RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Virginia Woolfin klassikko Orlando vuodelta 1928 on ehkä hauskin teos, mitä hän on kirjoittanut. Woolf paisuttelee ja parodioi siinä kirjallista tyylilajia nimeltä ”elämäkerta”. Hänen mammuttimainen sankarinsa seikkailee noin 500 vuotta. Oikeastaan hän sekoilee läpi Englannin historian, luonne ja sukupuoli vaihdellen. Koko ajan hän kitjoittaa laajaa runoelmaa luonnosta, kun hän saa sen valmiiksi on vuosi 1928. Orlando on kirjoittanut satoja vuosia, ja havahtuu siihen että nyt hän on vasta aikuistumassa.
Woolf kirjoitti lähes sata vuotta sitten sukupuolesta, ja kuinka se voi löytyä ja vaihtua. Orlando on hlipeällä ja koomisella tavalla naisromaani. Se kulkee kuin soihtu läpi Englannin historian, ja niin tapahtuu, että luovuuden soihdunkantaja muuttuu miehestä naiseksi. Vuonna 1928 hän on naiskirjailija.
Orlando ennakoi kohta ilmestynyttä Oma huonetta (1929) jossa Woolf käsitteli itsenäistä tilaa, joka mahdollisti naisten kirjoittamisen.
Romaani on omistettu Virginian rakastajattarelle Vita Sackville-Westille. Onkin sanottu, että Orlando on kirjallisuuden viehättävimpiä rakkauskirjeitä. Siinä kirjailija kuljettaa rakastettuaan läpi vuosisatojen. Leikkien rakastetullaan, sukupuolta vaihtaen, naamioiden hänet eri aikakausien symboliksi.
Orlandon elämäkerta on kuin sukuhistoria: nuori reipas ritari Elisabethin ajan Englannissa, Orlando synkkänä, mystisiin näkyihin vaipuneena kartanossaan 1600-luvulla. Sitten hänet tavataan suurlaähettiläänä Turkissa, ja yllättäen naisena restauraatio-ajan Englannissa, myhemmin Orlando esiintyy Lontoon kirjallisissa piireissä ja viimein hänen, 1800-luvun Austenin hengessä, suostuu naimakauppoihin.
Woolf kirjoitti kirjan nopeasti, lähes vuodessa, iloisella otteella. Hän itse on sanonut kirjaansa lähinnä vitsiksi, taitavasti kirjoitetuksi vitsiksi. Woolf leikkii tekstissään suvenreenisti eri aikakausien kirjallisilla tyyleillä, kielikuvilla ja tunteilla.
Aikakauden vaihtuessa Woolfin kerronnassa vaihtuu kaikki: Orlandon persoona on toinen, myös moraali, elämänmuto ja tyyli on muuttunut.
Jopa vallitseva säätila vaihtuu. Elisabethin ajan Englannissa auringonlaskut ovat punaisempia kuin koskaan, satoi rankasti tai ei lainkaan. Aurinko porotti tai oli pimeää. Runoilijat kirjoittivat kuinka ruusut lakastuvat ja hetket ovat lyhyitä. Rakastaja rakasti ja lähti. Tyttö oli ruusu joka kukoisti hetken. Renessanssin aikakautta leimasi kukoistuksen ja katoavaisuuden tunne.
Viktoriaanista aikaa Woolf inhosi, ja hän kuvasi sen ajan henkeä suurena pilvenä. Silloin satoi lähes aina. Jos aurinko joskus paistoikin, ilma oli niin veden kyllästämä, että auringon säteet hajosivat sumuun. Kosteus tunkeutui kaikkialle, huoneet oli sisustettava uudestaan.Kosteus tunkeutui runouden kieleen ja adjektiivit turposivat kohtuuttomiksi. Kosteus tunkeutui naisen kohtuun, naisten elämä oli vain sarja synnytyksiä. Kosteus tunkeutui miehen ja naisen suhteisiin, niistä katosi leikkisä seurustelu, se muuttui raskaaksi.
Pilvet kutistuivat ohueksi kaasuksi, kun viktoriaaninen aika vaihtui moderniksi. Taivas näytti tehdyn metallista, teknologia nousi. 1900-lukua Woolf luonnehtii lyhyesti mekaanisuuden ja kutistumisen ajaksi. Välimatkat kutistuivat, samoin elämykset. Olando ajelee urheiluautolla, käy tavaratalossa ostoksilla, on romaanin nykyhetki ja vuosi 1928.
Orlando on kirjoittaja. Hän kirjoittaa läpi vuosisatojen yhtä ainoaa luonnon ja maan ylistystä, Vanha Tammipuu -runoelmaa. Teos on kirjoittamisen historia: Orlando on mies niinä aikakausina kun vain mies saattoi kirjoittaa, kun vain mies sai olla luova.
Orlando muuttuu naiseksi sitten, kun aika mahdollistaa myös naisen luovuuden. Englannissa elettiin silloin restauraatio-aikaa.
Orlando ei kuitenkaan ole traaginen tarina naisesta, joka olisi alussa pakotettu miehen ruumiiseen. Hän oli täysin tyytyväinen miehiseen vapauteen, eikä hän kokenut että hänen täytyisi kätkeä joitain puolia itsestään. Tosin hänen onnessaan on aina jotain bi-seksuaalista, naamioleikkiä ja karnevaalia.
Sukupuolesta tuli ongelma Orlandolle vasta kun hän oli nainen. 1700-luvun Englannissa Orlando ei saa tehdä mitä haluaa, ja mihin on vapaana miehenä tottunut. Pahinta on, että hänen täytyy opetella miellyttämään. Viktoriaanisessa Englannissa hänellä ei ole muuta virkaa kuin kaadella miehille teetä, ei muita repliikkejä, kuin kysymys haluavatko herrat teensä sokerin kanssa vai ilman.
Hän oli kauhuissaan siitä, miten vähän miehet todella arvostivat naisia. Kuina miehet marssivat, surmaavat, kantavat arvomerkkejään. He keikaroivat naisille, eivätkä huomaa naisia ollenkaan.
Woolfin maailmassa ihmiset eivät ole joko miehiä tai naisia, feminiiniset ja maskuliiniset piirteet sekoittuvat. Orlando ei ole ainoa, jonka sukupuoli häilyy, myös hänen kosijansa ja kosijattarensa ovat häilyviä. Naimisiin Orlando menee henkilön kanssa, jonka maskuliinisuus-feminiinisyys sopii hänen feminiinisyys-maskuliinisuuteensa.
Woolfin romaanissa sukupuoli on ennen kaikkea tyyli. Orlando saattaa pukeutua mieheksi milloin haluaa, hän voi liikkua vapaasti ja yksin missä tahansa.
Vaikka Orlando sivuaa poliittisesti niinkin kuumaa aihetta, hän tuo esiin transmeiningin karnevaalimaiset perinteet. Woolf kirjoittaa eroottisen luovuuden historian Orlandon kautta.
Virginia Woolf: Orlando (1928) suom Kirsti Simonsuuri, 1984 uusi painos Tammi 2024.
Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa