain nuo kaksi tarkoitusperää ohjailevat hänen toimintaansa. Laueta ja kirjoittaa
(Springora 2021, 120).”
Alaikäisen lapsen seksuaalisuuden kahlitseminen romaanin sivuille on haavoittavaa,
jopa traumatisoivaa. G. onnistuu myös hyödyntämään yksityisyyteen liittyvää puutteellista
lainsäädäntöä julkaisemalla tunnistettavia valokuvia alaikäisestä V:stä ja sisällyttämällä hänen
henkilökohtaiset rakkauskirjeensä osaksi fiktiivistä, joskin hyvin tunnistettavaa kertomusta. 30
vuotta myöhemmin Springora kääntää G:n aseen itseään vastaan ja kirjoittaa rehellisen
omaelämänkerran, joka rakentaa sillan fiktion ja realimaailman välille. Suostumus onkin
merkittävä teos, sillä se pakottaa lukijan tulkitsemaan Matzneffin tuotantoa
ihmisoikeusnäkökulmasta ja biografisen tutkimuksen keinoin.
Springora kirjoittaa romaanissaan kulttuurillisesta sokeudesta, jonka ansiosta
karismaattiset ja taiteelliset ihmiset saavat nauttia hämmentävistä erivapauksista. Matzneff
kirjoitti uransa aikana kymmeniä päiväkirjoja, novelleja, esseitä, tarinoita ja runoja, joissa
fantasioi lasten hyväksikäytöstä ja kertoi kokemuksistaan. Springora kertoo teoksessaan, että
G. tosiaan tunnettiin taiteilijapiireissä pedofiilina ja efebofiilina. G. osallistui myös moniin
julkisiin tilaisuuksiin mukanaan alaikäinen seuralaisena. Karismaattinen kirjailija osasi
kuitenkin kääntää yleisön huomion kirjallisiin ansioihinsa, eikä Matzneffia koskaan tuomittu
seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän sai monet kirjailijakollegansa jopa allekirjoittamaan
laatimiaan pamfetteja ja addresseja, joissa puolustetaan aikuisen oikeutta kajota lapseen.
Teoksen käännösoikeudet on myyty jo yli 20 maahan. Suomenkielisen painoksen on
kääntänyt Lotta Toivanen. Käännöstyö on tarkkaa ja kunnioittaa alkuperäisjulkaisun
suoraviivaista tyyliä. Moderni kirjoitusasu auttaa lukijaa pääsemään paremmin sisälle 13-
vuotiaan V:n mielenmaisemaan, vaikka teos sisältääkin myös moniulotteisia lainauksia
kaunokirjallisuuden klassikkoteoksista. Springoran teksti esimerkiksi Vladimir Nabokovin
Lolitan rinnalla luo siteen perinteisen ja uudenaikaisen kirjallisuuden välille. Lainaukset
korostavat tuskaisan hidasta muutosta: Lolitan kaltaisia tyttöjä on meidänkin aikanamme.
Suostumus on kirja, johon tiivistyy sanataiteen voima. Matzneff käytti kirjoittamista
harhautuskeinona, jonka avulla oikeutti omat sairaalloiset halunsa. Springora sen sijaan päätti
kirjoittaa ja julkaista Suostumuksen, sillä “yksikään näistä lukemattomista rakastajista ei
kuitenkaan ole halunnut kirjoittaa kirjaa ihanasta suhteestaan G:n kanssa (Springora 2021,
171).” Hiljaisuus voidaan edelleen tulkita esimerkiksi seksuaalirikoslaissa myöntymykseksi,
joten myös Matzneffin uhrien vaitiolo on saattanut vaikuttaa vähäeleiseltä suostumukselta.
Suostumus murtaa tämän myytin ja antaa äänen niin Matzneffin hyväksikäyttämille kuin
muutoin seksuaalista väkivaltaa kokeneille lapsille, joita puutteellinen lainsäädäntö ei ole
kyennyt suojelemaan.
2020-luvun intersektionaalinen feminismi mahdollistaa Suostumuksen kaltaisen avoimen
keskustelun. Myös useat muut taiteilijat ovat käyttäneet kirjallista tuotantoaan dialogin
avaamiseen ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Springoran lisäksi Suomessa esimerkiksi Mercedes
Bentso -taiteilijanimellä toimiva rap-artisti Linda-Maria Roine on kirjoittanut muun muassa
seksuaalisesta hyväksikäytöstään kertovan omaelämäkerran Ei koira muttei mieskään (2019).
Myös useat Mercedes Bentson lyriikat perustuvat tositapahtumiin ja ovat peittelemättömiä
syytöksiä hyväksikäyttäjiä kohtaan. Omana aikanamme taiteilija ja narratiivi sulautuvatkin
usein toisiinsa, ja monet kirjailijat ovat hyödyntäneet tekniikkaa nostaakseen vaietut aiheet
osaksi julkista keskustelua. Springoran Suostumus ei näin ollen ole tyylilajinsa ainoa teos, mutta
muodostuu tärkeäksi rakennuspalikaksi osana kirjallisuuden feminististä verkostoa. Tämä
kirjava kudelma rakentaa yksi teos kerrallaan tietä yhdenvertaisemmalle yhteiskunnalle ja
universaaleja ihmisoikeuksia kunnioittavalle oikeudenmukaisuudelle.
Vanessa Springora, Suostumus (“Le Consentement”, 2020). suom. Lotta Toivanen,
WSOY, 2021.
Mirva Karkinen opiskelee kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa
Vastaa